Lähes 180 ihmistä saanut noroviruksen Malmin sairaalassa – yksittäinen elintarvike ei syyllinen

Lähes 180 ihmistä on saanut norovirustartunnan Malmin sairaalassa, kertoo Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tiedottaja Jussi Karmala.

Viime viikolla kerrottiin, että 140 ihmistä on saanut vatsatautioireita Malmin sairaalassa. Tapauksia on tullut lisää ja sairastuneita on jo Karmalan mukaan lähes 180.

Taudinaiheuttajaksi on vahvistunut norovirus. Ympäristökeskuksen tiedotteen mukaan ensimmäiset sairastuivat 1.11., mutta suurin osa on sairastunut 12.-18.11. välillä. 

Karmala kertoo, että ympäristökeskuksen tutkinnassa on selvinnyt, että taudin aiheuttaja ei ole ollut yksittäinen elintarvike. Kaikki tartunnan saaneet eivät ole ruokailleet samassa ruokalassa.

Ympäristökeskuksen tiedotteen mukaan tartunnan lähdettä ei saada selville kyselytutkimuksen perusteella. 

Epidemia on kuitenkin ilmeisesti laantumassa. Ympäristökeskuksen mukaan uusien ilmoitettujen sairastuneiden määrä on selvästi vähentynyt viimeisen viikon aikana. Sairaalan tehosiivousta jatketaan vielä ensi viikolle, joilloin tilanteesta tehdään uusi arvio.

Norovirus tarttuu helposti henkilöstä toiseen kosketustartuntana, pisaratartuntana tai pintojen välityksellä. Noroviruksen tarttumista voi ehkäistä huolellisella käsien pesulla, ympäristökeskukselta ohjeistetaan. 

Korjattu 25.11. kello 14.35: Uutisoimme aiemmin Helsingin kaupungilta annetun tiedon perusteella, että sairastuneita olisi ollut yhteensä 250. Oikea lukumäärä on Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tiedottaja Jussi Karmalan mukaan kuitenkin noin 180.

Lue myös:

    Uusimmat