Mainos

HS tutki Turun puukotuksista epäillyn taustaa – kertoi joutuneensa raiskatuksi katupoikana Marokossa, haki turvapaikkaa useasti Ruotsista

Helsingin Sanomien tietojen mukaan yksi Turun puukotuksista epäilty marokkolaismies haki usemman kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta. 

Helsingin Sanomat kertoo, että kyseinen vuonna 1999 syntynyt marokkolaismies, tuohon aikaan vielä alaikäinen poika, asui useammassa eri paikassa Ruotsissa kahden vuoden aikana.

Kyseessä ei ole puukotuksen pääepäilty. 

Ruotsissa hän joutui pahoinpidellyksi ja sai lopulta karkotuspäätöksen ja maahantulokiellon.

Ruotsin viranomaistietoja siteeraten HS kertoo, että marokkolaispoika haki Ruotsista useamman kerran oleskelulupaa vuosien 2013 ja 2015 välillä. 

Kielteisiä päätöksiä perusteltiin sillä, että tilanne Marokossa ei yleisesti ole sellainen, että turvapaikkaa tarvitsisi myöntää.

Julkaisun tietojen mukaan poika kertoi oikeudelle asuneensa Marokossa kadulla. Hänen kertomustensa mukaan hän olisi joutunut muiden kadulla asuvien nuorten raiskaamaksi. 

Lisäksi poika oli kertonut väkivallasta ja köyhyydestä kotona. Näistä syistä hän ei HS:n mukaan halunnut palata Marokkoon. 

Poika ei ollut hakenut kotimaassaan Marokossa viranomaisilta apua. Tämä vaikutti myös Ruotsin maahanmuuttotuomioistuimen kielteiseen kantaan. 

Helsingin Sanomat teki selvitystyön yhdessä ruotsalaisen Dagens Nyheterin kanssa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.