"Ikiaikainen ystävä on kuin sielun puuttuva palanen" – näin aika muuttaa ystävyyttä

"Olemme olleet ystäviä 18 vuotta. Olen huomannut, että ensimmäiseltä luokalta saakka tiukasti yhtä pitänyt kuuden hengen ystäväporukkamme on alkanut vähitellen murentua. Pieniä valintoja tekemällä olemme ajautuneet kauemmaksi ja kauemmaksi toisistamme, ja vähitellen pienet valinnat ovat muuttuneet suuriksi näkemyseroiksi. Muutaman vuoden takaiset yhteiset hetket tuntuvat tällä hetkellä hyvin etäisiltä, sillä koen, että intressimme ovat jakautuneet niin laajalle, että yhteistä säveltä on vaikea löytää. Olemme pitkään yrittäneet pitää hengissä "sitä yhteistä juttuamme" järjestämällä tapaamisia, joiden jälkeen uskon, että enää harvalla meistä on ollut mukava olo.

Vuodet ovat kohdelleet meitä niin eri tavoin, ettei yhteydenpito ole enää luontevaa ja keskustelujen sävykin on vuosien saatossa muuttunut syvän ymmärryksen sijaan lähinnä kiistelyksi ja mielipiteiden eripuraksi. Tänä päivänä olen yksinkertaisesti hyväksynyt sen, että lapsuudenystävilläni ei tule vuosien päästä olemaan mitään yhteistä. En olisi muutama vuosi sitten ikinä uskonut, että meidän porukkaamme ei enää vuosien päästä olla olemassakaan. On ollut hyvin vaikea myöntää sitä, että miltei 20 vuotta kestänyt ystävyys voi todella tulla tiensä päähän – ja että uskon ajattelevani vielä, että hyvä niin. Olen totuttautunut ajatukseen siitä, että annan sijaa uusille ystävyyksille."
– Kaisa, 25 vuotta

Colourbox

"Ystävä on se sama teiniaikainen bestis"

"Olemme olleet ystäviä noin 18 vuotta. Ala-asteella kuuluin ns. epäsuosittujen tyttöjen joukkoon, eikä minulla ollut hirmuisesti ystäviä. Katselin kateellisena, kuinka itseäni vanhemmat tytöt halailivat toisiaan koulun käytävillä, täyttivät toistensa ystäväkirjoja ja vaihtoivat keskenään Best Friends -koruja ja uusia luokkakuvia.

Kun luokalleni saapui kesken kouluvuoden uusi takkutukkainen tyttö ja tämä lyöttäytyikin seuraani, olin aivan onnessani. Meistä tuli hyvät ystävät, joskin takkutukka oli välillä katala kaveri ja sain tuta sen nahoissani. Varsinkin vanhempina tyttöinä, yläasteelle yhteistuumin siirtyessämme, ystäväni alkoi kritisoida ulkonäköäni, sanomisiani ja tekemisiäni, ihastumisen kohteitani, mitä vain. Etenkin vaatteeni olivat hänen suurennuslasinsa alla: hän haukkui vaatteitani liian hienosteleviksi tai vaihtoehtoisesti kulahtaneiksi kirppiskauhtanoiksi, olemustani pissaliisamaiseksi, meikkejäni rumiksi. Tunsin oloni hyvin ristiriitaiseksi ja petetyksi. Vasta näin jälkeenpäin olen hoksannut, että hän kaiketi yritti pönkittää omaa itsetuntoaan mollaamalla minua. Nielin tuolloin kuitenkin kaiken sen, koska kuvittelin moisen käytöksen liittyvän kaveruussuhteisiin, ikään kuin se olisi ollut oikeutettua.

Lukiossa tiemme erkanivat: arvomaailmamme erosivat täysin. Minä olin kiltti tyttö, hän puolestaan boheemi ja kokeilunhaluinen. Leikittelin ajatuksella, että olimme "hikipinko" ja "hippi". Ylioppilaslakin saatuamme ja yhteisen koulutiemme loputtua emme enää nähneetkään. Emme vain osanneet pitää yhteyttä kouluajan ulkopuolella.

Tätä nykyä näemme noin kerran vuodessa. Kuitenkin vanha ystävyyssiteemme näyttää olevan niin vahva, että nähdessämme tuntuu, ettei moista väliaikaa näkemisiemme välillä ole ollut. Jälleennäkemisen riemu on käsin kosketeltavaa. Hän on minulle rakas ja tärkeä, vaikka historiamme ei ole ruusuinen, eikä arvomaailmamme vieläkään kohtaa. Koenkin, aivan kuin olisimme eri planeetoilta, ja vierailemme kumpikin vuorotellen kerran vuodessa toistemme maailmassa.

Kaikkein parhaimmat ystäväni olenkin saanut aikuisiän kynnyksellä; koulutieltä myöskin. Korkeakoulussa tapaamani ihmiset ovat nykyään parhaimpia ystäviäni, niin mies- kuin naispuolisetkin. Uskon, että tuolloin olen itsekin ollut tietoisempi siitä, kuka olen ja tämän myötä löytänyt rinnalleni ihmisiä, jotka myös hyväksyvät minut sellaisena kuin olen – eikä heille ole koskaan ollut väliä, pukeudunko perunasäkkiin vai prinsessaröyhelöihin, tai onko minulla liikaa ripsiväriä."
– Jemina, 26 vuotta

"Olemme olleet ystäviä 12 vuotta. Ystävyys ei ole oikeastaan muuttunut, lähinnä lujittunut ja parantunut vuosien saatossa. Ystävyys lähti aikanaan haparoiden ja hissuksiin liikkeelle, mutta jo tuolloin tuntui että siinä on ihminen jonka kanssa tulen toimeen ja jolle voin kertoa mitä vain. Nykyisin olemme käytännössä perheenjäseniä, tuo ystäväni on poikani kummi ja olemme viikoittain tiiviisti puheissa.

Vuosien varrella on moni ystävä tippunut pois milloin elämäntilanteen, välimatkojen, riitojen ja muun vastaavan vuoksi, mutta me likat pidetään yhtä – emme ole saaneet edes kunnon riitaa aikaiseksi koko 12 vuoden ystävyyden aikana, vaikka meillä on täysin erilaiset taustat, tulevaisuudensuunnitelmat ja nykyiset elämäntilanteet. Todellinen ystävyys kestää aikaa ja elämänmuutoksia, ja paranee vanhetessaan."
– Jessica, 25 vuotta

"Olemme olleet ystäviä 5. luokalta asti, eli 37 vuotta. Tavallaan ystävyys ei ole muuttunut, ympäristö ja maailma on... Tarkoittaa sitä, että perhe, lapset, työ ynnä muu kuuluu ja kulkee ystävyyden mukana ja sinänsä muuttaa ystävyyttä jollain muotoa, tai pikemmin laajentaa sitä. Perusasiat kuitenkin pysyvät, eli ystävä on se sama teiniaikainen hassu ja hullu bestis, jonka kanssa jaettiin kaikki. Sama ihminen, joka tuntee sinut todella hyvin (jopa paremmin kuin aviomiehesi) ja jolle voi kertoa ihan kaiken, paljastaa sielunsa! Tällainen ikiaikainen ystävä on kuin sielun puuttuva palanen."
– Taina, 49 vuotta

Osa haastateltavien nimistä on muutettu artikkelia varten.

Lue myös:

Sinkkublogi: Ystävänpäivä, hot or not

AVA/Maria Aarnio

Kuvat: Colourbox