Heräätkö öisin pissalle? Lopeta kierre ja selvitä syy
Öinen vessassa ravaaminen ärsyttää, katkoo unta ja vie puhdin seuraavaltakin päivältä. Joissakin tapauksissa vaivaa voi helpottaa itse, joskus taustalla piilee sairaus.
Iän myötä yleistyvälle oireelle on nimikin: nokturia. Se tarkoittaa, että vessassa pitää käydä useammin kuin kerran yössä. Jo yksistäänkin elämänlaatua heikentävä vaiva on erityisesti vanhuksilla lisäksi kaatumisriskin nostaja.
1. Mieti, onko tarve oikea.
Saatat luulla heränneesi keskellä yötä, koska sinun tarvitsee käydä vessassa, vaikka oikeasti ei tarvitsisi. Tai saatat ajatella, että kun nyt kerran olet hereillä, niin käyt samalla tarpeillasi.
Jos mitään pakottavaa tarvetta vessakäynnille ei heräämisen yhteydessä oikeasti tunnu, ongelmana voi olla pikemminkin unettomuus kuin rakko tai siihen liittyvät asiat. Jotkut myös vain ovat kehittäneet itselleen ”tavan” käydä yöllä vessassa.
2. Tarkkaile, paljonko virtsaa tulee.
Jos määrä on hyvin vähäinen, taustalla saattaa olla yliaktiivinen rakko: rakon tyhjentäjälihas supistelee jo pienestä virtsamäärästä. Lieviin oireisiin voi auttaa lantionpohjalihasten jumppaaminen sekä se, että tietoisesti pidentää virtsausväliä. Vaikeammissa tapauksissa voi olla tarvetta lääkehoidolle.
Jos pissaa tulee hyvin paljon, on mahdollista, että on juonut liian paljon nestettä ennen nukkumaanmenoa. Varsinkin kofeiinipitoiset juomat ja alkoholi vaikuttavat yöunen laatuun ja poistavat kehosta nestettä. Kannattaa vähentää nesteiden nauttimista illalla ja juoda enimmät kahvit aamutuimaan.
3. Mieti muita vaihtoehtoja.
Jos öiset vessakäynnit todella häiritsevät sinua ja olet varma, etteivät ne johdu omista juomatottumuksistasi, voi olla syytä käydä lääkärissä. Sitä ennen kannattaa kirjata ylös ainakin vuorokauden tai parin ajalta, millaisia oireita koit, mitä ja kuinka paljon nestettä olit juonut sekä milloin kävit vessassa.
Tiheä yöllinen virtsaamisen tarve voi johtua esimerkiksi seuraavista sairauksista:
– diabetes
– sydämen vajaatoiminta
– eturauhasen liikakasvu ja sen aiheuttama rakon epätäydellinen tyhjentyminen
– virtsatietulehdus
– kohdun laskeuma
– lääkitys, esimerkiksi verenpainelääkkeinä käytetyt diureetit
Lähteet: Womenshealthmag.com, Potilaanlaakarilehti.fi, Healthline.com, Duodecim
Viheliäinen virtsatietulehdus
Studio55.fi-ohjelmassa perehdyttiin virtsatietulehdukseen urologian erikoislääkäri Anna-Kaisa Peren kanssa huhtikuussa 2013.
Uusimmat
-
11:13
MTV seuraa: Kalle Rovanperän puheenvuoro tiivistää ralliaamun: "Tuntuu pahalta fanien puolesta"
-
11:04
Puolisoehdokas hermoilee treffeillä – maajussi paikkaa tilanteen yllättävällä pusulla
-
10:56
Tässä tämän hetken kuumimmat autot käytettyjen markkinoilla – Teslat omissa sfääreissään
-
10:41
Helena Petäistön kolumni: Cannesin Suomi-poika suosikki – tästä syystä Kaurismäki ei ole voittanut festivaalin pääpalkintoa
-
10:36
40 vuotta täyttänyt Maria Lund iloitsee monipuolisista töistään – paljasti tulevan yhteistyön Salkkarit-tähden kanssa
-
10:30
MTV Uutisten kysely paljastaa: Sofia Virta on vihreiden piiripäättäjien selvä suosikki puheenjohtajaksi
-
10:28
Tästä alkavat MM-rallin kartturin tehtävät erikoiskokeiden välissä – adrenaliinista höyräviltä kuskeilta toisinaan kummiakin kysymyksiä
-
10:23
Valtteri Bottas täysin ymmyrkäisenä tallikaverinsa tempusta
-
10:17
Naantalissa löytyi vauhdilla päin saarta ajettu arvovene – "Vähäsanainen herra kertoi vain olleensa veneilemässä"
-
10:17
Venäjä väittää estäneensä dronehyökkäyksen Krimillä – MTV seuraa sotaa
-
10:15
Niinistö julkaisi ensimmäisen Nato-ajan päiväkäskynsä – lue ylipäällikön viesti sanasta sanaan
-
10:07
Kiina varoittaa: Aasiaan ei tule perustaa "Naton kaltaisia" liittoumia – eilen selkkaus yhdysvaltalaislaivan kanssa
-
10:00
Useat musiikin kansainväliset megatähdet jättävät Suomen väliin – asiantuntijoilta kylmät faktat tiskiin: "Kaikista kokoluokista puuttuu"
-
09:42
Floridan päävalmentaja näytti toimittajille, mitä pitäisi tehdä: "V***u" – sali röhähti nauruun
-
09:42
Uutuusgrillimakkarat makutestissä – Halpa vs. kallis -raati: "Varokaa yllättäviä turskahduksia"
-
09:35
Karviassa ulosajo – kuljettaja kuoli
-
09:21
Kim Cattrall on ylpeä Samanthan paluusta – Sinkkuelämää-sarjan fanit riemastuivat tähden postauksesta.
-
09:17
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
09:13
Yliopistojen todistusvalinnan pisteytykset uudistuvat – yhden aineen merkitys kasvaa
-
09:01
Mount Everestillä kuollut eniten ihmisiä vuosiin – kiipeilylupia myönnettiin ennätysmäärä
-
Lataa lisää