Hurstin joulujuhlassa hymy nousi silmiin asti: "Täältä alkaa joulufiilis!"

Heikki Hursti liikuttuu kyyneliin asti katsellessaan yli tuhatpäistä joulujuhlakansaa Helsingin Messukeskuksessa.

–  Aina tämä koskettaa yhtä voimakkaasti, ihmisten oleskeleminen ja katse ja kiitolliset mielet, hän toteaa ääni värähtäen.

Hurstin isän Veikko Hurstin aloittamalla Yksinäisten ja vähävaraisten joulujuhlalla on pääkaupungissa pitkät perinteet. Vierailijamäärä on lisääntynyt vuosien mittaan niin, että tapahtuma muutti vuonna 2015 Töölön kisahallilta Messukeskukseen.

–  Täällä kaikki voivat olla yhdessä samassa tilassa, syödä yhtä aikaa ja kuulevat ohjelman, Hursti kiittelee.

Monet kerrat Hurstien kanssa joulua juhlinut Hemmi Palm kertoo tapahtuman olevan hänelle virallinen joulunaloitus.

–  Täältä alkaa joulufiilis! Yksin syöminen ei ole mistään kotoisin, mutta täällä on tuttuja, hän toteaa.

Auttaminen ilahduttaa auttajaakin

Ennen ruokatarjoilua juhlassa kuultiin puheita ja Eino Grönin tulkitsemia joululauluja. Yksi puhujista oli presidentti Sauli Niinistö, joka kehui Hurstin perhettä suvuksi, jossa kulkee hyvyys.

Niinistö myös muistutti vielä jo päättyneen Suomi 100 -juhlavuoden teemasta, joka oli Yhdessä. Hän kannusti kaikkia ilahduttamaan jotakuta joulun aikaan, vaikka kyseessä olisi tuntematonkin.

–  Monesti käy niin, että auttaja saa enemmän kuin autettu, hän huomautti.

Vapaaehtoisina tarjoilijoina tapahtumassa mukana olevat Reijo Kiri ja Taimi Manninen ovat presidentin kanssa samaa mieltä. Manninen huomauttaa, että kuka tahansa voi joutua autettavan rooliin.

–  Olen itsekin ollut tilanteessa, että voisin olla vapaaehtoisen sijaan täällä vieraana, Kiri sanoo.

Kiri viettää koko jouluaaton vapaaehtoistöissä, ensin Hurstin juhlassa ja sitten sankarihaudalla. Hän aktivoitui auttajana sen jälkeen, kun naapuri löysi hänet keuhkoveritulpan saaneena lumihangesta vuosi sitten marraskuussa.

–  On ihme, että olen elävien kirjoissa. Päätin sitten, että jotakin täytyy tehdä. 

Lue myös:

    Uusimmat