Huutamista, suosimista, ulkonäköpaineita – Voimisteluliitto haluaa kitkeä epäasiallisen valmennuskulttuurin lajista

Voimisteluliiton puheenjohtaja: Epäasiallinen valmennus kitkettävä pois 3:26
Videolla Suomen voimisteluliiton hallituksen puheenjohtajan Kaisa Vikkulan haastattelu.

Viime marraskuussa esiin tulleet räikeät väärinkäytökset joukkuevoimistelun valmennuksessa käynnistivät Suomen voimisteluliitossa tutkimuksen, jonka tulokset esiteltiin julki keskiviikkona. Valtaosa voimistelijoista näyttää voivan hyvin, mutta lajissa on mukana toimijoita, joiden toimintatavat halutaan kitkeä pois.

Voimisteluliitto käynnisti Suomen eettisen urheilun keskuksen SUEKin selvityksen pohjalta sisäisen kurinpitomenettelyn Minettien valmentajaa Titta Heikkilää kohtaan.

Loppuvuodesta liitto teetti myös Taloustutkimuksella kyselyn, jossa selvitettiin voimistelun valmennuskulttuuria. Tutkimus toi Voimisteluliiton tietoon myös paljon positiivista palautetta.

Ystävät ja kaverit sekä halu kehittyä ja oppia uutta nousivat esiin suurimpina motivaation lähteinä lajin harrastamiseksi. Miltei kolme neljästä vastanneesta koki pääasiallisen valmentajansa lähes aina ystävälliseksi ja liki kaksi kolmesta ilmapiirin kannustavaksi ja positiiviseksi.

– Voimme todeta, että reilusti yli 90 prosenttia vastaajista antoi erittäin positiivisia arvosanoja eri osa-alueista: valmentajistaan, heidän rakentavasta palautteestaan, kannustavasta ilmapiiristä ja niin edelleen, mutta meillä on ongelmia ehkä parin prosentin kanssa, kommentoi Suomen voimisteluliiton puheenjohtaja Kaisa Vikkula MTV Urheilulle.

Huutamista, syrjintää ja suosimista

Valmentajien vuorovaikutustaidoissa nähtiin kuitenkin kehitettävää. Vain reilu puolet piti valmentajaansa helposti lähestyttävänä ja sellaisena, joka kohtelee kaikkia urheilijoita tasapuolisesti.

Vastaajista 24 prosenttia oli kokenut valmentajan huutamista, 19 prosenttia syrjimistä ja toisten suosimista, 10 prosenttia vähättelyä sekä kahdeksan prosenttia valta-aseman väärinkäyttöä.

– Pari prosenttia kokee jatkuvaa epäasiallista käyttäytymistä, huutamista ja arvostelua siinä valmennustyössä, Vikkula myöntää.

– Ne eivät sinänsä ole yllättäviä, koska tällaista varmaan esiintyy kaikissa urheilulajeissa. Ne ovat asioita, joihin meidän pitää puuttua, nostaa keskusteluun ja osallistuttaa koko meidän kenttämme siihen, että voidaan kitkeä tämmöinen toiminta pois voimistelusta, hän jatkaa.

Seksuaalinen häirintä harvinaista, mutta sitäkin ilmenee

31 prosenttia oli kokenut harrastuksessaan ulkonäköpaineita. Seksuaalinen häirintä näyttäisi tutkimuksen valossa harvinaiselta voimistelussa, mutta joka tapauksessa 13 vastaajaa kertoi kohdanneensa vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevia huomautuksia.

Neljälle oli esitetty sukupuolisesti vihjailevia elkeitä tai ilmeitä, härskejä puheita tai kaksimielisiä vitsejä. Kaksi vastaajaa oli kokenut asiatonta fyysistä koskettelua.

Tutkimus toteutettiin nettikyselynä joulukuun lopun ja tammikuun alun välisenä aikana. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1651 voimistelijaa ja heidän huoltajaansa.

Lue myös:

    Uusimmat