Mainos

Hoitajan sieppaajalle 4,5 vuotta vankeutta Kuopiossa

Kuopion käräjäoikeus on tuominnut neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen miehen, joka sieppasi yövuoroon tulevan sairaanhoitajan parkkipaikalla Kuopiossa elokuussa. Mies pakotti naisen tämän oman auton takakonttiin.

Pertti Olli Petjala, 25, tuomittiin muun muassa törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja heitteillepanosta.

Sieppaaja sai naiselta uhkaamalla pankkikortin ja tunnusluvun, jolla hän nosti 3200 euroa. Hän ajoi autolla pitkin kaupunkia, kunnes poltti sen metsikössä. Ennen polttamista hän oli päästänyt naisen takakontista. Nainen harhaili pitkään ja muun muassa ui erääseen saareen ennen kuin pääsi ihmisten ilmoille.

Vapaudenriistosta ja heitteillepanosta syytettiin myös 28-vuotiasta miestä, joka syytteen mukaan oli mukana tapahtumissa. Oikeus ei löytänyt asiassa riittävää näyttöä. Mies tuomittiin vain sakkoihin kätkemisrikoksesta, koska hän ottanut sieppaajalta vastaan rikoksella hankittuja rahoja.

Petjala velvoitettiin korvaamaan uhrille kärsimyksestä sekä kivusta ja särystä 15 000 euroa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.