Hyväkuntoinen Richard, 37, kuoli koronavirukseen vain kolme päivää diagnoosin jälkeen – amerikkalaismies oli aiemmin vähätellyt pandemiaa: "Tehdään yksi asia selväksi"
Yhdysvaltalaismies kuoli koronaviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin 37-vuotiaana. Hän oli aiemmin vähätellyt viruksen vakavuutta, kertoo muun muassa CNN.
Entinen Yhdysvaltain armeijan sotilas Richard Rose menehtyi koronaviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin 4. heinäkuuta kotonaan Port Clintonissa Ohiossa. Hänellä oli todettu tartunta vain kolme päivää aiemmin.
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä Richard oli kertonut Facebookissa olleensa jo muutaman päivän ajan todella sairas, ja että oireet olivat samat kuin koronaviruksessa. Vielä samana päivänä hän vahvisti, että kyseessä tosiaan oli kyseinen virus. Hänen kerrotaan julkaisseen Facebookissaan 3. heinäkuuta vitsin siitä, miten ihmisten ei pitäisi yllättyä, jos hän sattuisi tulemaan vastaan tuonpuoleisessa.
Richard oli kuollessaan 37-vuotias. Hänellä ei tiettävästi ollut mitään perussairauksia tai muita terveysongelmia.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Oli huhtikuussa vähätellyt koronaviruspaniikkia
Huhtikuussa Richard oli vähätellyt sosiaalisessa mediassa koronaviruspandemiaa. Eräässä päivityksessä hän oli julistanut, että ei aio käyttää kasvomaskia.
”Tehdään yksi asia selväksi. Minä en aio ostaa maskia. Olen selvinnyt näin pitkälle menemättä mukaan tähän hemmetin vouhotukseen”, hän oli kirjoittanut.
Ystävä toivoo myötätuntoa
Richardin ystävä Nick Conley kertoo olevansa sokissa ystävänsä poismenosta. Hän toivoo, että muilta liikenisi myötätuntoa Richardille.
– Tällä hetkellä Rick on maalitauluna netissä sen takia, että hän päätti olla pitämättä kasvomaskia. Pitäisi muistaa olla myötätuntoinen, vaikka olisi jonkun kanssa eri mieltä. Tämä ihminen on kuollut. Meidän pitäisi ottaa osaa suruun.
– On järkyttävää, että hän poissa, mutta vieläkin traagisempaa tässä on miettiä, ketkä ovat saaneet hänen valintojensa takia tartunnan.
Nick toivoo, että ihmiset tajuavat koronaviruksen olevan todellinen uhka. Hän painottaa tätä siksi, että tietää monia, jotka eivät edes tunne ketään, joka olisi saanut viruksen.
– Toivon kaikkien tajuavan, että näin voi todella käydä ja että ihmiset olisivat varovaisempia.
Lähteet: Edition.cnn.com, Metro.co.uk
Uusimmat
-
08:19
Trump-fani: "Näette helvetin portit, jos hän joutuu vankilaan" – republikaani ex-oikeusministeri kertoo MTV:lle, mitä vihan lietsonnasta voi seurata
-
08:11
Ruhtinatar Charlene kommentoi erohuhuja harvinaisessa haastattelussa – paljasti myös todellisen syyn Instagram-tilinsä poistumiselle
-
08:00
Kirja-arvio: Jörn Donnerin salaiset kansiot
-
07:51
Uppsalassa voimakas räjähdys – nuori nainen kuollut
-
07:44
HIFK:n tähtipakki veisteli melkoisen kevennyksen onnistumisistaan
-
07:43
Yksi ihminen kuollut ja yksi haavoittunut ampumisessa Ruotsin Jordbrossa – kolme otettu kiinni
-
07:35
Jesperi Kotkaniemeltä namupassi – Carolina kieputti Floridan nurin
-
07:29
Kissarutto tappoi eläinsuojeluyhdistyksen pelastamia pentuja Kankaanpäässä – vain rokotus suojaa kissoja ikävältä taudilta
-
07:15
Ayrton Sennan turma-auton suunnitellut F1-guru soimaa itseään traagisen kauden tapahtumista: "Yksi suurimmista katumistani virheistä"
-
06:38
SM-liigan jumbovalmentajaa otti "äärettömästi kupoliin" – halusi antaa palaa tästä jäähystä
-
06:33
Manchester City ulos cupista – jäi tylysti nollille
-
06:31
Palomestari: Tämä on pahin virhe, jonka autoilija voi tehdä hälytysajoneuvon lähestyessä valot vilkkuen
-
06:28
Näin opiskelijat ympäri Suomen ovat vallanneet korkeakouluja – osa varustautunut yöpymään paikalla pitkäänkin: "Periksi ei ole tarkoitus antaa"
-
06:19
Messin puuttuminen maksoi voiton – Miami hävisi cupin finaalissa
-
06:05
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 330 sotilasta ja 38 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
06:04
Kaksi harvinaista korkeaa näköalapaikkaa avaa ovensa Helsingissä, ja toisessa niistä soi Sibeliuksen "soitetuin biisi"
-
06:02
Onko tässä Liigan aliarvostetuin pelaaja? Kapteenilta ylisanoja joukkueen tehomiehestä: "Taito, jota monella ei ole"
-
05:58
160 000 euron Mersu kenotti ojassa, eikä "omistajalla" ollut varaa hinausautoon – Ylöjärven autoliikkeen video paljasti röyhkeän varkaan ajotaidot
-
05:44
Burkina Fason sotilasjuntta: Estimme vallankaappauksen
-
05:38
Nälkäpäivä-keräys näkyy nyt kaduilla – näin rahat käytetään
-
Lataa lisää