Asiantuntijan mukaan isoin kysymys rauhanneuvotteluissa on turvatakuut ja alueluovutukset.
Venäjä valtasi tammikuussa noin 480 neliökilometriä Ukrainalta. Asia käy ilmi uutistoimisto AFP:n tekemästä analyysistä, joka pohjaa ISW-ajatushautomon tietoihin.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen ei pidä saavutettua aluetta kovinkaan merkittävänä.
– Kokonaiskuvassa Venäjän valloitukset viimeisen vuoden parin aikana ovat olleet aika pieniä suhteessa koko Ukrainan pinta‑alaan.
– Venäjä edelleen maksaa hyvin kallista hintaa siitä, että se taistelee muutamista neliökilometreistä. Puhutaan tuhansista, kymmenistä tuhansista menetetyistä ihmishengistä. Eli ei tämä mikään suuri voitto ole.
Rauhanneuvotteluja Ukrainan ja Venäjän välillä on tarkoitus jatkaa tällä viikolla. Vanhasen mukaan neuvottelut ovat siirtyneet kulisseihin.
– Isoin kysymys on edelleen turvatakuut ja alueluovutukset. Näistä on ollut suurta erimielisyyttä.
– Pitää muistaa, että jos Venäjä todellisuudessa rauhaa haluaisi, se voisi vaikkapa tänään vetää joukkonsa pois.
Vanhanen painottaa, että neuvotteluprosessien taustalla Venäjä on jatkanut koko ajan sotimista.
– Venäjän taktiikka on ollut se, että se ei aio luopua mistään, ennen kuin on virallisesti mitään sovittu.
Lue myös: AFP:n analyysi: Venäjä kiihdytti hyökkäystään Ukrainassa tammikuussa
