Ikoninen Bond-auto varastettiin hävyttömästi vuonna 1997 – kadonneen aarteen löytyminen on nyt lähempänä kuin koskaan
Yksi legendaarisimmista valkokankaalla koskaan nähdyistä autoista päätyi konnien käsiin 1990-luvulla. Kyseisen Aston Martinin nykyisestä olinpaikasta saatu vihje on osoittautumassa mahdollisesti ratkaisevaksi vihje.
Kerroimme heinäkuussa 2018 kadonneen Aston Martinin mysteeristä. Nyt etsinnän kerrotaan nytkähtäneen eteenpäin.
Vuonna 1964 ensi-iltansa saaneessa James Bond -elokuvassa Kultasormi (Goldfinger) sekä vuotta myöhemmin Pallosalamassa (Thunderball) näyttelijä Sean Connery ohjasti sittemmin ikonin asemaan noussutta Aston Martin DB5 -urheiluautoa.
Elokuvassa käytettiin kahta ulkoisesti identtistä DB5-yksilöä, joista toinen oli varustettu elokuvassa nähdyillä härveleillä, kuten muun muassa heittoistuimilla, takaa-ajajan renkaat puhkovilla piikeillä sekä konekivääreillä.
Kun kuvaukset aikoinaan päättyivät, tämä paremmin varusteltu auto päätyi keräilijä Richard Loseen kokoelmiin. Hän maksoi Astonista 12 000 dollaria, mutta myi sen vuonna 1986 yhdysvaltalaiselle Anthony Puglieselle, joka säilytti autoa lentokonehallissaan Floridan Boca Ratonin kentällä.
Kyseinen hangaari oli kuitenkin jäävä auton viimeiseksi tunnetuksi sijainniksi. Vuonna 1997 halliin murtauduttiin ja auto katosi jälkiä jättämättä. Tai no, ei aivan.
Autoon elokuvaa varten asennetut lisävarusteet olivat nimittäin tehneet sitä niin raskaan, että varkaat olivat joutuneet hinaamaan autoa akseleistaan jättäen ympäriinsä mustia rantuja.
Jäljet kuitenkin loppuivat kiitoradan reunaan, ja kaikkien näiden vuosien ajan onkin pidetty selvänä, että auto lastattiin suoraan lentokoneeseen. Hangaarin hälyttimet eivät kuitenkaan olleet lauenneet, eivätkä vartijatkaan myöntäneet havainneensa tuona yönä mitään tavallisesta poikkeavaa.
"Olen toiveikas"
Brittiläinen The Telegraph uutisoi aiemmin elokuussa, että kadonneesta Aston Martinista olisi saatu mahdollisesti ratkaiseva vihje. Lähi-idästä oli sen mukaan löydetty DB5, jonka VIN-tunnisteen kerrotaan täsmäävän kadonneeseen autoon.
Auton uskotaan olevan tällä hetkellä yksityisessä kokoelmassa joko Saudi Arabiassa, Arabiemiraateissa, Kuwaitissa tai Bahrainissa. Sen arvo pyörii tällä hetkellä 10–20 miljoonassa dollarissa.
– Kaikissa näissä maissa on merkittäviä autokokoelmia, ja tietojeni mukaan auto on jossain niistä. Mahdollisesti jopa liikkunut niiden välillä, auton etsintään palkatun Art Recovery Internationalin toimitusjohtaja Christopher Marinello kertoo Telegraphille.
– Olen toiveikas sen suhteen, että henkilö, jonka hallussa auto on tällä hetkellä, astuu esiin vapaaehtoisesti. Käytäntöihini kuuluu antaa varastettua tavaraa hallussaan pitäville mahdollisuus toimia oikein, Marinello jatkoi.
Hän ei omien sanojensa mukaan usko, että auton nykyinen omistaja olisi auton hankkiessaan tiennyt sen olevan varastettu.
Aston Martin on tuonut DB5-mallin takaisin tuotantoon.
Lue myös: James Bond -näyttelijä kiristi itselleen tuliterän Aston Martinin – autolla surkea kohtalo
Lähteet: The Telegraph, Autocar
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää