HS: SDP:n Lindtman toimittanut puhemiehille listoja sallituista puhujista – "Ihan uskomatonta"

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on toimittanut etukäteen eduskunnan puhemiehille listoja puolueen kansanedustajista, joille voi jakaa puheenvuoroja kyselytunnilla, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan Lindtman on ilmeisesti jakanut puheenvuoroja ennen muitakin eduskunnan keskusteluja.

Helsingin Sanomat kertoo, että Lindtman sai ryhmän sisältä kovaa kritiikkiä asian tultua ilmi. Uutisen mukaan moni SDP:n kansanedustaja oli aiemmin ihmetellyt puheenvuorojen kummallista jakautumista.

– Ihan uskomatonta. Tästä on ollut huhuja liikkeellä viime keväästä asti, mutta nyt tämä tunnustettiin meille ryhmäkokouksen edessä, kertoo Helsingin Sanomille nimettömänä puhunut kansanedustaja.

– Tämä on täysin sopimatonta. Eduskunnassa on pyhä asia, että puhemies voi päättää, kenelle puheenvuoron antaa. Ja nyt kävi ilmi, että on toimitettu tällaisia listoja, kansanedustaja jatkaa.

Ryhmä päätti, että listakäytännöstä luovutaan, Helsingin Sanomat kertoo. Lindtman kommentoi asiaa lehdelle hyvin niukkasanaisesti sanomalla, ettei hän pui sisäisiä asioita julkisuudessa.

Ilta-Sanomat kertoo, että sen saamien tietojen mukaan listakäytäntö on ollut voimassa vuoden ajan.

Lindtmania on veikkailtu SDP:n uudeksi puheenjohtajaksikin. Katso video alta.

Rinne haluaa rauhoittaa SDP:n puheenjohtajapelin 2:14

SDP arvostelee hallituksen keinoja –"Sen pitää loppua" 2:07

Lue myös:

    Uusimmat