Helsingissä myynnissä tontti ja mystinen luolasto, jonka päätepistettä kukaan ei tiedä – venäläiset rakensivat sodan aikana

Harvinaisuus tonttikaupoilla: Kaupan päälle venäläisten rakentama luola 1:14

Toisinaan kiinteistönvälittäjän uran varrelle osuu poikkeuksellisia kohteita. Helsingin Ala-Malmilta löytyy tontti, jolla sijaitsee purkukuntoisen talon lisäksi kokonainen maanalainen luolasto.

1940-luvulla rakennettu huonokuntoinen omakotitalo nököttää rinnetontin kadunpuoleisessa reunassa. Kun rinnettä nousee ylöspäin, paljastuu jotakin, johon ei joka tontilla törmää, nimittäin luolaston suuaukkoon.

Narisevat ovet kätkevät taakseen kostealta tuoksuvan, suuren kallion sisään louhitun tilan johon on valettu betonilattia. 180 neliömetrin kokoisen tilan kulmasta lähtee tunneli, jonka pohja on peittynyt vedellä. Tunneliin katsoessa ei ole varmaa, päättyykö se, vai kaartuuko se kenties syvemmälle maan alle. Todennäköisesti tunneli on kesken jäänyt varapoistumistie. Luolan käsittävän kiinteistön toi julkisuuteen ensimmäisenä Helsingin Uutiset.

Kyseessä on yksi Helsingin seudun lukuisista ensimmäisen maailmansodan aikaisista luolastoista, joita venäläiset rakensivat Pietarin suojaamiseksi. Helsinki oli tärkeä sotilassatama.

Pommisuoja ja taiteilijan verstas

Perimätiedon mukaan luolaa käytettiin toisen maailmansodan aikana pommisuojana. Viimeisin käyttäjä tilalle on ollut taiteilija, joka käytti tilaa työpajanaan.

– Hän hitsasi luolassa muun muassa veistoksia, kiinteistönvälittäjä Vasil Zizan kertoo.

Luola on välittäjän mukaan suojeltu, mutta Museovirasto sallii silti kevyiden, tarvittaessa poistettavien rakenteiden rakentamisen luolaan. Oviaukosta mahtuu jopa autolla sisään.

Lue myös:

    Uusimmat