Helena Petäistön kolumni: Tätä kaikkea Joe Bidenin valinta Yhdysvaltain presidentiksi tarkoittaa Euroopalle, ja myös meille täällä pohjoisessa – "Suomelle sellainen kehitys olisi myrkkyä"

Nyt Euroopalla on ollut viikko aikaa sulatella Joe Bidenin voittoa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, uutta aikaa Yhdysvaltain ja Euroopan suhteissa odotetaan äärimmäisellä varovaisuudella. Helpotuksen huokaus! Pahimmalta vältyttiin – mutta riemunkiljahduksia ei juuri kuulu. Paremminkin vain toteamus, että paluuta vanhoihin hyviin aikoihin ei ole. Bidenin Yhdysvalloille tärkeintä ovat oman talouden hoito ja Kaukoitä. Eurooppa saanee tyytyä siihen, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.

Yhdysvaltain presidentinvaalit eivät ole enää pitkiin aikoihin olleet ihan tavanomaisia. Vuonna 2009 presidentiksi nousi musta ehdokas, vuonna 2017 tosi-tv-tähti ja tällä kertaa luuseri. Sitä paitsi 77-vuotias Biden on myös Yhdysvaltain vaalihistorian korkeimmassa iässä valittu presidentti, mikä ei sekään ihan banaalia ole nuoruudenpalvonnasta tunnetussa maassa.

Luuserin mainetta Biden on saanut kantaa siitä lähtien, kun on hän saanut kärsiä tappion kaksissa aiemmissa presidentinvaaleissa. Tosin se ei Euroopassa häiritse, sillä Atlantin tällä puolen arvostetaan sekä kokemusta että koettelemusta. Ranskan pitkäaikaiset presidentit François Mitterrand ja Jacques Chirac onnistuivat molemmat saamaan itselleen länsimaiden vahvimman presidentinviran vasta kolmannella yrityksellä. Ranskalaisten mielestä kivikkoisesta taipaleesta on vain hyötyä raskaan presidentinviran hoidossa.

Yhteinen onnentoivotus, tai ainakin vähän sinne päin

Tämän kuun 3. päivänä, kun amerikkalaiset valmistautuivat vaaliuurnille, päättivät Brysselissä koolla olleet EU:n 27 jäsenmaan edustajat, että kerrankin unioni toimisi ulospäin yhtenäisenä ja jokainen maa lähettäisi onnittelunsa voittajalle samaan aikaan. Neljän hankalan vuoden jälkeen, jolloin Atlantin takaa laitettiin kiilaa Euroopan maiden väliin enemmän kuin koskaan aiemmin, halusi Eurooppa osoittaa toimivansa yhtenä blokkina.

No, eihän se tietenkään ihan niin sujuvasti mennyt.

Yhdysvaltain "First Ladyn" Melania Trumpin entisen kotimaan populistipääministeri Janez Jansa ei pysynyt nahoissaan, vaan Slovenia lähetti onnittelunsa ennen vihreää valoa – Donald Trumpille. Myös Irlannin pääministeri Michael Martin sooloili innoissaan, kun Yhdysvallat saa taas katolisen "irkkupresidentin".

Mutta kaikki muut lähettivät onnittelunsa Bidenille yhtä aikaa. Sillä Eurooppa toi myös näkyvää legitimiteettiä valinnalle, joka oli vielä monen amerikkalaisen mielessä vaakalaudalla.

Joillekin populistijohtajan tappio on takaisku

Ihan yksimielisiä ei Bidenin valinnan paremmuudesta sentään olla. Euroopan populisteille Trumpin, planeetanlaajuisen populistijohtajan, tappio oli tietysti takaisku.

Trumpin hartain kannattaja, Unkarin pääministeri Viktor Orbán, menetti toisen muurinrakentajan ja muslimipakolaisten maahanpääsyn estäjän. Myös Puolan nationalistinen hallitus menetti hengenheimolaisen. Puhumattakaan Ranskan äärioikeiston johtajasta Marine Le Penistä, jolle Trumpin vallassa pysyminen olisi ollut hyvä tuki, kun hän itse taas tavoittelee presidentinvirkaa parin vuoden päästä.

Mutta hankalimpaan pinteeseen Bidenin voitto panee Britannian pääministeri Boris Johnsonin.

Halussaan hajottaa Euroopan Unionia Trump tuki brexitiä, mutta irlantilaistaustainen Biden on sen sijaan ollut hyvin selväsanainen siitä, että Britannia voi unohtaa unohtaa vapaakauppasopimuksensa Yhdysvaltain kanssa, jos brexit vaarantaa Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen. Boris Johnson saa nyt tehdä kaikkensa päästäkseen eroon "Britti-Trumpin" populistimaineestaan ja osoittaakseen olevansa varteenotettava neuvottelukumppani Bidenin Yhdysvalloille.

Miten Biden katsoo Eurooppaa?

Ainoa oikeasti varma asia tällä hetkellä on se, että Biden palauttaa Yhdysvaltain kansainvälisten suhteiden hoidon sivistyneelle, ammattimaiselle, perinteiseen diplomatiaan perustuvalle pohjalle. Ei enää sooloilua, ei asioiden puskutraktorimaista läpirunnaamista eikä yllätysdiilejä, vaan ennustettavuutta ja vakautta. Bidenin tavaramerkki on nimenomaan sovittelevaisuus ja kyky ojentaa sovinnon käsi kuilunkin yli – asia, jota presidentti Barack Obama piti varapresidenttinsä suurimpana valttina. Sanotaan, ettei Bidenilla ole koskaan ollut vihollisia. Mikä ero Trumpiin verrattuna!

Mutta millä silmällä Biden oikeasti katsoo tämän hetken Eurooppaa, jonka sisällä brexit, Kiinan uhka ja koronavirus ovat synnyttäneet aivan uutta yhtenäisyyttä?

Suhtautuuko Bidenin Yhdysvallat Euroopan tiivistämiseen suopeasti vai vihamielisesti?

Ranskan presidentti Emmanuel Macron odottaa kärsimättömänä nähdäkseen, millaisen vastaanoton saa hänen pyrkimyksensä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamiseen. Bidenin porukassa on tiettävästi Ranskan ystäviä ja ymmärtäjiä, mutta epäselvää on, näkeekö Biden pyrkimykset Euroopan yhteisen puolustuksen rakentamiseen Naton kilpailijana vai sitä täydentävänä tukena. Ylipäätään kaikki viittaa siihen, että vaikka Yhdysvallat palaa kohteliaasti kaikkiin kansainvälisiin pöytiin, ei sen todellinen panostus niissä vastaa Euroopan odotuksia.

EU:n ulkosuhteista vastaava korkea edustaja Josep Borrell varoitti viime viikolla siitä, ettei Bidenin voitto todellakaan merkitse Euroopalle paluuta vanhoihin aikoihin, eikä enää kannata uneksia Yhdysvaltain turvallisuussateenvarjon ulottumisesta Eurooppaan.

Onneksi Bidenille ei Eurooppa kuitenkaan ole taloudellinen "vihamies" niin kuin se on ollut Trumpille, joka on heittänyt Euroopalle milloin auto- ja terästulleja, milloin esteitä viineille, juustoille ja muille herkuille. Mutta silti Borrellin mukaan nyt täytyy olla realisti ja hyväksyä se tosiasia, ettei Eurooppa ole Yhdysvalloille enää keskeinen toimija.

– Se meidän täytyy pitää mielessä ja rakentaa Euroopalle oma strateginen autonomia, tähdensi Borrell.

Sisältääkö suurempi taakanjako uusia velvollisuuksia?

Ehdottomasti eniten helpotusta Bidenin voitto tuo Saksalle, niin pohjalukemissa ovat maiden välit olleet Trumpin kaudella.

Tutkijataustainen, kokenut liittokansleri Angela Merkel ei ole alusta lähtien voinut sietää amatöörimäistä Trumpia, ja henkilökemian puute on ollut silmiinpistävän molemminpuolista. Itämeren kaasuputki oli niin suuri riidanaihe, että lopulta Trump nimitti Merkeliä tyhmyriksi. Nyt neljän vuoden painajainen on Saksassa ohi, ja maan poliittiset puolueet käyvätkin jo kiivasta keskustelua siitä, miten löytää toimiva tasapaino EU:n tiivistämisen ja Saksan oman perinteisesti tiiviin transatlantisen suhteen välillä.

Viime viikolla Merkel muistutti, että Yhdysvallat odottaa Euroopalta hänen mielestään oikeutetusti aiempaa suurempaa taakanjakoa ja vakuutti, että Eurooppa on sillä tiellä. Sanomatta luonnollisesti jäi se, että juuri Trump Saksan sille tielle tylysti potkaisi tykityksellään Saksan vapaamatkustamisesta puolustusmenoissa.

Mutta sisältääkö Euroopan suurempi taakanjako myös uusia velvollisuuksia? Biden on ilmoittanut aikomuksestaan kutsua nopeasti koolle demokraattisten maiden huippukokouksen. Onko siinä kyse samasta asiasta kuin Ranskan ja Saksan kaavailemassa "multilateraaliliittoutumassa", vai ainoastaan Washingtonin ajamasta Kiinan vastaisesta liittoutumasta, jossa Eurooppa voi joutua hankalaan rakoon?

Putinin Venäjän ymmärtäjäksi Bidenistä tuskin on

Itä-Euroopassa varsinkin Baltian maat, Romania ja jopa Puola ovat tyytyväisiä Bidenin myötä tulevaan Naton selvään tukemiseen etenkin sotilasliiton itäosissa sekä tiukkaan suhtautumiseen Venäjään.

Vanhana Ukrainan ystävänä Biden tuskin kunnostautuu Putinin Venäjän ymmärtäjänä, päinvastoin edessä voi olla Venäjä-pakotteiden tiukentamista. Suomelle taas sellainen kehitys olisi myrkkyä.

Trumpin aikana Yhdysvallat on kilpaillut Kiinan kanssa myös Itä-Euroopan energia- ja asemarkkinoilla, ja Biden tuskin jättää tilannetta hyödyntämättä. Mutta mihin asti Bidenin sitoutuminen ulottuu, se kiinnostaa ja huolestuttaa, sillä hänen porukkansa kiinnostus kohdistuu todellakin ennen kaikkea Yhdysvaltain oman talouden hoitamiseen ja kilpailuun Kiinan kanssa. "America first" -iskulausetta ei enää kuulla, mutta tosiasia se silti on.

Täytyy muistaa, ettei Yhdysvaltain vetäytyminen ja etäisyyden otto Eurooppaan suinkaan lähtenyt Trumpista, vaan se sai alkunsa Obamasta, jonka vahvuuksiin ei geopolitiikka todellakaan kuulunut.

Eurooppa on jo saanut päänsärkyä Bidenistä

Obaman varapresidenttinä Biden teki kaksi kautta politiikkaa, josta saivat alkunsa Euroopan suuret päänsäryt.

Obaman aikana elettiin siinä käsityksessä, että kommunismin tappion ja markkinaliberalismin voiton myötä oli saavutettu lopullinen olotila. Siinä huumassa meni Obama tokaisemaan, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on vain pieni alueellinen johtaja. Suomessa pääministeri Jyrki Katainen ja Eurooppa-ministeri Alexander Stubb katsoivat aiheelliseksi julistaa, että Venäjä on vain Hollannin kokoinen talous. Sillä Suomi teki hallaa vain itselleen, mutta Obaman käsittämätön tokaisu tuli kalliiksi koko Euroopalle.

Ei tarvinnut kauan odottaa, kun Putin osoitti, että Venäjä on yhä halutessaan merkittävä toimija, joka on otettava tosissaan.

Putin meni ja sotkeutui Syyrian sotaan tukien Al-Assadin hirmuhallintoa, jota Obama oli varoittanut punaisesta linjastaan, eli kemiallisten aseiden käytöstä; sitä Yhdysvallat ei katsoisi syrjästä. Kun Al-Assad sitten käytti kuin käyttikin kemiallisia aseita siviilejä vastaan, ja Ranska oli valmiina sopimuksen mukaan pommittamaan Yhdysvaltain kanssa Syyrian sotilaskohteita, vetäytyi Obama suunnitelmasta viime tipassa julkisesta uhostaan huolimatta. Sen seurauksena on Eurooppa saanut kärsiä Syyrian pakolaisvirroista.

"Kukaan ei odota, että Biden poikkeaisi Obaman aloittamasta linjasta"

Kuuluisassa Kairon puheessaan Obama lupasi Lähi-idälle ja Afrikalle ratkaisuja Yhdysvaltain tuella. Hieno puhe herätti alueella suuria toiveita – mutta pelkäksi puheeksi sekin jäi. Kävi selväksi, että Yhdysvallat vetäytyy omiin oloihinsa ja että Euroopan on viimein otettava yksin vastuu Afrikan ja Lähi-idän tilanteesta. Obama kävi jopa tarjoamassa lännen johtajuutta Merkelille, joka odotetusti kieltäytyi siitä. Ranska puolestaan on saanut kunnostautua Malin operaatioillaan pitääkseen äärimuslimit Afrikan puolella. Nyt täytyy toivoa, että Ranskan ja Saksan lähentyminen toisi mukanaan uusia eurooppalaisia ratkaisuja, sillä kukaan ei odota, että Biden poikkeaisi Obaman aloittamasta linjasta. 

Suurin tervetullut muutos Bidenin taholta on Yhdysvaltain paluu Pariisin ilmastosopimukseen tammikuussa. Sen lisäksi toivoa herättää lupaus yrityksestä palata neuvottelupöytään Iranin kanssa.

Muuten Eurooppa on valmistautunut siihen, että Yhdysvallat jatkaa eristäytymistään eikä enää halua maailmanpoliisiksi, vaan tyytyy käyttämään taloudellista voimaansa omien etujensa ajamisessa. Yhdysvallat ja Eurooppa ovat yhtä mieltä Kiinan uhasta, mutta todennäköisesti vähemmän keinoista sitä vastaan.

Ai niin, Bidenin kauden näkyvä muutos on se, että Valkoisesta talosta on enää turha odottaa öistä twiittitulvaa, jonka aiheuttamia vahinkoja presidentin avustajat ryhtyvät aamulla korjaamaan. Sen sijaan Bidenin porukalla riittää töitä presidentin muistikatkojen ja muiden mokien valvonnassa. Mutta ammattitaitoisella nauvonantajakunnalla niistä selvittiin presidentti Ronald Reaganin kaudella niin hyvin, että Reagan jäi lopulta historiaan merkittävänä presidenttinä.           

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja