Helena Petäistön kolumni: Välimeren ruutitynnyri kytee – uhkana jopa vahingossa puhkeava sota kahden Nato-maan välillä

Saksa ja Ranska ovat tarjonneet räjähdysalttiiseen tilanteeseen sekä keppiä että porkkanaa. Tällä hetkellä EU:n ”hyvänä poliisina” puheenjohtajamaa Saksa yrittää houkutella riidan osapuolia nopeasti neuvottelupöytään, ja ”pahana poliisina” Ranska antaa siihen tukea voimakeinoin.

Turkki on muodostunut EU:lle yhä suuremmaksi ongelmaksi aivan sen porteilla. Turkin yhteistyö Venäjän kanssa on jättiongelma Natolle, mutta EU:ta ovat pitkään huolestuttaneet myös sen kasvava toimeliaisuus Syyriassa ja Libyassa, mikä on lisännyt Turkin mahtia pakolaisvyöryä pelkäävän Euroopan painostamisessa. Ongelmavyyhti on siis ollut monimutkainen jo ennestään.

Nyt, kun itäinen Välimeri on osoittautunut runsaiden kaasuesiintymien sijaintipaikaksi, on ikivanha aluevesikiista Turkin, Kreikan ja Kyproksen välillä pulpahtanut taas pinnalle entistä voimakkaammin. Kaikki havittelevat merenalaisia rikkauksia kiivaasti itselleen samoilta vesiltä.

Turkki on jo aiemmin solminut sopimuksen Libyan kanssa pääsystä etsimään kaasua sen aluevesiltä Välimeren etelärannikon tuntumassa. Mutta Välimeren pohjukassa aluevesitilanne on äärimmäisen monimutkainen, ja se on nyt rikkauksien löydyttyä tehnyt tilanteen nopeasti räjähdysalttiiksi Kreikan ja Turkin muutenkin vaikean naapuruuden takia.

EU:n puheenjohtajuutta vetävän Saksan liittokansleri Angela Merkel on sukkuloinut etänä molempien riitapukarien, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin ja Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakisin, välillä tarjoten Saksan välittäjäapua kahden maan keskinäisille neuvotteluille. Merkelille antaa lisäpontta Euroopan suurin turkkilaisväestö, Saksan kolme miljoonaa turkkilaista, jotka äänestävät Turkin lähestyvissä vaaleissa ja joiden ääniä Erdogan kipeästi tarvitsee kannatuksensa laskettua talouden rapautumisen myötä. Turkin pullistelussa on selvästi aimo annos sisäpolitiikkaa ja ääntenkalastusta.

Lue myös: Helena Petäistön kolumni: Eurooppa joutuu sinnittelemään maailman ennennäkemättömässä epäjärjestyksessä – pahin uhka kaikista vaanii idässä

Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolestaan on lähtenyt näkyvästi Kreikan tueksi. Viime viikolla hän kutsui EU:n Välimeren maat koolle Korsikalle muodostamaan yhtenäistä rintamaa Turkkia vastaan ennen EU-johtajien tapaamista. Muutama päivä sitten Ranska konkretisoi tukeaan myymällä Kreikalle 18 Rafale-hävittäjää. Uudet hävittäjäkoneet eivät tietenkään tähän hätään ehdi, sillä ne valmistuvat vasta neljän viiden vuoden päästä, mutta niitä odotellessa Ranska toimittaa käytettyjä hävittäjiä Kreikalle välittömästi.

Lisäksi Ranska on sijoittanut omia hävittäjiään Kyprokselle, ja Macron on luvannut viedä lentotukialus Charles de Gaullen Välimeren pohjukkaan. Entisenlaista voimannäyttöä ei nimittäin tule Yhdysvalloilta. Ulkoministeri Mike Pompeo on tehnyt selväksi, että nyt on Euroopan selviydyttävä kiistasta omin nokkinensa, sillä ongelma Välimerellä ei koske Yhdysvaltoja. Ei vaikka vakava kiista kahden Nato-maan kesken on toki hankala Yhdysvaltainkin kannalta.

Macron ja Erdogan käyvät selvästi myös henkilökohtaista kukkotappelua, mutta yleensä voima on se, joka puhuu Erdoganin kohdalla. Viime sunnuntaina Turkki veti kuin vetikin kaasunetsintäaluksensa Oruc Reisin viimein pois kiistanalaisilta vesiltä. Virallisesti alus vietiin telakalle huoltoon. Se oli enemmän kuin tervetullut hyvän tahdon ele ja toivottavasti merkki siitä, että Turkki on valmis neuvottelupöytään.

Valitettava tosiasia on, että Kreikan ja Turkin välinen aluevesikiista on oikeasti äärimmäisen vaikea ratkaista, eikä maiden pitkä vihanpito ainakaan edistä kompromissiin pääsyä. Kompromissi on kuitenkin löydyttävä, sillä tässä kiistassa molemmat maat ovat oikeassa. Kreikan saaret ovat niin lähellä Turkin rannikkoa, että normaaleilla laskentamenetelmillä Turkki jäisi lähes kokonaan ilman aluevesiä – ja samasta syystä eivät Kreikan saaretkaan voi vaatia ympärilleen normaalisti laskettuja aluevesiä. Ainoa keino löytää ratkaisu on siis istua neuvottelemaan ja panna riita kahtia.

Kreikan ja Turkin väliset aiemmat, laajemmat ”valmistelevat” neuvottelut, joissa käsiteltiin paitsi aluevesiä myös ilmatilaa koskevia kiistoja, ovat olleet katkolla aina vuodesta 2016 asti.  Nyt ne pitäisi saada ehdottomasti takaisin raiteille ennen kuin tulenarka tilanne vain pahenee. Mutta pitäisikö EU:n tarjota Turkin neuvotteluhalukkuuden lisäämiseksi vielä lisäporkkanaa vaikka jonkinlaisen itäisen Välimeren konferenssin muodossa, jossa Turkilla olisi keskeinen rooli? Vaikka EU ei koskaan otakaan Turkkia unionin jäseneksi, täytyy sen pakostakin kehittää sen kanssa nykyistä toimivammat suhteet, niin paljon Eurooppa valitettavasti Turkkia tarvitsee.