Mistä on kyse, jos seksin jälkeen – tai jo sen aikana – sattuu?
Seksin aikana sattuu ja tapahtuu. Aina seksivammat eivät kuitenkaan ole jumiutuneita esineitä tai repeytymiä.
Jos seksin jälkeen naisella ongelmana ovat krampit, epätavallinen verenvuoto ja alavatsakivut, tai jos jo yhdynnän aikana tuntuu kipua, syy voi olla yleinen ja helposti ehkäistävissä. Mistä siis on kyse?
Jäikö esileikki väliin?
Käytännössä oireet voivat juontaa juurensa esileikin puutteesta. Seksiä on harrastettu, mutta nainen ei ole ollut tarpeeksi kiihottunut, kertoo Ravishly-sivusto. Tämä taas johtaa siihen, että kohdunkaula kärsii seksin aikana.
Mutta miksi? Kun nainen kiihottuu, kohdunkaula laajenee, pehmenee ja nousee hieman ylemmäs. Jos näin ei käy yhdynnän aikana, kohdunkaula pysyy matalampana ja kovempana, jolloin se myös vahingoittuu helpommin.
Todennäköisimmin tämä tapahtuu seksin aikana, jos kuukautiset ovat alkamaisillaan tai juuri päättyneet, sillä silloin kohdunkaula tuppaa olemaan matalammalla. Myös peniksen koko, liian raju seksi ja tietyt seksiasennot voivat vaikuttaa. Asentoja kannattaakin vaihdella, jotta löytää juuri itselleen sopivan.
Vaikka oireet voivat tuntua hälyttäviltä, kyse ei ole mistään vakavasta tai pitkäkestoisesta. Oireisiin voi ottaa ibuprofeiinia, ja ne katoavat noin vuorokaudessa yhdynnän jälkeen. Seksiä ei kannnata harrastaa ennen kuin arkuus helpottaa.
Kivuliaat oireet on kuitenkin helppo ehkäistä varmistamalla 20–30 minuutin esileikin avulla kiihottunut olotila ja luonnollinen kosteus.
Myös seksin puute voi ikäviä aiheuttaa oireita
Tiesitkö, että alapää voi olla vaaravyöhykkeellä myös silloin, jos nainen ei harrasta tarpeeksi seksiä tai itsetyydytystä? Seksittömyydestä voi nimittäin seurata kivuliaita oireita, joita voivat olla poltteleva tunne, kutina, virtsaamisvaikeudet ja kipu seksin aikana. Tällöin kyseessä voi olla kiusallinen tila nimeltään atrofinen vaginiitti.
Yhdyntäkipuja aiheuttava vaiva on yleinen, mutta hoidettavissa, ja johtuu alentuneiden estrogeenitasojen aiheuttamasta emättimen limakalvojen surkastumisesta.
Kivulias seksi voi johtua myös esimerkiksi vaihdevuosiin liittyvästä kuivuudesta, synnytyksen jälkeisestä ärsytyksestä alapäässä tai muista ihon ongelmista. Apuna kannattaa kokeilla liukuvoidetta!
Lähteet: Ravishly, Mirror, The Sun, Prevention, Metro
***
Uusimmat
-
13:18
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
13:18
Asiantuntijat: Toimimalla oikein vanhempi voi säästää lapsen koko elämää painavalta häpeältä
-
13:10
Huulirasvariippuvuudesta ei ole helppoa ulospääsyä – tässä vinkit vieroitukseen
-
12:59
Näin Helsingin pikkuveljestä tuli oikea kaupunki, jossa on puhuttu jo vuosia yli sataa kieltä
-
12:56
Näillä ehdoilla Kela voi korvata hoitokustannuksiasi ulkomailla
-
12:27
Orpon esikunta vastaa MTV:lle, miksi KD:n eriävästä mielipiteestä ei kerrottu: "Eivät ole julkisia"
-
12:26
Israel sanoo tuhonneensa Hizbollahin komentopaikan Etelä-Libanonissa – MTV seuraa
-
12:13
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia Suomen linjasta: "Hän on eri mieltä, mennään eteenpäin"
-
12:09
Karkkilassa heilui kirves – poliisi tutkii törkeää rikosta
-
12:08
10-vuotias varasti auton ja kaahasi lapsia täynnä olevalla leikkipaikalla USA:ssa – epäillään myös ryöstöstä ja pahoinpitelystä
-
12:02
Tinni Wikström lähti tv-ohjelmaan yhdellä ehdolla
-
11:46
Kymmenettuhannet suomalaiset saivat poliisilta varoitusviestin – löytyvät rikollisten soittolistalta
-
11:35
Varo mustaa jäätä! Näissä paikoissa se voi varsinkin yllättää
-
11:32
Näky HIFK:n pukukopissa veti Siim Liivikin mietteliääksi: "Ei voi olla vaikuttamatta"
-
11:27
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
11:20
Yllättävä duo! Laulajat Maria Lund ja Konsta Hietanen tekevät yhteistyötä: "Meidänlaisia on loppupeleissä aika vähän"
-
11:12
Koira kuoli tulipalossa Vantaalla
-
10:38
Miksi virkarikoksista tuomittu kunnanjohtaja jatkaa tehtävässään? Kittilän johto jälleen kohun keskellä
-
10:31
Lahden ammuskelu olikin ilotulite
-
10:30
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
Lataa lisää