Mainos

Helmen hääblogit: Polttareiden pelko kasvaa

Rakkaus on ihanaa, ja vielä ihanampaa on levittää sen ilosanomaa. Tervetuloa hääblogien maailmaan!

Monet Helmen lukijat suunnittelevat häitään, ja jakavat kokemuksiaan hääblogeissa. Kokosimme yhteen hääbloggaajien kirjoituksia! Otteen alta löydät linkin, josta pääset lukemaan koko merkinnän.

"Vain yhdessä ollemme ehjä…"

Häät lähestyvät, ja polttaritkin pelottavat!

"Häät lähestyy, ehkä jopa liiankin nopeasti. Niin kuin tammikuussa arvelinkin, häästressi alkaa painaa mieltä. Asioita on vielä kesken ja pikku juttuja paljon tekemättä. 1 1/2 kk:n päästä olis se SUURI päivä. Polttareiden pelko on kasvanut entuudestaan. Kaasoiltani voin odottaa mitä tahansa. Olis pitäny karata matkoille hääpäivään asti…"

The Hääblogi

Muuttuuko blogisti häiden lähestyessä hirviömorsiameksi?

"Aloitetaan tärkeimmistä asioista; en ole hirviömorsian. Ainakaan omasta mielestäni. Tilanne voi tosin muuttua mitä lähemmäksi hääpäivää päästään. Toistaiseksi ainakin olen osannut pitää asiat oikeissa mittasuhteissa ja suhtautua tähän tulevaan koitokseen aika lunkisti. Nyt talvilomallani kuitenkin hoksasin, että häät ovat viiden kuukauden päästä ja nyt lienee aika oikeasti alkaa tekemään asioita juhlien eteen."

Häät 2011

Rakkaus roihahti netissä, nyt suunnitellaan jo häitä.

"Kaikki alkoi, kun osallistuin Maajussille morsian -ohjelmaan vuonna 2006, eli kirjoitin kirjeen maajussille, mutta en osallistunut ohjelmaan vaan minusta tehtiin juttu nettiin ja Seoikea -sivulle haku päälle maajusseille. Sain yhteydenottoja monia, mutta yksi niistä valloitti sydämeni täysin heti ensimmäisellä yhteydenotolla. Kirjoittelimme jonkin aikaa, soittelimme ja tekstailimme. 2007 tammikuussa tapasin tulevan mieheni ensimmäisen kerran ja tunteet vaan kuumenivat…"

Häät 24.7.2010

Hääsuunnitelmat etenevät: kutsut ovat jo valmiina!

"Taas mennään kovasti etiäpäin, mikä on loistavaa =) Saimme viikonlopun aikana tehtyä ihanan talkoopoppoon kanssa kaikki 50 kutsukorttia. Sitten vaan odottelemaan ajankohtaa, milloin voisi postittaa kortit. Seuraava iso projekti onkin sitten 100 hääkarkkia. Niissä riittääkin sitten väsäämistä vaikka kuin. Mutta eiköhän nekin ajallaan valmistu. Aikaa H-hetkeen on 4 kuukautta."

Koonti: MTV3/Helmi
Kuvat: Shutterstock

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.