HIFK-tähti liekehti SM-liigan huippuottelussa – Ville Peltonen kiitti ja jakoi huomion: "Yhä tärkeämpi ja tärkeämpi pelaaja"

4:59
Videolla maalikooste ottelusta HIFK-Tappara.

HIFK:n kesän huippuhankinta Eetu Koivistoinen oli illan SM-liigakierroksen iso nimi, kun HIFK kaatoi kotonaan Tapparan 4–2. Koivistoinen, 26, naulasi kaksi osumaa ja sai vihdoin hanat isosti auki. HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen otti Koivistoisen onnistumiset ilolla vastaan. Koivistoinen kun on HIFK:lle elintärkeä lenkki.

Viime kaudella Lukossa kovaa jälkeä nakuttanut ja seuran mestaruushuumassa mukana viilettänyt Koivistoinen siirtyi kesällä kirkkaisiin valoihin – Helsingin vanhaan jäähalliin, HIFK:n nuttuun.

Alku uudessa seurassa meni piloille, kun Koivistoinen loukkaantui kesän ensimmäisissä harjoitusotteluissa.

Siitä seurasi kolmen ja puolen viikon jäätauko. Vieläpä juuri sille hetkelle, kun SM-liigakausi käynnistyi.

Sen jälkeen Koivistoinen on hakenut vielä parastaan.

– Hän on tehnyt koko ajan tuloaan. Hän aloitti todella vahvasti ja sitten tuli harmittava loukkaantuminen. Hän pelaa todella uhrautuvasti ja tekee oikeita asioita. Hieno homma, että hän onnistui. Hän tulee olemaan meille koko ajan yhä tärkeämpi ja tärkeämpi pelaaja, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen hehkutti Koivistoista MTV Urheilulle.

HIFK:n ykkössentteri Koivistoinen vastasi kotijoukkueen 1–0- ja 3–0-maaleista torstain Tappara-huippuottelussa. Näistä ensimmäinen syntyi ylivoimalla. Illan toinen jäi kamppailun voittomaaliksi.

26-vuotiaan hyökkääjän olemuksesta paistoi läpi helpottuneisuus. Ennen torstaita Koivistoisen paras vire oli ollut vielä kadoksissa.

– Ennen kaikkea onnistumiset helpottavat joukkuetta, kun saadaan tulosta ja maaleja aikaiseksi. Emme ole kuitenkaan tehneet hirveästi osumia viime aikoina. Tämän myötä saadaan rentoutta viimeistelyyn ja suorituksiin, kun ei tarvitse puristaa niin paljon mailasta, Koivistoinen mietti.

Lämmittävä tulos

HIFK:n alkukausi on ollut täynnä nihkeää taivallusta. Vaikka joukkueen peli on ollut lupaavaa, tulos on jäänyt heikoksi.

– Meillä on ollut ihan terve meininki ja hyvä henki tuolla, vaikka on ollut vaikeaa. Olemme katsoneet paljon videoita, että missä pitää parantaa. Olemme oikealla tiellä, kun tästä lähdetään parantamaan, Koivistoinen miettii.

Koivistoinen oli yksi niistä HIFK:n avainpelaajista, joiden tuloskäyrä oli jäänyt odotuksia heikommaksi. Hänen lisäkseen katseet kääntyvät muun muassa viime kevään MM-kisahyökkääjään Jere Innalaan.

– Onhan tuolla kavereita, jotka tietävät, että heidän pitää tehdä tulosta. Pitää vain jatkaa sitkeää työntekoa ja nauttia niistä onnistumisista, mitkä eivät välttämättä koske maalintekoa. Siellä on asioita, mitkä palvelevat omaa joukkuetta ja omaa ketjua. Kyllä ne maalit sieltä sitten tulevat ajan kanssa, HIFK-päävalmentaja Peltonen miettii.

Peltonen myöntää kuitenkin avoimesti syksyn vaikeudet.

– Meillä on ollut kasvukipuja joukkueen rakentumisen kanssa. Olemme tarvinneet sitkeyttä. Sitä tarvittiin nyt ja sitä tarvitaan jatkossa. Sellainen niin sanottu ansaittu tulos ei näy aina heti. Uskomme kuitenkin vahvasti siihen, että pystymme tekemään vielä asioita paremmin.

Torstaina HIFK sai kaivatun tuloksen. Se kaatoi toisen mestarisuosikin Tapparan.

– Taisteluvoitto. Tämä tuntuu erityisen hyvältä, viime aikojen vaikeuksien jälkeen. Lämmittää mieltä, Koivistoinen iloitsi.

– Uskon, että tämä tekee hyvää. Ylivoimalla onnistuminen, kolme tehtyä ja neljäs tyhjiin. Tämä käy oikein hyvin, Peltonen komppasi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja