Hell's Kitchen Suomi -ohjelmasta tuttu Riikka Pulli kertoo, kuinka syntyy maukas ateria isänpäiväksi.
Ravintola Perhon vuoromestari Riikka Pulli on isänpäivän töissä, joten hän ei pääse vanhempiensa luokse Joensuuhun. Sen sijaan Hell's Kitchen Suomi -kilpailijan vanhemmat viettävät isänpäivää tyttärensä luona Helsingissä.
– He syövät sunnuntaina työpaikallani. Tarjolla on nieriää ja karitsan entrecötea, Pulli paljastaa.
Pulli tunnustautuu liharuokien ystäväksi.
– Tykkään lihasta, jos se sulaa suuhun. Pihvien ystävä en ole.
Pulli valmistaisi isänpäiväksi porsaanposkea punaviinikastikkeen ja selleripyreen kanssa. Lisukkeiksi sopivat esimerkiksi ruusukaali ja linssit. Lue, miten herkullinen ruoka valmistetaan!
Porsaanposket
Poista poskista kalvot ja pyörittele ne merisuolassa. Kuutioi palsternakkaa, porkkanaa ja selleriä. Tee niistä sekä valkosipulista, timjamista, laakerinlehdistä, mustapippurista ja vedestä liemi, jossa keität poskia pari tuntia. Ne saavat olla ylikypsiä. Siilaa lihaliemi ja käytä sitä kastikkeeseen.
Ennen tarjoilua paista poskien pinnat kuumalla pannulla rypsiöljyssä. Lisää päälle suolaa ja pippuria.
Punaviinikastike
Kaada kattilaan taloussokeria niin, että pohja peittyy. Sulata sokeri kuumentamalla, mutta varo polttamasta sitä. Kaada kattilaan pullollinen punaviiniä. Redusoi kastike niin, että siitä jää jäljelle puolet. Lisää puoli litraa lientä. Keitä jälleen niin, että jäljelle jää määrästä puolet. Kastikkeen tulee olla kirkasta ja siirappimaista. Lisää suolaa ja sokeria maun mukaan.
Selleri-vaniljapyree
Kuori ja pilko juuriselleri kuutioiksi. Halkaise vaniljatanko ja poista siemenet. Laita kattilaan vaniljatanko, siemenet, juurisellerikuutiot ja kuohukermaa. Keitä niin, että sellerit ovat pehmeitä. Sekoita tehosekoittimessa. Lisää suolaa, sokeria ja sitruunamehua sekä kylmää voita 30–40 grammaa. Paseeraa siivilän läpi.
Hell's Kitchen Suomi MTV3-kanavalla perjantaisin kello 21.
Lue myös:
Pintamaustettu ja marinoitu liha – miten ne eroavat toisistaan?
Tavoitteena täydellinen pihvi? Näillä vinkeillä onnistut takuuvarmasti
Miksi liha kannattaa marinoida?
Hell's Kitchen -kilpailija Sari Lylyoja: Näin helposti syntyy hyvä marinadi
Poimi vinkit: Näin valmistat täydellisen sisäfileen
Teksti: Leenastiina Simola
Kuva: MTV