Mainos

Huhtamäki myy Leafin Hollantiin

Huhtamäki myy makeisryhmänsä Leafin hollantilaiselle makeisyhtiö CSM:lle. Kauppahinta on runsaat 2,3 miljardia markkaa. Sopimus kattaa Leafin koko toiminnan lukuun ottamatta erikseen myynnissä olevaa purukumitehdasta Kiinassa. Suomessa Leafilla on tehtaat Turussa ja Aurassa.

Yrityskauppa saataneen viranomaiskäsittelyn ja Hollannin yt-menettelyn jälkeen päätökseen parin kuukauden kuluessa. Maailmanlaajuiseen pakkaustoimintaansa keskittyvä Huhtamäki on jonkin aikaa arvioinut Leafin eri strategisia vaihtoehtoja. TJ Timo Peltolan mukaan Leafin myynti yhtenä kokonaisuutena on alusta lähtien ollut varsin todennäköinen ratkaisu. "CSM, joka on entuudestaan merkittävä sokerimakeisten valmistaja pohjoisessa Euroopassa, on Leafille ihanteellinen uusi omistaja", Peltola kommentoi.

Huhtamäen suunnitelmista yrityskaupan jälkeen Peltola toteaa, että yhtiö punnitsee parhaillaan eri vaihtoehtoja, joilla on määrä vahvistaa sen pakkausteollisuutta tuntuvasti. "Leafin myynnistä syntyvä erittäin vahva tase antaa meille liikkumavaraa tavanomaisten, täydentävien yritysostojen ulkopuolellekin", Peltola toteaa.

CSM on kansainvälisesti toimiva elintarvikkeiden ja niiden raaka-aineiden valmistaja. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan J.A.J. Vinkin mukaan Leaf sopii erinomaisesti CSM:n pyrkimyksiin nousta johtavaan asemaan sokerimakeisten markkinoilla. "Sokerimakeisryhmämme, johon kuuluvat Red Band Venco Benelux-alueella sekä Pohjoismaissa toimiva Malaco, kasvaa yrityskaupan tuloksena kolminkertaiseksi, ja siitä tulee alallaan Pohjois-Euroopan selkeä ykkönen."

CSM:n liikevaihto tilikaudella 1997/98 oli lähes 12 Mrd mk (EUR 2,0 mrd). Yhtiön keskeisiä tuotealueita ovat leipomoraaka-aineet, pakatut elintarvikkeet, sokerimakeiset, sokeri sekä maitohappo ja sen johdannaiset. Yhtiöllä on henkilöstöä 7.500 sekä toimintaa Hollannissa, muissa Euroopan maissa, Pohjois-Amerikassa, Brasiliassa, Singaporessa ja Japanissa.

Huhtamäen liikevaihto vuonna 1998 oli 7,3 Mrd mk (EUR 1,2 mrd), mistä Leaf toi 42 % ja pakkausteollisuus (Polarcup ja Sealright) loput. Leafillä on makeistuotantoa Suomessa (Turku ja Aura), Ruotsissa, Hollannissa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Italiassa ja Puolassa, yhteisyritys Intiassa sekä lisäksi useita myyntiyksikköjä Euroopassa ja Aasiassa. Saksalainen suklaakonvehtien valmistaja Gubor myytiin erikseen alkuvuodesta.
(MTV3)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.