Benficassa nykyään pelaava huippujalkapalloilija Jan Vertonghen on avautunut belgialaiselle Sporza-sivustolle ensimmäistä kertaa Tottenhamissa kokemansa päävamman seurauksista.
Belgialaispuolustaja Vertonghen, 33, pelasi valioliigaseura Tottenhamissa 2012–20 ennen kuin siirtyi kuluneena kesänä portugalilaiseen Benficaan kolmevuotisella sopimuksella. Keväällä 2019 hän koki päävamman Mestarien liigan välierissä Ajaxia vastaan päiden yhteentörmäyksessä joukkuekaverinsa Toby Alderweireldin kanssa. Tällä oli Vertonghenin mukaan kauaskantoiset seuraukset.
– Monet ihmiset eivät tiedä tätä, mutta minulla on ollut paljon ongelmia siitä johtuen pitkän aikaa: päänsärkyjä ja huimausta. Tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun sanon siitä. Minun ei olisi pitänyt pelata, ja olin täysi typerys yhdeksän kuukautta. En pystynyt siksi tarjoamaan sitä, mitä olisin halunnut, Vertonghen kertoi Sporzalle.


