Ikäsyrjintä on kyselyn mukaan arkea työelämässä – Erja, 56: Vaikka pääsisi työhaastatteluun, valitaan juniori, jolla sometähteyttä taustalla

Ikäsyrjintä suomalaisessa työelämässä 9:31
Tällaista on ikäsyrjintä suomalaisessa työelämässä

Viisi kuudesta Suomen Ekonomien kyselyn vastaajasta pitää ikäsyrjintää suomalaisen työelämän ongelmana.

– Myös yrityspäättäjät, työnantajien edustajat oli sitä mieltä, että tämä on ongelma suomalaisessa työelämässä, kertoo MTV:n Uutisaamussa kyselyn toteuttaneen Suomen Ekonomien yhteiskuntasuhdepäällikkö Riikka Mykkänen.

Kyselyyn vastasi tänä syksynä vajaat 1 800 yli 55-vuotiasta ekonomia ja 141 yritystä.
Kyselyyn osallistuneista joka neljäs oli kokenut ikäsyrjintää. Kyselyyn vastanneista työttömistä työnhakijoista ikään perustuvaa syrjintää kertoi kokeneensa neljä viidestä.

Mykkänen nosti esiin myös tilaston, jonka mukaan 60 prosenttia Suomen työttömistä ekonomeista on yli 55-vuotiaita.

Uutisaamussa vierailleella Avaava Digital Oy:n asiakkuuspäällikkö Erja Lohikoskella on 56-vuotiaana itselläänkin kokemuksia haastavista työnhakutilanteista.

– Ei pääse haastatteluun tai jos pääsee 3-4 parhaan joukkoon, niin valitaan juniori, jolla on sometähteyttä taustalla, joka on valmis paahtamaan ja tekemään silppua paljon. Mutta ehkä sellainen harkintakyky puuttuu, jota kokeneemmalla on, Lohikoski arvioi.

Työnantajilla on kyselyn mukaan yli 55-vuotiaista työntekijöistään hyvin myönteinen näkemys. Mykkäsen mukaan konkareita pidetään motivoituneina, joilla on korkea työmoraali. Laki kieltää syrjinnän, joten mistä kiikastaa?

– Ehkä kyse on asenteista, Mykkänen tiivistää.

Palkkatoiveesta tilanne ei kyselyn mukaan kiikasta, vaikka osa työnantajista siihen viittaakin. Kyselyn tulos jakaa mielipiteitä kuitenkin paljon.

Akava Worksin vajaa vuosi sitten tekemän kyselyn mukaan työelämässä syrjintää kokevat erityisesti pitkään työelämässä olleet naiset.

Akava Worksin kyselyssä selvitettiin ikäsyrjinnän yleisyyttä akavalaisilla palkansaajilla. Siihen vastasi yli 2 000 ihmistä.

Katso koko haastattelu oheiselta videolta.

Juttua korjattu kello 8.20. Uutisvideolla nimet ovat menneet väärinpäin, korjattu tieto uutistekstissä, eli alunperin jutussa Mykkäsen sanomat asiat sanoikin Lohikoski ja toisin päin. Myös otsikkoa korjattu.

Lue myös:

    Uusimmat