Konekiväärit ja kaikki: Sean Conneryn kuuluisaksi tekemä Aston Martin on palannut tuotantoon – hintalapusta tulee vain paha mieli

James Bondin ikoninen työsuhdeauto lienee jokaisen pilailijan unelma.

On esiin ponnahtavaa keulakonekivääriä, savunheitintä ja öljysprinkleriä. Näillä eväillä naapurin näppärä takaspoileri kalpeneekin jo kivasti.

Ja hintakin on makeiden naurujen väärti, nimittäin hiukkasen yli kolme miljoonaa euroa. No, loppu onkin helppo arvata.

Kyse on tietenkin agentti 007:n hovihankkijan Aston Martinin DB5-mallista, jonka uskollisia jäljennöksiä brittien luksusmerkki parhaillaan valmistaa.

Tekeillä on 25 auton rajattu sarja, jonka tuotanto keskeytyi aiemmin keväällä koronapandemian vuoksi.

Nyt Aston Martin jatkaa kenties kaikkien aikojen kuuluisimman elokuva-auton rakentamista. Sorvin ääreen on palattu tiukkojen suojatoimien merkeissä, Car and Driver -sivusto kertoo.

Työntekijät kantavat kasvomaskeja, pitävät turvavälejä ja noudattavat asianmukaista hygieniaa. Ellei asiasta mitään tietäisi, voisi kuvitella, että eräs kissaansa rapsuttava arkkiroisto nauraa jossakin makeasti partaansa.

Paluu juurille

DB5:n myötä brittiläinen luksusmerkki palaa menestyksensä alkujuurille. Kultasormi-leffan myötä mallista tuli yhdessä ensi-illassa agentti 007:n tunnetuin työkalu.

Ja totta on, että Bondin virkaa hoitanut Sean Connery sai alleen viimeisen päälle varustellun laitteen.

Auton erikoisuuksiin kuuluivat muun muassa keulamaskin taakse sijoitellut konekiväärit, savunheitin, öljyä tielle suihkuttava sprinkleri ja vanteista ilmestyvät kumisilppurit.

Nyt tästä konnienkukistajasta rakennetaan uskollisia jäljennöksiä. Ulkoisesti ne ovat täysin esikuvansa kaltaisia, mutta hieman alkuperäistä laimeammilla lisämausteilla.

Eivät ne esiin ponnahtavat Browningitkaan nyt ihan oikeita ole.

Yksi auto vie 4 500 työtuntia

Mutta ei tässä leikinasiasta ole kyse. Aikaa ja kaffetta Aston Martinin pajalla kuluu, sillä jokaisen yksilön rakentelu ottaa 4 500 tuntia.

Auton nippelimestarina on toiminut elokuvapiireissä tunnettu ja arvostettu Chris Corbould. Erikoistehosteistaan Oscar-palkinnon pokannut Corbould vastasi työryhmänsä kanssa lähes kaikkien agenttiauton lisävarusteiden suunnittelusta.

Leikkimielisten riemua lisännee se, että härpäkkeet toimivat myös kauko-ohjaimella. Tämä mahdollistaa niiden käytön ja ihailun auton ulkopuolelta.

Lähes koko sarja on jo etukäteen varattu sekä myyty. Ensimmäiset toimitukset alkavat kuluvan vuoden jälkipuoliskolla.

Onnellisia ovat, nämä oman elämänsä kultasormet.

Lue myös:

    Uusimmat