Hiuslenkit olivat koitua Ollie-kissan kohtaloksi – omistaja: "Halusin lyödä itseäni"

Kissa oli menehtyä syötyään joka naisen kodista löytyviä hiuslenkkejä.

Imgurissa käyttäjänimeä Ramphasto käyttävä nainen jakoi sivustolla tarinan kissastaan, joka oli kuolla. Nainen haluaa tarinallaan estää muita lemmikin omistajia kokemasta samoja, pelottavia hetkiä kuin hän.

Ollie-niminen kissa oli omistajansa mukaan terve ja onnellinen kissa, kunnes se eräänä päivänä alkoi oksennella ja loppujen lopuksi lakkasi myös liikkumasta. Tässä vaiheessa nainen havahtui viemään lemmikkinsä eläinlääkärin pakeille välittömästi. Eläinlääkäri huomasi, että Ollien vatsaan ja suolistoon oli jäänyt jumiin jonkinlainen "kova massa". 

Ollie olisi kuollut ilman 4000 dollarin leikkausta.

Paina Next, niin pääset selaamaan kuvia. Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä.

Vaikka leikkaus ei ollut helppo, Ollie sinnitteli. Selvisi, että sen sisälle oli jäänyt kasa hiuslenkkejä. Kissa oli syönyt niitä niin monta, että ne olivat jääneet pahasti jumiin sen suolistoon.  Omistaja olikin ennen kaikkea pahoillaan siitä, että koko tapahtuma olisi voitu välttää, jos hän olisi ollut tietoinen vaarasta.

– Kun minulle näytettiin pussillinen hiuslenkkejä, halusin lyödä itseäni. Tietämättömyyteni tuntui kamalalta. Näin sen järsivän hiuslenkkejä ja yritin estää, mutta en nähnyt tai tiennyt sen nielevän niitä. En tiennyt tilanteen vakavuutta. Eläinlääkäri kertoi minulle, että se on yleistä kissanpentujen parissa ja nuoret kissat nielevät outoja asioita, kuten hiuslenkkejä tai naruja, omistaja totesi Imgurissa.

hiuslenkki_imgur
​​​​​​​

Kuvan lähde: Imgur

Omistaja kertoo halunneensa kertoa tarinansa, jotta muut kissanomistajat tunnistaisivat vaaran.

Lähteet: Someecards, Imgur

***

Lue myös:

    Uusimmat