Titta Heikkilä saa jatkaa tutkinnan aikana valmennustaan: ”Toimimme sen mukaan, mikä on päätös”
Kurinpitokäsittelyn tutkintaan asetettu joukkuevoimistelun valmentaja Titta Heikkilä voi jatkaa tehtävässään normaalisti maaliskuulle jatkuvan selvitystyön aikana, kertoo Suomen Voimisteluliiton hallituksen puheenjohtaja Kaisa Vikkula.
LUE MYÖS: Kohutun voimisteluvalmentaja Titta Heikkilän käytös tutkittu – johtaa kurinpitokäsittelyyn
Liitto päätti keskiviikkona käynnistää sisäisen kurinpitomenettelyn saatuaan Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin selvityksen Heikkilän epäillystä epäasiallisesta käytöksestä valmennettaviaan kohtaan.
Minettien valmentajana menestystä niittäneen Heikkilän tapaus nousi esiin viime marraskuussa, kun Urheilulehti uutisoi kolmen hänen valmennettavansa sairastuneen syömishäiriöön ja yhden kuolleen lääkemyrkytykseen tämän seurauksena.
Heikkilän kerrottiin myös nöyryyttäneen ja alistaneen urheilijoitaan sekä luoneen valmennuspiiriinsä pelon ilmapiirin.
Jos Heikkilän katsotaan syyllistyneen epäeettiseen käytökseen, hän voi saada huomautuksen, varoituksen tai 6–24 kuukautta toimitsijakieltoa. Päätökseen asti Heikkilä voi jatkaa tehtävässään normaalisti.
– Kyllä hän voi toimia. Sitten toimimme sen mukaan, mikä on päätös, kertoo Voimisteluliiton puheenjohtaja Kaisa Vikkula MTV Urheilulle.
Päätös tapauksesta tulee kuukauden sisällä.
– Kurinpitolautakunta on itsenäinen voimistelun ulkopuolinen elin, joka koostuu urheiluoikeuteen paneutuneista juristeista. He käsittelevät tämän asian, ja heillä on 30 vuorokautta aikaa ottaa asiaan kantaa, antaa lausuntonsa ja päätöksensä, Vikkula kertoo.
Myöskään voimisteluseura Tampereen Sisun toiminnanjohtaja Joni Koivunen ei ota kantaa seuran Minetit-joukkueen valmentajaan Titta Heikkilään kohdistuneisiin syytöksiin eikä spekuloi Heikkilän tulevaisuutta.
– Katsomme prosessin loppuun asti, ja mikä lausunto sieltä tulee, Koivunen kertoi puhelimitse STT:lle.
Koivunen peräänkuuluttaa keskustelua ja hyvinvointia.
– Kyllä aiheesta on keskusteltu valmentajien kanssa. Voimistelijoiden hyvinvointi on päällimmäisenä seurajohdon mielessä, Koivunen sanoi.
Voimisteluliiton kurinpitolautakunta käsittelee asian kuukauden kuluessa.
– Tietysti työnantajana olemme pyrkineet tukemaan Heikkilää. Ei tämä ole ollut helppoa hänellekään, Koivunen sanoi.
Juttua täydennetty klo 17.22: Lisätty voimisteluseura Tampereen Sisun toiminnanjohtajan Joni Koivusen kommentit STT:ltä.
Uusimmat
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
Lataa lisää