Demarilähde Lindtmanin puhujasuositteluista: "Lista oli suosikkilista"

Niin sanotut Lindtmanin listat nostivat kuohuntaa demareissa 2:07

Nimettömänä pysyttelevä SDP:n kansanedustaja kertoo STT:lle, että ryhmänjohtaja Antti Lindtmanin esiintyminen oli hyvin erilaista eilisessä ja tämänpäiväisessä kokouksessa.

Ensin Antti Lindtman esitti asiansa lähteen mukaan jopa ylimielisesti, kun taas tänään ryhmäpuheenjohtaja pyysi toimiaan lukuisia kertoja anteeksi.

Demariryhmässä kuohahti sen jälkeen kun paljastui, että Lindtman oli toimittanut eduskunnan puhemiehistölle listoja niistä puolueen kansanedustajista, joille hän suosittelee puheenvuorojen jakamista kyselytunnilla.

– Auki jäi, miten nämä listat ovat muka osaamiseen perustuneet, lähde ihmettelee.

Lähde uskoo, että listojen tarkoituksena on ollut tiettyjen kansanedustajien aseman pönkittäminen.

– Pidän täysin selvänä, että se on ollut suosikkilista.

Hän kuvailee, että Lindtman ja Heinäluoma ovat toimineet hyvin likeisesti yhdessä.

Kansanedustaja myös arvioi, että tapaus tulee varjostamaan ryhmän yhteistyötä. Hän toivoo, että työskentelytyyli muuttuisi ryhmässä avoimemmaksi.

STT tavoitteli tänään tapaukseen useampia kriittisesti suhtautuvia SDP:n kansanedustajia. Heitä ei kuitenkaan joko tavoitettu tai he suostuivat kommentoimaan tapausta vain nimettöminä.

Harry Wallin vahvisti STT:lle Helsingin Sanomien tiedon siitä, että hän vaati ryhmäkokouksessa listoista luopumista, mutta ei kommentoi tapausta sen enempää.  

Lindtman avaa salalistojen taustaa:"Otan vastuun virheestä" 1:43

Lue myös:

    Uusimmat