Huippukova Serbia Susijengin kiusaksi – tällainen on Suomen EM-karsintalohko

Koripallossa eletään heittämisen kultaista aikakautta 1:43
Videolla Tulosruudun juttu koripallon nykytilasta.

Suomen miesten koripallomaajoukkue kohtaa vuoden 2017 EM-kakkosen Serbian sekä Georgian EM-karsinnoissa, joissa tavoitellaan paikkaa vuoden 2021 EM-kisoihin.

Georgia on yksi EM-lopputurnauksen alkulohkojen isäntämaista, joten se pääsee karsintalohkostaan varmuudella kisoihin.

Susijengi pelaa E-lohkossa, josta Georgian lisäksi EM-turnaukseen pääsee kaksi parasta maata. Ilman isäntämaata pelattavista lohkoista lopputurnaukseen pääsee kolme parasta.

Suomen karsintalohkon neljäs joukkue on joko Sveitsi, Portugali tai Islanti. Ne pelaavat esikarsinnan pääsystä karsintoihin.

Suomi oli kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa 11:s ja Georgia 17:s.

EM-karsintojen lohkot arvottiin tänään Münchenissä. Miesten karsinnoissa pelaa kahdeksan neljän joukkueen lohkoa.

Karsintaotteluissa jokainen joukkue pelaa jokaista vastaan kerran kotona ja kerran vieraissa. Karsinnat alkavat ensi vuoden helmikuussa, ja niitä pelataan myös marras-joulukuussa 2020 ja helmikuussa 2021.

Georgian lisäksi miesten vuoden 2021 EM-lopputurnauksen alkulohkot pelataan Saksassa, Tshekissä ja Italiassa, ratkaisupelit Berliinissä.

Naisten koripallomaajoukkue kohtaa EM-karsinnoissaan Belgian, Ukrainan ja Portugalin. Karsinnoissa tavoitellaan paikkaa vuoden 2021 EM-lopputurnaukseen Ranskaan ja Espanjaan.

Isäntämaat pääsevät ilman karsintoja lopputurnaukseen. Kaikkiaan karsinnoissa on mukana 33 joukkuetta, joista rakentui Münchenin arvonnassa kuusi neljän joukkueen lohkoa ja kolme kolmen joukkueen lohkoa.

Suomi pelaa karsinnat G-lohkossa. Sen vastustajista Ukraina oli vuoden 2017 EM-kisojen kymmenes.

Naistenkin karsintaotteluissa jokainen joukkue kohtaa toisensa kertaalleen kotikentällä ja vieraskentällä. 

Lue myös:

    Uusimmat