HS: Brittimies makasi Suomessa viisi viikkoa tajuttomana hengityskoneessa – elämästä kamppailu juuri Suomessa oli onnekas sattuma

4:24
Katso video: Sairaanhoitopiirit tekevät ennätystappiota, valtio avaa rahakirstunsa – näin syvä on eri alueiden ahdinko

Brittiläinen toimitusjohtaja sairastui Thaimaan-lomamatkan jälkeen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Se, että mies päätyi Suomeen hoidettavaksi, oli onnekas sattuma. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Brittiläisen Dean Edgecoxin, 50, henki lakkasi kulkemasta lentokoneessa, kun hän oli palaamassa perheineen lomalta Thaimaasta maaliskuussa. Välilasku vaihtolennolle kotimaahan oli Suomessa, mutta kotiin ei ollut aikaa mennä.

Suomi oli juuri sulkenut rajansa 22. maaliskuuta, joten perhe joutui lähtemään kotiin ja Edgecox jäi Suomeen tehohoitoon taistelemaan hengestään.

HS:n mukaan miehen keuhkojen toiminta romahti täysin, ja hän vietti tajuttomassa tilassa hengityskoneessa yhteensä viisi viikkoa. Mahdollisuudet selviytymiseen olivat lääkärin mukaan niin sanotusti "fifty-fifty".

Ylistää suomalaista terveydenhuoltoa

Perheen mieltä painoi se, että Edgecox olisi saattanut kuolla yksin vieraassa maassa. Onneksi pelko ei käynyt toteen: lääkärit herättivät miehen lopulta, ja sen jälkeen hän on toipunut viikkoja vuodeosastolla.

Mies pääsi palaamaan tällä viikolla Britanniaan – kymmenen viikon jälkeen.

Edgecox ylistää HS:n haastattelussa Suomen terveydenhuoltojärjestelmää ja lupaa tulevaisuudessa palata Suomeen tapaamaan hoitajiaan Espoon Jorvin sairaalaan.

– Yritän muistaa kaikkien hoitajien ja lääkärien nimet. Minulla on kuvat heistä kaikista kotiin vietäväksi. Tästä on tullut tärkeä paikka sydämessäni, hän sanoo lehdelle.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja