HOK-Elannon ex-kiinteistöpomo kiistää lahjusepäilyt: "Ketään ei ole suosittu, vahinkoa ei ole tullut"

Satojen tuhansien eurojen epäillyt lahjukset ovat puolustuksen mukaan normaalia sponsorointia.

HOK-Elannon kiinteistöjohtajana vuosina 1994–2012 toiminut Jari Leivo kiisti maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Leivo vaatii, että kaikki syytteet hylätään ja valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Syyttäjien mukaan Leivo olisi ottanut yhteensä lähes 800 000 euroa lahjuksia muun muassa rakennusyhtiöiltä ja vastineeksi suosinut niitä työssään, johon kuului esimerkiksi uusien liikepaikkojen suunnitteluttaminen ja rakennuttaminen.

Syyttäjät vaativat hänelle rangaistusta teosta, joka käsittää lahjuksen ja törkeän lahjuksen ottamisen elinkeinotoiminnassa. Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2005–2012.

Puolustuksen mukaan Leivon tyttäret olivat kansainvälistä huippua tavoittelevia urheilijoita, ratsastajia, jotka ovat kilpailleet SM-tasolla. Suuret summat selittyvät puolustuksen mukaan sillä, että ratsastus on kallis urheilulaji.

– Syytteessä puhutaan Leivon saamista eduista, vaikka kaikki varat ovat menneet kilpailu- ja valmennuskuluihin. Leivo ei ole saanut euroakaan, Leivon asianajaja Petteri Sotamaa sanoi oikeudessa.

Puolustus kertoo, että ketään ei ole suosittu millään tavalla, eikä minkäänlaista vahinkoa ole kenellekään syntynyt.

13 ihmistä syytteessä

Syytteessä Leivon lahjomisesta on yhteensä 13 ihmistä, joista viittä syytetään törkeästä lahjusrikoksesta. Lisäksi syyttäjä vaatii yhteisösakkoja neljälle yritykselle. Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet.

Yksi syytetyistä on arkkitehtitoimisto Forma-Futuran omistaja Leila Tuominen, joka kesäkuussa tuomittiin käräjillä kahden vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen Vantaan ex-apulaiskaupunginjohtajan Jukka Peltomäen lahjomisesta.

Syytettyinä ovat myös suuret rakennusyhtiöt Skanska Talonrakennus ja Caverion (entinen YIT-kiinteistötekniikka). Törkeästä lahjomisesta syytteessä ovat Skanskan entinen toimitusjohtaja Juha Hetemäki, nykyinen toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti sekä kaksi muuta yhtiön työntekijää. Caverionin toimitusjohtajaa Jarno Hacklinia vastaan on nostettu syyte perusmuotoisesta lahjonnasta.

Lue myös:

    Uusimmat