Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
Saksa arvostelee Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) syyttäjän vaatimusta Israelin johdon pidätysmääräyksistä.
Tuomioistuimen syyttäjä ilmoitti maanantaina vaativansa pidätysmääräystä niin Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle ja puolustusministeri Yoav Gallantille kuin äärijärjestö Hamasin johtohahmoillekin.
Saksan ulkoministeriön tiedottajan mukaan syyttäjän samanaikainen vaatimus pidätysmääräyksistä sekä Israelin että Hamasin johdolle luo valheellisen mielikuvan samanarvoisuudesta.
– Israelin hallinnolla on oikeus ja velvollisuus suojella ja puolustaa kansalaisiaan, tiedottaja sanoi.
Hän huomautti myös, että Israelin on toimissaan noudatettava kansainvälistä humanitaarista oikeutta.
Kritiikkiä syyttäjän vaatimuksesta annettiin aiemmin myös Israelista ja Yhdysvalloista.
Yhdysvallat ja Israel eivät ole ICC:n jäseniä ja ne ovat kiistäneet sen lainkäyttövallan.
ICC:n syyttäjä Karim Khaninmukaan on perusteltua olettaa sekä Hamasin että Israelin johdon syyllistyneen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Israelin johdon Khan katsoo olevan vastuussa muun muassa nälkiinnyttämisen käyttämisestä sodankäynnin muotona sekä iskujen tarkoituksellisesta kohdistamisesta siviiliväestöön.
Hamasin johdon hän taas katsoo olevan vastuussa muun muassa rikoksiksi ihmisyyttä vastaan katsottavista kidutuksista, murhista, tuhoamisesta sekä raiskauksista ja seksuaalisesta väkivallasta.
Ranska kunnioittaa ICC:n riippumattomuutta
Ranskan ulkoministeriö kertoi lausunnossaan kunnioittavansa tuomioistuimen riippumattomuutta.
– Ranska tukee Kansainvälisen rikostuomioistuimen riippumattomuutta ja rankaisematta jättämisen estämistä, ministeriön lausunnossa sanottiin.
Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosan kanslian tiedotteessa kutsuttiin vaatimusta pidätysmääräyksistä tervetulleeksi.
– Lakia on sovellettava tasa-arvoisesti kaikkiin, jotta kansainvälinen oikeus säilyy, vakavien rikosten tekijät saadaan vastuuseen ja uhrien oikeuksia pystytään suojelemaan, Ramaphosan kanslian tiedotteessa sanottiin.
Etelä-Afrikka on pyrkinyt saamaan Israelia vastuuseen Gazan sodan kärsimyksistä myös Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICJ), missä Etelä-Afrikka on nostanut Israelia vastaan kanteen kansanmurhasta.
– Tapahtuva ei ole kansanmurha, kiistämme sen, Yhdysvaltain presidentti Joe Biden puolestaan sanoi maanantaina viitaten ICJ:n käsittelemään tapaukseen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää