HS: Uudet poliisiautot ovat liian isoja – Hyvinkäällä erikoinen ongelma
Poliisin uudet autot eivät mahdu Hyvinkään poliisiaseman talliin, kertoo Helsingin Sanomat. Ongelmaan on kuitenkin luvassa korjaus.
Poliisin ensimmäiset uudet Mercedes-Benz Vito -partioautot otettiin käyttöön keväällä 2020. Sittemmin vanhoja Volkswagen Transportereita on korvattu uusilla Mersu-maijoilla ympäri Suomea. Lahdessa poliisi otti viime vuonna käyttöön myös ensimmäisen täyssähköisen Viton.
Hyvinkäällä automallin vaihtuminen on kuitenkin aiheuttanut yllättävän ongelman. Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina, että uudet autot eivät mahdu Hyvinkään poliisiaseman autotalliin.
Itä-Uudenmaan poliisin esikuntapäällikkö Risto Purastie totesi Helsingin Sanomille, ettei tallin oviaukko aukea riittävästi, jotta vanhoja Transportereita hieman korkeammat Vitot mahtuisivat sisään. Ovea tullaan säätämään siten, että myös Mersu-maijat saadaan ajettua talliin.
Ongelma ei kuitenkaan ole niin merkittävä kuin miltä se saattaa kuulostaa, sillä kaikkia Hyvinkään poliisilaitokselta operoivia maijoja ei ole vielä vaihdettu uusiin. Talli pysyy vielä toistaiseksi Transportereiden käytössä, ja Vitot pysäköidään sillä välin ulkokatokseen.
Lue myös: Poliisille ensimmäinen töpselimaija – tältä näyttää Lahteen sijoitettu täyssähköinen Mersu
Lähde: Helsingin Sanomat
Uusimmat
-
20:18
Porvoossa hirveä myrskypuuska, sähköt poikki yli 10 000 kotitaloudelta, Lappiin 20 senttiä lunta – MTV seuraa syysmyrskyä
-
20:16
MTV seuraa: Reid Gardiner takoo hirmuista jälkeä SM-liigassa – Raimo Helmisen SaiPa ja TPS maalijuhlissa
-
20:16
Nasima Razmyar PS-ministerien pakolaislinjasta: "Täysin sydämetöntä – ja pääministeri juoksee perässä"
-
20:15
Hirmumyrsky Milton iski Floridaan, tulvat voivat jatkua jopa viikon – MTV seuraa
-
20:12
Parranpärinää Helsingissä – Jukurit sai HIFK-tähden kaatumisesta kylmää kättä
-
20:00
Pihlajakadun huumevyyhti jatkuu – paljastuuko pitkään jahdattu huumekauppias?
-
19:53
NHL-luotsilta komeat kehut suomalaiskonkarille – viime kauden haasteet vain kaukainen muisto: "Hän kantoi vastuunsa"
-
19:50
Biden ja Harris keskustelivat Netanjahun kanssa puhelimessa – MTV seuraa
-
19:46
Kirpaiseva oma maali SM-liigassa
-
19:40
Kapellimestari Leif Segerstam vieraili MTV:n Huomenta Suomessa vuonna 2017 – "Jos on visioita niin korvien väli aktivoituu"
-
19:40
Kapellimestari Leif Segerstam on kuollut
-
19:30
Yli 65-vuotiaat voivat päästä ensi syksynä yksityislääkärille terveyskeskusmaksun hinnalla
-
19:22
Olkiluodon kolmosyksikön vika korjattu – tehoa aletaan nostaa
-
19:15
Maarit ottaa Miltonin vastaan Floridan-kodissaan, vaikka alakerros voi jäädä tulvan alle: "Hyvällä tuurilla se on vain iso myrsky"
-
19:11
Li Andersson ja Jussi Saramo yltyivät laulamaan EU-parlamentissa – puhemies ei arvostanut: "Tämä ei ole Euroviisut"
-
19:10
Huippulaskija Niels Hintermann, 29, sairastaa syöpää
-
19:03
SM-liigan supertähti loukkaantui – Oulussa hurjia tapahtumia
-
19:00
Bidenilla viimeiset hetket vaikuttaa Ukrainan tulevaisuuteen – vaalien jälkeen hän on "rampa ankka"
-
18:45
Hollywood-tähti Brooke Shields esitteli 21-vuotiaan tyttärensä punaisella matolla – somessa ihastellaan: "Niin kauniita"
-
18:37
Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittyy kaksi taloushuolta – vaikutusta Suomeen asti
-
Lataa lisää