ICC:n toiminta jakaa myös Euroopan mielipiteet
Reaktiot Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) syyttäjän pidätysmääräysvaatimukseen Israelin ja Hamasin johdolle ovat vaihdelleet.
Tukensa ICC:lle ja sen riippumattomuudelle ovat ilmoittaneet esimerkiksi Belgia, Ranska ja Espanja. Israelin vakaa tukija Yhdysvallat sekä Tshekki ja Unkari ovat tyrmänneet toimen.
Reaktiot ovat pitkälti noudatelleet sitä, miten läheisesti valtiot ovat tukeneet Israelin toimia Gazassa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart.
Tapaus on Stewartin mukaan varsin kiusallinen Yhdysvalloille, joka tuki ICC:tä silloin, kun se asetti Venäjän presidentin Vladimir Putinin syytteeseen Ukrainan sodasta.
Esimerkiksi Saksa ja Yhdysvallat ovat kritisoineet sitä, että pidätysmääräysten samanaikaisuus loisi mielikuvan Israelin ja Hamasin samanarvoisuudesta. Stewart ei kuitenkaan näe, että osapuolet rinnastettaisiin toisiinsa, sillä niitä koskevat eri syytekohdat, joita on perusteltu erilaisin argumentein.
Professori: Suomen tuki tärkeää
Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi painottaa, että kansainvälinen rikostuomioistuin toimii oikeudellisin periaattein ja harjoittaa oikeudellista harkintaa, kun taas ulkoministerit ja valtionpäämiehet ovat poliittisia toimijoita, joilla on omat poliittiset intressinsä.
Mahdolliset poliittisten toimijoiden reaktiot eivät kuitenkaan vaikuta tuomioistuimen oikeudelliseen harkintaan.
Koskenniemi peräänkuuluttaa myös Suomelta tukea ICC:lle. Hän muistuttaa, että Suomi oli 1990-luvulla erittäin aktiivinen kansainvälisen rikostuomioistuimen tukija ja on myös 2000-luvulla tukenut sitä diplomaattisesti, taloudellisesti ja poliittisesti.
– Siksi on tavattoman tärkeää, että Suomen poliittinen johto tässäkin tapauksessa antaa rikostuomioistuimelle tukensa, hän sanoo.
Koskenniemi lisää, että valtioneuvosto ei perinteisesti ole Suomessa puuttunut tuomioistuinten toimintaan.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) on sanonut Ylelle, että Suomi noudattaa ICC:n linjaa ja tukee sen riippumatonta työtä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää