Ikäero on pop - vai onko?
Amor ampuu nuolensa yllättäviin kohteisiin. Ulkopuolisille eri ikäluokasta löytynyt elämänkumppani on usein ihmetyksen aihe. Viimeisimpänä kansaa kohahdutti Sauli Niinistö, jonka häistä media kuhisi alkuvuodesta.
Suomalaiset keskustelupalstat ovat pullollaan ikäeroa koskevia kirjoituksia ja keskustelunavauksia. Ihmiset haluavat kertoa omista suhteistaan ja toiset kyselevät, mikä olisi sopivin ikäero. Jotkut ovat suhteessa kymmenen vuotta vanhemman kumppanin kanssa, toisilla ikäero taas on 30 vuotta. Joillekin ainoa oikea vaihtoehto on kahden samaa ikäluokka edustavan kumppanuus.
Rakastuneelle itselleen ikäero on yleensä sivuseikka. Toiset jopa tavoittelevat sitä tietoisesti.
"Ikäero parisuhteessa on pop", tokaisi esimerkiksi Frederik Ilta-Sanomien haastattelussa.
63-vuotiaalla Reetulla on miehen itsensä mukaan yli 30 vuotta nuorempi avopuoliso, jonka tarkkaa ikää mies ei kuitenkaan ole suostunut sanomaan.
”Nuori morsian ymmärtää meitä kaavoihin kangistuneita miehiä ja on valmis joustamaan toisin kuin joku kääkkänä muija. Nuori nainen hyväksyy virheemme paremmin kuin pinttynyt vanhapiika. Vanhemmat miehet, nauttikaa nuorten naisten seurasta. He tuovat sisältöä elämään”, Reetu hehkutti Ilta-Sanomissa.
Sauli Niinistö lienee Frederikin kanssa samoilla linjoilla. Niinistön puoliso Jenni Haukio on miestään 30 vuotta nuorempi. Myös entinen puhemies Paavo Lipponen avioitui itseään 26 vuotta nuoremman Päivi Lipposen kanssa. Mallia Suomen poliitikot ovat saaneet myös maailmalta; Ranskan presidentti Sarkozyn kolmas vaimo Carla Bruni on miestään 12 vuotta nuorempi.
Muita pareja, joilla on reilusti ikäeroa:
Einojuhani Rautavaara ja Sini Rautavaara
Ralf Gothóni ja Elina Vähälä
Leif Segerstam ja Minnaleena Segerstam
Jari Kurri ja Vanessa Kurri
Risto-Matti Ratia ja Anu Sagim
Asko Sarkola ja Jonna Järnefelt
Hannu Mäkelä ja Anna Kortelainen
Jörn Donner ja Bitte Westerlund
Esa Sievinen ja Jutta Sievinen
Jani Sievinen ja Mari Samuelsen
Ota kantaa!
Päivän tv-lähetyksessä omasta parisuhteestaan ovat puhumassa Aira Samulin ja Ekku Peltomäki. Katso suora lähetys MTV3-kanavalta klo 09:10-09:30 tai netti-tv:stä silloin kun itse haluat!
Muista myös kuunnella keskustelun jatkot netti-Sävelradiossa tv-lähetyksen jälkeen klo 09:45-10:30. Radion keskusteluun pääset itsekin osallistumaan soittamalla studion numeroon 0108 055 055 klo 09:20-10:20.
Osallistu, ota kantaa!
Studio55
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää