Huoltoasema myi bensaa niin halvalla, että viranomaisetkin puuttuivat peliin – tällaisesta litrahinnasta ei Suomessa kannata edes haaveilla
Bensaa saa tällä hetkellä tavanomaista halvempaan hintaan. Huokean polttoaineen luvatussa maassa, Yhdysvalloissa, hinta on pudonnut suomalaisittain tarkasteltuna jo naurettavan alas.
Bensiinin hinta on pudonnut reippaasti öljyn maailmanmarkkinahintojen laskun myötä.
Suomessa 95-oktaanista saa tällä hetkellä halvimmillaan noin 1,20 eurolla per litra, mutta Yhdysvalloissa, jossa polttoaine on tavallisestikin huomattavasti edullisempaa kuin meillä, puhutaan tällä hetkellä äärimmäisen halvasta menovedestä.
Halpa bensa aiheuttaa ruuhkia muuallakin kuin Suomessa
Clevelandilaisella huoltoasemalla bensiiniä myytiin maanantaina 0,69 dollarisentin gallonahintaan. Helpommin käsitettävään muotoon muunnettuna hinta oli vaatimattomat 0,17 euroa litralta.
Paikalliset reagoivat poikkeuksellisen huokeaan polttoaineeseen tasan samaan tapaan kuin suomalaisetkin, ja huoltoasema sekä sille johtavat tiet ruuhkautuivat päivän aikana pahoin.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Aiheesta uutisoivan The Drive -autojulkaisun mukaan kaupungin viranomaiset kehottivat huoltoasemayrittäjää lopettamaan turhan aggressiivisen hinnoittelun, sillä ihmisten pakkautuminen yhteen paikkaan ei ole ohjeistusten mukaista toimintaa tämänhetkisessä pandemiatilanteessa.
Lähde: The Drive
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää