Päijät-Hämeen poliisi pääsi kuntoilemaan jahdatessaan huumekuskia Hämeenlinnassa.
Poliisi kertoo pysäyttäneensä varhain lauantaina aamuneljältä pakettiauton tarkastusta varten Hämeenlinnassa Wartiamäentiellä. Auton kuljettaja puhalsi rattijuopumuksen ylittävät lukemat seulonta-alkometriin (0.93 mg/l) ja huumausainepikatestikin osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies ei olisi saanut olla ratissa siitäkään syystä, ettei hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Siispä partio pyysi miehen ulos autosta. Mies päätti lähteä karkuun, mutta kunto loppui kesken jo vieressä olevaa ojaa ylitettäessä. Poliisi otti miehen kiinni, jonka jälken mies yritti vielä painia ja lyödä poliiseja, mutta poliisin tulkinnan mukaan "tässäkin koitoksessa miehelle jaettiin ainoastaan hopeaa."
Mies kuljetettiin verikokeeseen ja sen jälkeen rauhoittumaan poliisivankilaan.
Lauantai-iltana Päijät-Hämeen alueella väkivaltaa koki puolestaan kaupan vartija. 25-vuotias mies jäi kiinni vietyään Riihimäen Voimalankadulla sijaitsevan tavaratalon kaupasta pienen määrän alkoholia iltakymmeneltä, jolloin alkoholin myynti oli jo kielletty.
Kun poliisi tuli paikalle, epäilty oli raudoitettuna maassa aggressiivisen käytöksensä takia. Kun partio nosti miehen ylös turvallisuustarkastajaa varten, hän potkaisi yllättäen kumartuneena olevaa vartijaa kasvoihin. Mies vietiin uudestaan maahan ja vielä maassa ollessaankin hän uhkaili vartijoita.
Vartijan vammat jäivät kuitenkin vähäisiksi. Mies on otettu kiinni.

