HS: SS-miesten läheiset paheksuvat Kansallisarkiston selvitystä ja vaativat oikaisua – oikeusjuttukin vireillä

Entisten suomalaisten SS-miesten omaiset vaativat Kansallisarkistoa korjaamaan helmikuussa julkistamaansa selvitystä, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Omaiset ovat lähestyneet Kansallisarkistoa asiassa kirjeellä.

Lehden tietojen mukaan vireillä on lisäksi ainakin yksi oikeusjuttu Kansallisarkistoa kohtaan.

Valtioneuvoston kanslian tilaamassa selvityksessä todettiin, että suomalaiset vapaaehtoiset osallistuivat hyvin todennäköisesti juutalaisten, muiden siviilien ja sotavankien surmaamiseen osana saksalaista SS-sotilasjoukko-osastoa.

Omaiset pitävät päätelmää yleistävänä. Heidän mielestään tätä korosti se, että uutisoinnissa jäi pienemmälle huomiolle selvityksen virke, jonka mukaan käytössä ollut lähdeaineisto ei anna riittävän yksityiskohtaisia tietoja yksittäisten tapahtumien tarkaksi arvioimiseksi.

Kansallisarkisto pahoittelee vastauksessaan mielipahaa mutta kieltäytyy korjaamasta selvitystä. Se kirjoittaa, että selvitys ei ota juridista tai moraalista kantaa yksittäisten henkilöiden toimintaan. Vastauskirjeessä huomautetaan myös, että lähteet osoittavat suomalaisten osallistuneen väkivallantekoihin.

Lue myös:

    Uusimmat