Hollannin GP:n topit ja flopit: Max Verstappen ajoi Lewis Hamiltonin harvinaisen tilanteen eteen – yhden tallipomon olisi syytä astua esiin ja pistää joukkonsa ruotuun

F1-sarja palasi viikonloppuna Zandvoortin radalle 36 vuoden tauon jälkeen, ja kauden 13. osakilpailuna ajetusta Hollannin GP:stä tuli paikalle saapuneen yleisön iloksi Red Bullin ja Max Verstappenin juhlaa.

Paalulta kisaan startannut Verstappen piti kilpailussa pintansa kahta Mercedestä vastaan ja nousi kauden seitsemännen voittonsa myötä MM-sarjan piikkipaikalle ohi sunnuntaina toiseksi sijoittuneen Lewis HamiltoninValtteri Bottas oli kolmas ja nousi näin seitsemännen kerran tällä kaudella palkintokorokkeelle, mutta kauden avausvoitto antaa yhä odottaa itseään.

TOPIT

Max Verstappen

Hollannin suurin supertähti eli biisinsä mukaan. Super Max tarjosi sitä, mitä sadattuhannet oranssipalvojat olivat tulleet hakemaan. Näytöksen. 

Hij gaat naar de top, Max is de nummer 1. 

Muutaman ohikilpailun jälkeen Verstappen on kääntänyt taas pienet marginaalit hyväkseen. Kaiken kruunaa käsittämätön kylmähermoisuus. 72 kierrosta seitsenkertaisen maailmanmestarin paineen alla. Siinä saattaa puntti tutista, yhdellä jos toisella. Mutta ei Super Maxilla.

Lewis Hamilton

Niin erikoiselta ja harvinaiselta kuin se kuulostaa, edes täydellisyys ei enää Hamiltonille riitä.

Britti ajoi virheettömän viikonlopun ja otti Mercedeksestä kaiken irti. Radiobluffausten keskellä Hamilton käsitteli mestarimaisella tavalla renkaitaan ja antoi samalla Verstappenille valtavaa painetta. Kierroksella hitaampien epäonninen sijoittuminen pilasi Mercedeksen kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksen.

Sen avulla MM-taiston kärkikaksikon välille olisi voitu saada uusi tulinen taisto. Nyt Hamilton ei voinut kuin hyväksyä tappion. 

Video: Lewis Hamilton taipui paalupaikkataistelussa äärimmäisen niukasti.

Pierre Gasly

Ranskalainen voi hyvällä syyllä miettiä: miksi minä en kelpaa Red Bullille, mutta jatkuvasti tunaroiva, yliyrittävä Sergio Perez kelpaa?

Red Bull -pudotus hämää: Gasly on yksi F1-sarjan kovimmista kuljettajista. Hänen rinnallaan Yuki Tsunoda näyttää kirjaimellisesti tulokaskuljettajalta. Gasly on aivan omalla tasollaan. 

Ferrari

Odotukset olivat punaisessa pilttuussa korkealla toisten harjoitusten jälkeen, kun Charles Leclerc ja Carlos Sainz nappasivat toukokuisen Monacon GP:n tavoin perjantailta sijat yksi ja kaksi – olkoonkin, etteivät kärkisijat olleet ihan pelkästään Ferrarin hyvyyttä.

Lauantain harjoituksissa tuli takapakkia, kun Sainz tuhosi autonsa kolmosmutkassa, mutta Ferrari-mekaanikot osoittivat taitonsa korjaamalla espanjalaiskuljettajan menopelin vain tunnissa ja 45 minuutissa aika-ajokuntoon.

Aika-ajoista sijat viisi ja kuusi, kisasta sijat viisi ja seitsemän. Ferrarin pistepotti oli Mercedeksen ja Red Bullin jälkeen koko muun joukon suurin, ja talli nousi tämän myötä McLarenin edelle valmistajien MM-sarjan pronssisijalle.

Kisatapahtuma

Video: Viimeinen kierros: Verstappen voittaa riemuitsevan kotiyleisönsä edessä.

Hollantilaiset olivat odottaneet omaa F1-osakilpailuaan yli 30 vuoden ajan, ja tämä kyllä näkyi. Jo viime vuosina Belgiassa ja Itävallassa on nähty, mitä Verstappenia intohimoisesti fanittava oranssi armeija voi parhaimmillaan saada aikaiseksi, mutta Hollannin GP löi tästä vielä monin verroin paremmaksi.

– Verstappen taisi voittaa, Fernando Alonso tokaisi kisan päätteeksi tiimiradioonsa, kun rata-alue täyttyi oranssista savusta.

Zandvoortissa vallinnut tunnelma ei aivan täysin välittynyt television kautta, mutta kun likimain kaikki paikallaolijat ylistivät tapahtumaa maasta taivaisin, pakko kai se on Suomesta käsinkin uskoa.

VÄLIMALLIN PASSAT

Valtteri Bottas

Video: Valtteri Bottas kommentoi hätkähdyttävää temppuaan Hollannin GP:n lopussa.

Bottas ei tälläkään kertaa pystynyt aivan vastaamaan Verstappenin ja Hamiltonin vauhtiin, ei vaikka Mercedes yritti kannustaa suomalaiskuljettajaansa pienimuotoisella irvailulla.

– Tällä vauhdilla emme pysty vaikuttaman kärkikaksikkoon, Bottasta hoputettiin, kun ero Verstappeniin oli kasvanut kisan alkuvaiheilla yli 10 sekuntiin.

Lopputuloksena kolmossija on kuitenkin kelpo suoritus, joka on Bottaksen tapauksessa normaalioloissa sekä minimi- että maksimitulos. Mikä tärkeintä, Red Bullin kakkoskuski Pérez jäi selkeällä erolla taakse.

Zandvoortin rata

Kuljettaja toisensa jälkeen oli viimeistään aika-ajojen jälkeen täysin rakastunut Zandvoortin rataan, jonka profiili ja vanhan liiton meininki tuntui olevan tervetullutta vaihtelua.

Rata rankaisee armottomasti virheistä, kun välittömästi reunaviivan ulkopuolella odottaa joko nurmikkoa tai soraa. Niin sen pitääkin olla. Asfaltoituja turva-alueita on nähy riittämiin, samoin niistä aiheutuvia videosulkeisia, joiden päätteeksi kuljettaja saa rangaistuksen oltuaan sentin tai kaksi väärässä paikassa.

Kallistettua kolmosmutkaa ja sen kuljettajille aiheuttamaa haastetta ihailtiin syystäkin. Ehkä tällaiset elementit herättävät laajemminkin keskustelua siitä, minkälaisia F1:ssä käytettävät radat voivat tulevaisuudessa olla.

Toisaalta Zandvoortin rata on myös erittäin kapea ja syheröinen. Lajin ikuisuusongelma, seuraamisen ja ohittamisen vaikeus, nosti taas kerran päätään, vaikka ohituksia toki nähtiinkin. Mutta miltä meno näyttää ensi vuonna, kun Hollannissakin nähdään uuden sukupolven F1-autot?

Antonio Giovinazzi

Lauantaina superonnistuminen (aika-ajon seitsemäs) kääntyi sunnuntain mahalaskuun (14:s). Ensimmäisen kierroksen epäonnisuus ja rengasrikko pilasivat lopullisesti italialaisen kilpailun.

Alfa Romeon akilleenkantapää asteli taas esiin. Ei viikonloppua ilman virheitä tai ylimääräistä hässäkkää. 

FLOPIT

McLaren

Hollanti oli sekä McLarenille että Lando Norrisille kauden ensimmäinen todellinen ohiviikonloppu. Pistepussi lihoi vain yhdellä pisteellä. Tätä vähemmän pisteitä on tullut vain Unkarissa, ja sielläkin Norris joutui tahtomattaan osalliseksi ykkösmutkan kolariin, kun Bottas jyräsi hänen päälleen.

Suurissa vaikeuksissa tällä kaudella ollut Daniel Ricciardo onnistui lyömään Norrisin aika-ajoissa, mutta tämä ei paljon lohduttanut, kun Ricciardokin jäi kymmenenneksi.

Syyt epäonnistumiselle olivat jossain määrin epäselvät, tai ainakaan niitä ei kerrottu julkisesti. Vauhdin pitää kuitenkin parantua merkittävästi Monzaan, sillä Ferrari paineli jo McLarenin ohi MM-kolmoseksi.

Sergio Pérez

Video: Lando Norris ja Sergio Pérez tiukassa väännössä – osumiltakaan ei vältytä.

Jatkosopimus on taskussa, mutta jostain syysä Pérezin suorittaminen ei nyt ole sillä tasolla, millä sen pitäisi olla.

Kun tallikaveri ajaa aika-ajoissa ykkösruutuun, on anteeksiantamatonta, että tallin toinen kuljettaja jää sijalle 16 – olkoonkin, että syy oli tässä tapauksessa myös Red Bullin. Pieniä tai isompia virheitä sattuu liikaa, ja ne korostuvat entisestään virheettömästi suorittavan Verstappenin rinnalla.

Pérez on saavuttanut neljässä viime kisassa yhteensä vain neljä pistettä, ja sinä aikana Mercedes on kääntänyt valmistajien MM-sarjassa 44 pisteen takamatkan 12 pisteen etumatkaksi.

Haasin lastentarha

Video: Nikita Mazepin kiilaa Mick Schumacheria.

On mahdotonta tietää, mitä tallin sisällä tällä hetkellä tapahtuu, mutta niin Nikita Mazepinin kuin Mick Schumacherin kommentit kielivät noin kauniisti sanottuna siitä, ettei kaikki välttämättä ole ihan täysin tallipäällikkö Günther Steinerin näpeissä.

Eivätkä ongelmat välity pelkästään sanoista, vaan myös radalla tapahtuu tämän tästä sellaista, mitä tallikaverusten välillä ei missään nimessä pitäisi tapahtua. Hollannissa tällaista nähtiin sekä lauantain aika-ajoissa että sunnuntain kilpailussa.

On totta, että Steiner on puun ja kuoren välissä, kun Mazepinin isä on tallin merkittävimpiä rahoittajia, mutta jonkun olisi syytä viheltää mahdollisimman pian peli poikki – sekä Haasin uskottavuuden että varsinkin kuljettajien turvallisuuden kannalta.

Lue myös:

    Uusimmat