Miten estetään, ettei auto pääse ajamaan yleisön joukkoon? Turvallisuusasiantuntijat kertovat, miten tapahtumien riskejä ehkäistään.
Suomi on täynnä kesäfestivaaleja ja muita massatapahtumia. Kun kymmenet tuhannet kokoontuvat yhteen, turvallisuus on luonnollisesti tärkeää.
– Tässä on kiinnostavaa minulle ehkä se, että aikaisemmin "turva" on ollut asia, joka vahtii, että yleisö ei sekoile. Nythän "turva" on asia, joka pohtii, miten yleisöllä on turvallista, Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula kuvaa Huomenta Suomessa.
Yleisön harjoittama sekoilu on Nikulan mukaan vähentynyt.
– Aikaisemmin turva oli myös asia, joka piti olla piilossa. Nyt ihmiset selkeästi haluavat vähän nähdä sitä turvajärjestelyä, Nikula sanoo.
Mikä on kesäfestareiden vaarallisin hetki? Katso yllä olevalta videolta.
Lue myös: Uudistunut Ilosaarirock toi rockin rinnalle tiedettä, taidetta ja teatteria
Suurtapahtumaa uhkaavia riskejä ovat esimerkiksi kaatuva esiintymislava tai se, että sähköt menisivät yllättäen.
Lain mukaan tapahtumalla tulee olla turvallisuus- ja pelastussuunnitelma. Lisäksi tarvitaan erilaisia lupia, ja riskeistäkin tulee olla tietoinen.
Myös sään ääri-ilmiöt hankaloittavat elämää. Tänä kesänä Ilosaarirockin ohjelma keskeytettiin ukkosen vuoksi, ja Kesärauha-festivaalin lauantaipäivän avautuminen viivästyi sään takia. Suviseuroissa koettiin vedenpaisumus.
Kokemus festivaalikatastrofista
Kaikkeen ei voi varautua.
Nikula itse oli Sonispheressä vuonna 2010, kun syöksyvirtaus iski alueelle ja repi lavan rikki. Yksi ihminen menehtyi.
– Se oli tosi totaalista ja tuli yhtäkkiä. Taivas pimeni, sitten oli tyyntä, sitten oli tuulta, ja sitten tuli kaikki. Miten siihen olisi voinut varautua? Siellä keskeiset rakenteet pysyivät paikallaan, ja esimerkiksi lava meni rikki "oikein", Nikula kuvaa.
Vaikka uhkia on monenlaisia, erilaisia riskejä voi myös suitsia monenlaisin keinoin. Esimerkiksi tapahtumapaikan tulisi Nikulan mukaan olla sellainen, jonka poistumisreitin leveys kasvaa jatkuvasti, jotta tila poistua suurenee jatkuvasti.
– Riskiarviossa lähdetään siitä, kuinka todennäköinen tämä [asia] on, ja mitä riski toteutuessaan aiheuttaa eli seurauksia, Avarn Events Securityn toimitusjohtaja Juha-Pekka Mustonen kuvaa.
Lue myös: Nämä rajuilmat kylvivät tuhoa: Muistatko Astan, Veeran, Lahjan ja Sylvin?
Täyttä turvallisuutta ei ole: "Jotain pitää hyväksyä"
Sataprosenttisesti turvallisuutta ei voi varmistaa. Esimerkiksi jokaista festivaalikävijää on mahdotonta tarkistaa täysin.
Siksi jättimäisissä yleisötapahtumissa täytyy hyväksyä, että jotakin voi tapahtua.
– Jotain pitää hyväksyä, ja sen takia paikan päällä on henkilökuntaa, joka voi puuttua mihin tahansa, on se sitten taskuvaras, häiriökäyttäytyjä, jopa uhkaavasti käyttäytyvä. Kaikkea voi sattua, Nikula sanoo.
Miten festarilava menee rikki "oikein"? Miten estetään, ettei auto pääse ajamaan yleisön joukkoon? Katso koko keskustelu:
9:49Keskustelemassa Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula sekä Avarn Events Securityn toimitusjohtaja Juha-Pekka Mustonen.