Helsingissä epäillään laajaa ruokamyrkytysaaltoa kahdessa sairaalassa – 90 ihmistä sairastunut

Ruokamyrkytys voi olla hengenvaarallinen 18:18

Helsingissä epäillään ruokamyrkytyksiä sairaalassa ja vanhuksia hoitavassa palvelukeskuksessa. Kaupungin elintarviketurvallisuusyksikkö selvittää, miten ja mihin 90 ihmistä sairastui.

Sairastumisen epäillään liittyvän ruokailuun Koskelan monipuolisessa palvelukeskuksessa ja Laakson sairaalassa Helsingissä sunnuntaina ja maanantaina. Ruokamyrkytystä taudin syynä ei kuitenkaan ole vielä voitu vahvistaa, kertoo tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Hannele Kotilainen.

– Sairastuneita on niin paljon ja niin yhtäaikaisesti, että epäillään, että kyseessä voi olla ruokaperäinen tartunta, sanoo elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö Anne Kärnä.

Tänään alkuillasta sairastuneita oli Laakson sairaalassa 59 ja Koskelassa 31. Suurin osa sairastuneista on potilaita, sillä henkilökunnasta vain puolentusinaa on saanut taudin.

– Pääasiallisesti kyseessä on ollut ripuli-oksennustauti. Minun tietojeni mukaan kukaan ei ole ollut suoranaisessa vaarassa, mutta ainahan potilaan sairastuminen on riski, Kotilainen sanoo.

Tartunnan aiheuttanutta elintarviketta ei tiedetä

Elintarviketurvallisuusyksikkö on tehnyt tarkastuksen Koskelan ravintokeskukseen epidemiaepäilyn jälkeen. Ravintokeskus hoitaa Koskelan palvelukeskuksen ja Laakson sairaalan potilasruokailun. Kärnä sanoo, että ravintokeskuksen toiminta jatkuu normaalisti.

– Toki puhdistustoimenpiteitä tehdään varoiksi. Tarkastuksessa ei kuitenkaan huomattu mitään erikoista huomautettavaa.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, mistä elintarvikkeesta tauti on alkanut levitä tai mistä taudinaiheuttajasta on kyse. Ruokamyrkytyksen voi aiheuttaa moni virus tai bakteeri.

Helsingin kaupunki selvittää tilannetta, haastattelee sairastuneita sekä ottaa heistä ja ravintokeskuksen henkilökunnasta potilasnäytteitä. Myös ruoista on otettu näytteitä.

Ensimmäiset oireet ruokamyrkytyksestä alkoivat eilen illalla.

Yllä olevalla videolla keskustellaan ruokamyrkytyksistä Studio55-ohjelmassa vuonna 2016.

Lue myös:

    Uusimmat