Hyökkäyksen kohteeksi oppitunnilla joutunut 11-vuotias palasi kouluun Hämeenlinnassa – isä huolissaan: "Tekijä jatkaa samalla luokalla"

Hämeenlinnassa pahoinpidelty 11-vuotias poika palasi kouluun talviloman jälkeen maanantina 4. maaliskuuta. Paluu on pojan isän mukaan sujunut tilanteeseen nähden melko hyvin.

Poika pahoinpideltiin hämeenlinnalaisessa koulussa torstaina 21. helmikuuta. Poika oli koulussa englannin tunnilla, kun hän joutui luokkatoverin hyökkäyksen kohteeksi. Poika oli noutamassa opettajalta koetta luokan edestä, kun häntä lyötiin takaapäin.

Poika menetti tajuntansa ja joutui sairaalaan. Vakavia vammoja saanut poika on ollut sairaalasta päästyään vanhempien ympärivuorokautisessa tarkkailussa.

Ensi viikolla pojan pään ja niskan alueelta otetaan magneettikuvat, joista selviää, joutuuko poika vaikeaan leikkaukseen. Isän mukaan pojan niska naksahtelee ja on kivulias.

Paluu kouluun

Poika palasi kouluun talviloman jälkeen viime viikon maanantaina 4. maaliskuuta. Isän mukaan kaupunki maksaa pojan matkat taksilla kouluun.

Isän mukaan poika on otettu kannustavasti takaisin kouluun. Luokkatoverit ovat olleet pahoillaan tapahtuneesta, mukaan lukien tekijä ja häntä yllyttänyt oppilas.

Pojan isä on kuitenkin tyrmistynyt koulun henkilökunnan toiminnasta tilanteessa.

– En ymmärrä, miten pahoinpitelijä saa jatkaa samalla luokalla. Olemme pyytäneet kirjallisen selvityksen koululta asiasta, isä sanoo.

MTV Uutiset yritti tavoittaa koulun rehtoria torstaina kommentoimaan tilannetta.

Pahoinpitelystä on tehty rikosilmoitus, ja isän mukaan poliisin esitutkinta on käynnissä. Isä kertoo keskustelleensa asiasta myös opetushallituksen edustajien kanssa.

Ryhmänvaihto ei rangaistuskeino

Opetushallituksen lakimiehen Sanna Haanpään mukaan oppilaan ryhmää ei voida vaihtaa rangaistuksena. Opetusryhmää voidaan kuitenkin tilapäisesti vaihtaa, jotta turvallisuus voidaan turvata

– Jos esimerkiksi väkivaltaa esiintyy, voidaan näitä oppilaita pitää seuraavana päivän erillään. Lisäksi välitunneille voidaan tehdä järjestelyjä, Haanpää kertoo.

Varsinaista lakia koulussa tapahtuneita väkivaltatilanteita varten ei ole. Säännöksen mukaan kuitenkin kaikilla on oikeus turvalliseen ympäristöön kouluissa.

Haanpään mukaan opetuksen järjestäjällä on vastuu turvallisuuden toteutumisesta. Haanpää kommentoi aihetta vain yleisellä tasolla.

Kouluissa turvallista

Turvallisuus toteutuu kouluissa kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen viimesyksyisen selvityksen mukaan pääasiassa hyvin, ja vakava väkivalta on harvinaista.

– Aina voi kuitenkin tulla ääripäätilanteita, Haanpää sanoo.

Opetushallitus antaa kouluille ohjeistuksia laillisissa asioissa. Sitä, toimiiko kunta oikein valvoo aluehallintovirasto.

Lue myös:

    Uusimmat