Helena Petäistön kolumni: Eurooppa joutuu sinnittelemään ennennäkemättömässä epäjärjestyksessä – pahin uhka kaikista vaanii idässä

Eurooppa joutuu siis pärjäämään ennennäkemättömässä epäjärjestyksessä pandemian, ilmastonmuutoksen ja uhkaavien diktatuurien puristuksessa. Parhaassa tapauksessa vain Yhdysvaltain vaalit ja brexit voivat tietää Euroopalle parempia aikoja.

Toisen maailmansodan jälkeen rakennettu maailmanjärjestys on sulamassa silmien edessä kuin mannerjäätikkö ilmastonmuutoksessa. Tänä päivänä ikuiselta ja itsestään selvältä kuulostava käsite ”länsimaat” sai alkunsa vasta maailmansodan raunioilla, kun pakon edessä alkuun potkaistiin Marshall-apu, Pohjois-Atlantin liitto ja asevarustelu, kiitos Josif Stalinin. 

Usko lopulliseen maailmanjärjestykseen mureni 11.9.2001

Siitä lähti liikkeelle Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton dominoima uusi kaksinapainen maailmajärjestys, kylmän sodan aikakausi. Rauhanomainen rinnakkaiselo ydinpelotteen alla kesti lähes neljä vuosikymmentä aina Berliinin muurin murtumiseen saakka vuonna 1989.

Itä-Euroopan vapautumisesta ja kommunismin luhistumisesta puolestaan lähti uusi, Yhdysvaltain dominoima, vuosikymmenen kestänyt liberalismin voittokulku. Monet menivät voitonhuumassaan jo julistamaan ihan lopullisen maailmanjärjestyksen saavuttamisen. Se oli kuitenkin ennenaikaista, sillä syyskuun 11. päivä 2001 pysäytti tämän oikotien onneen. 

Jokainen meistä muistaa, missä oli päivänä, jolloin New Yorkin World Trade Centerin pilvenpiirtäjät luhistuivat. Mutta tuskin kukaan muistaa ajatelleensa silloin, että uskomaton terrori-isku olisi lopun alkua länsimaiden voittokululle ja Yhdysvaltain hegemonialle. Se kehitys ei siis suinkaan ole alkanut vasta presidentti Donald Trumpista, joka on jättänyt länsiyhteistyön ja kansainväliset yhteistyöjärjestöt. Ei, vaan jo ennen häntä geopolitiikasta piittaamaton Barack Obama aloitti Yhdysvaltain eristäytymisen.

Diktaattorit esiin

Samaan aikaan, kun kapitalismin ja sosialismin välinen kilpailu alkoi menettää merkityksensä, näyttämölle rynnisti joukko diktaattoreita; Venäjän Vladimir Putin, Kiinan Xi Jinping, Turkin Recep Tayyep Erdogan sekä joukkio äärimuslimeja kalifaattipyrkimyksineen – kaikilla heillä yksi yhteinen vihollinen, länsimaat, joiden ympärillä he kyttäävät kuin korppikotkat haaskan yllä.

Jokaisella on kaikenlaista hampaankolossa länsimaita vastaan, joille pitää nyt antaa potut pottuina. Kaavailut Euroopan haaveilemasta moninapaisesta maailmasta ovat siis silkkaa toiveunta. Putin, joka ei epäröi eliminoida poliittisia vastustajiaan Venäjällä, anasti yhtä häpeilemättä sekä Krimin niemimaan, osan Georgiaa että Ukrainan Donetskin. 

Istanbulin entisen Pyhän Sofian kirkon muuttaminen museosta moskeijaksi symbolisoi taas selvääkin selvemmin Erdoganin pyrkimystä palauttaa ottomanien mahti, mutta islamilaisessa muodossa. Turkin agressiivinen politiikka Syyriassa ja Libyassa heijastaa juuri näitä valtapyrkimyksiä. Euroopan porteilla väijyy siis kaksi roistoa ja ryöväriä.

Xi onnistumassa siinä, missä Stalin ei

Mutta pahin kaikista on tietysti Xi Jinping, jolla on länsimaiden kanssa monta kanaa kynittävänä ja jonka toiminta on paljon verhoillumpaa ja ovelampaa. Tosin otteet Hongkongissa ovat olleet niin selkeät sen sovitun erityisaseman purkamiseksi, että se ennustaa huonoa sekä Taiwanille että  länsimaille. Uuden Silkkitien politiikka tähtää taloudelliseen dominointiin ei vain Afrikassa, vaan koko Euraasiassa. Euroopastahan Italia on jo lähtenyt Kiinan kelkkaan. Pandamaisesti hymyilevä Xi Jinping on kovaa vauhtia onnistumassa siinä, missä Stalin ja Mao epäonnistuvat.

Uusien diktaattorien suussa länsimainen demokratia on kuin ilkkumasana. Demokratia ei passaa sen paremmin Venäjän, Kiinan kuin Turkinkaan johtajille eikä tietenkään äärimuslimeille. Ei se sovi myöskään tämän hetken Venezuelalle, Brasilialle eikä Filippiineille.

Keskeiset länsimaiset arvot, Yhdysvaltain ajama demokratia ja Ranskan ajamat ihmisarvot, ovat tosiasiassa menettäneet jalansijaa viimeisten 20 vuoden aikana– puhumattakaan siitä, että demokratia horjuu jopa Euroopan sisällä Puolassa ja Unkarissa. Kiinassa myös ihmisoikeuksia poljetaan maanrakoon sekä kiinalaisten että ennen kaikkea uiguurien ja tiibetiläisten keskuudessa.

Yhdysvaltain ja Kiinan vastakkainasettelu on tämän hetken huolestuttavimpia ilmiöitä. Jos Yhdysvallat on laskenut nujertavansa Kiinan talouden kauppasodalla, se on saanut pahasti pettyä, sillä kiinalainen järjestelmä, jossa yhdistyvät totaalitaarisen valtion kuri politiikassa ja viidakon lait taloudessa näyttää olevan pistämätön yhdistelmä. Kiinan pörssimarkkinat ovat maailman suurimmat, New York jää toiseksi.

Onneksi elvytyspaketti saatiin aikaan

Entä Euroopan asema tässä kaikessa? Luojan kiitos EU sai aikaan suuren elvytyspakettinsa ja pääsi yhteisymmärrykseen sen vahvemmasta roolista uudessa maailmantilanteessa. Päätös kehittää eurooppalaisia jättiyrityksiä, ”champions européens”, joilla on mahdollisuus pärjätä Kiinan ja Yhdysvaltain puristuksessa, on Suomelle uusi tilanne, jota vastaan se ei voi enää pyristellä.

Suomen on nyt arvioitava tilanne uudelleen ja varmistettava, että Suomi on tässä Ranskan pitkään ajamassa kehityksessä mukana. Se tarkoittaa varmistusta sekä Ranskan että Saksan kanssa, siis ahkeraa jalkatyötä ja verkostoja omien valmiuksien mukaan saamiseen.

Euroopassa syksy alkaa vasta syyskuussa elokuun lomakuukauden jälkeen – ja se uhkaa olla kuohuva. Elvytyspaketti pääsee vaikuttamaan talouden romahdukseen vasta ensi vuoden puolella, eli tyytymättömyys uhkaa nousta ja näkyä kaduilla rauhattomuutena. Edessä voi olla kuuma syksy. 

Sen sijaan Britannian lähtö voi lopulta osoittautua hyväksi Euroopalle. Ainakaan Putinin haavekuva heikentyneestä unionista ei toteutunut, päinvastoin. Jo alusta lähtien EU:n yhtenäisyys on pysynyt ja jopa vahvistunut, eikä mikään maa ole halunnut seurata brittien esimerkkiä. Ja nyt EU:n tekemä harppaus kohti tiiviimpää unionia, johon Suoimikin on ollut sitoutunut jo liittymisestään lähtien, ei olisi koskaan onnistunut brittien kanssa.

EU:n rooli vahvistuu, kiitos Boris!

Nyt EU näyttäytyy Trumpin jälkeiselle Yhdysvalloille aiempaa vahvempana ja varteenotettavana. Valtava yhteislaina, siis haluttu sijoituskohde, tekee eurosta viimeinkin vahvan valuutan maailmaa dominoinvan dollarin rinnalle. Ja kun euron kansainvälinen rooli vahvistuu, myös Euroopan poliittinen painoarvo nousee. Kyseessä on siis oikeasti historiallinen käännekohta eikä vain silkkaa sanahelinää, jota joka sopimuksen jälkeen kuulee.

Kiitokset EU:n vahvemmasta roolista maailmalla kuuluvat siis lopultakin pääministeri Boris Johnsonille. Siinä missä hänen kansalaisilleen lupaamansa Britannian kansainväliset kahdenkeskiset sopimukset takkuavat, EU:lla pyyhkiikin paremmin, thank you, Bojo!

Saksan ja Ranskan yhteisjohdolla ilman Britanniaa jarrumiehenä EU todennäköisesti tiivistyy entisestään. Euroalueeseen kuuluva Suomi, joka on alusta alkaen valinnut Saksan ja Ranskan tien eli mahdollisimman vahvan unionin päinvastoin kuin Ruotsi ja Tanska, voi olla tyytyväinen. Se vahva unioni, jota unionin reunamaa Suomi lähti aikoinaan turvakseen hakemaan, on nyt toteutumassa. Totta kai esteitä voi tulla ja tuleekin, mutta selvästi nyt on Euroopan unionin suuri hetki, momentum.

Jos Trump väistyy, länsimaiden historia ei pääty

Jos Euroopalle vielä kävisi niin onnekkaasti, että Trump häviäisi vaalit, on kaikki syyt olettaa, että Joe Biden palaisi yhteistyöhön liittolaistensa kanssa. Hänen porukkansa ymmärtää entistä paremmin, ettei Yhdysvallat voi enää pysyä supervaltana ypöyksin. Jos Trump on pitänyt Eurooppaa vaarallisena kilpailijana, Biden näkee Euroopan Yhdysvaltoja vahvistavana lännen toisena pilarina, varsinkin jo EU:n uusi tilanne saa sen myös vahvistamaan puolustuspolitiikkaansa.

Näyttää siltä, että jos Trump väistyy, Yhdysvallat ja Eurooppa näkevät maailman nykyisen epäjärjestyksen uhat samalla tavalla ja näkevät yhteneväiset uhkat Kiinasta ja Venäjältä sekä rauhattomuudesta Afrikassa ja Lähi-idässä. Siinä tapauksessa ”länsimaat” ei olisi vielä historiansa päässä, ja Eurooppa entistä vahvempi, Suomi mukaan lukien.