Toimittaja Emma Hyyppä liittyy MTV:n urheilutoimituksen vahvuuteen lokakuun alussa. Hyyppä on tullut katsojille tutuksi Ylen urheilulähetyksistä.
Emma Hyyppä, 30, on toiminut kuusi edellistä vuotta toimittajana, ankkurina ja juontajana Yle Urheilussa. Hänellä on kokemusta kirjoittavan toimittajan tehtävistä, mutta viime vuosina rooli on painottunut vahvemmin Urheiluruudun ankkurointiin ja muihin Ylen TV-tuotantoihin. Hyyppä nähtiin Ylen toimittajana ja haastattelijana myös vasta päättyneissä yleisurheilun MM-kisoissa.
– Liityn innolla ja motivoituneena MTV Urheilun tiimiin. Ratkaisu syntyi jo hyvissä ajoin keväällä, sillä uskon tämän olevan minulle nyt juuri oikeanlainen haaste kehittymiseni kannalta, Hyyppä sanoo.

