IFK:n Joe Finley sivussa, 18-vuotias huippulupaus palaa kaukaloon

SM-liigassa pelataan lauantai-iltana kuusi ottelua. Oulussa pelataan kiihkeä suurseurojen kamppailu, Raumalla KalPa yrittää jatkaa hyvää virettään ja KooKoon kokoonpanossa nähdään erikoisuus.

Videolla kuvaa HPK:n perjantain voitto-ottelusta. 

Kärpät-HIFK

Joukkueet kohtaavat kolmannen kerran kahden viikon sisään. Kaksi viikkoa sitten joukkueet kohtasivat kahdesti. Molemmat ottelut olivat tuolloin monivivahteisia.

Esimerkiksi Helsingissä käydyssä kamppailussa Kärppien hyökkääjä Sami Anttila kaatui kahakan seurauksena ilman kypärää jään pintaan.

Oulussa puolestaan Kärppien Atte Ohtamaa puolestaan huitaisi pelikiellon arvoisesti Iiikka Kangasniemeä.

Se on varmaa, että tästäkään ottelusta ei tunnetta ja tapahtumia tule puuttumaan. Molemmat joukkueet kärsivät niukat tappiot eilen perjantaina, joten kaukalossa nähdään kaksi ärsytettyä joukkuetta.

IFK:n ongelmana on ollut kurinalaisuus ja tietynlaisen halun puuttuminen. Joukkue on puolustanut löysästi, eikä kaikkien pelaajien ajatukset ole olleet pelissä ja pelitavan toteuttamisessa.

Se on näkynyt räikeinä virheinä, ja Sport-ottelun kaltaisessa sulamisessa. Kärppien viisikkopelaaminen on laadukkaalla tasolla, eikä siinä ole vielä ainakaan tullut suurempia notkahduksia.

Kärpät saa kokoonpanoonsa takaisin Jasper Lindstenin ja Tino Metsävainion, IFK puolestaan 18-vuotiaan huippulupauksen Niklas Nordgrenin ja puolustaja Aleksi Laakson. IFK:lta on sivussa Joe Finley ja Henrik Koivisto.

Lukko-KalPa

Rauman Lukko on kivunnut kaikessa hiljaisuudessa pudotuspeliviivan yläpuolelle. Lukko hakeekin illan ottelusta kolmatta voittoa putkeen.

Muutenkin Lukko on ollut viime aikoina hyvässä tuloskunnossa, sillä raumalaisjoukkue on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme.

Lukon maalivahtipelaaminen on ollut vahvaa, sillä varsinkin 19-vuotias maalivahtilupaus Lassi Lehtinen on ollut hienossa torjuntavireessä.

KalPa on saamassa tuloskuntoaan paremmaksi, nyt kun joukkue on saanut pelaajiaan takaisin kaukaloon sairastuvalta.

Se on voittanut seitsemästä edellisestä ottelustaan peräti viisi. Silti joukkueen pelillinen suoritustaso ja siten tulokset heittelevät edelleen otteluiden välillä.

Huomionarvoista on se, että pitkän loukkaantumisen jälkeen paluun kaukaloon tehnyt Alexander Ruuttu on tehnyt kolmessa pelaamassaan ottelussa kolme maalia.

KooKoo-TPS

KooKoo on ollut tämän kauden yksi iloisimmista yllättäjistä, mutta viime aikoina sen tuloskunto on ollut heikkenemään päin.

KooKoo tulee illan otteluun kolme tappiota allaan, johon se on reagoinut kokoonpanomuutoksilla. Edellisessä ottelussa suihkukomennuksen saanut ja sen takia neljän ottelun pelikieltoa kärsivä Juha-Pekka Haataja on sivussa.

Tämän myötä kouvolalaisten kokoonpanossa nähdään pieni erikoisuus, kun normaalisti  puolustajana pelaava Kalle Valtola pelaa tänään kolmosketjun laidassa. IFK-laina Elias Ulander puolestaan pelaa ensimmäsitä kertaa KooKoo-paidassa.

Turun Palloseura on orastavassa tappioputkessa, sillä se tulee illan otteluun kahden tappiollisen ottelun siivittämän illan otteluun.

TPS kärsi eilen perjantaina yllättävän tappion KalPalle kotikaukalossaan, vaikka varsinkin kolmannessa erässä pystyi hallitsemaan ottelua ja luomaan maalipaikkoja.

Joukkueen kärkipelaajat Ilari Filppulan ja Oula Palveen johdolla ovat edelleen pystyneet tekemään tulosta, mutta alemmista ketjuista ei ole tullut riittävästi taustatukea.

Illan ottelusta TPS:llä on sivussa Jonne Virtanen. Myös maalivahti vaihtuu, sillä Rasmus Tirronen on torjuntavuorossa.

Muut ottelut:

SaiPa-Tappara, kokoonpanot

Pelicans-Ässät, kokoonpanot

Sport-HPK, kokoonpanot

Lue myös:

    Uusimmat