Helena Petäistön kolumni: Brexit jätti kinastelevan pariskunnan ihan kahdestaan – mitä nyt, Saksa ja Ranska?

Vaikka Saksa ja Ranska ovat EU:n välttämätön moottori ja aisapari, joka on pakosta tottunut hakemaan keskinäistä kompromissia EU:n eteenpäin viemiseksi, toi Britannian lähtö tälle pariskunnalle tyhjän pesän syndrooman. Vaikka iso lauma pienokaisia jäi kotipesään, jätti suurimman lähtö paitsi oudon tyhjyyden myös yhtä oudon tunteen siitä, että nyt on pariskunta ihan kahdestaan. Nyt täytyisi opetella myös elämään kahdestaan.

Vaikka Britannia kaikkien opt-outiensa kanssa ei koskaan liittynyt täysillä Euroopan Unioniin ja oli sen ikuinen jarrumies, oli se yllättävän usein sekä Saksalle että Ranskalle myös hyödyllinen varaventtiili. Aina, kun Ranska oli kurkkuaan myöten täynnä soutamista ja huopaamista Saksan kanssa turvallisuus- ja puolustusasioissa, se saattoi aina kääntyä brittien puoleen ja tuntea puhuvansa samaa kieltä. Ja jarrumiehen selän taakse oli kätevä piiloutua, jos omat lennokkaat ehdotukset alkoivat itseäkin hirvittää. Kun Saksa puolestaan kyllästyi Ranskan vitkutteluun vapaakaupassa ja unionin laajentumisasioissa, se löysi aina hyvän keskustelukumppanin briteistä.

Macron herätteli Puolaa mukaan

Saksaa ei ole todellakaan koskaan ilahduttanut ajatus jäämisestä Ranskan kanssa kaksistaan.

Ranskan nopealiikkeinen presidentti Emmanuel Macron pani toimeksi jo kuluneella viikolla ja lähti kosiomatkalle Puolaan herättelemään vuonna 2011 aktivoitua niin sanottua Weimarin kolmiota uudelleen henkiin. Varsovassa hän kertoi, että Weimarin kolmion, Saksan, Ranskan ja Puolan, huippukokous pidettäisiin lähikuukausina, mukana siis myös Saksan liittokansleri Angela Merkel.

– Meillä kolmella on suuri vastuu Euroopan tulevaisuudesta, julisti Macron.

– Toivon, että tämä käynti on käännekohta roolissa, minkä me kolme voimme ottaa Euroopassa. Yhdessä voimme tehdä Euroopasta entistä vahvemman, sillä todellakin brexitin jälkeen se on aiempaa hauraampi ja epäröivämpi.

Selvää kieltä Macronilta, joka on tähän asti yhtä selkokielisesti moittinut Puolaa sekä oikeusvaltioperiaatteiden että EU:n ilmastopäämäärien rikkomisesta.

Unionin toiset tuittupäät

Jos ei ollut Britannian kanssa helppoa, Puolan suunnassa tuskin on Macronilla yhtään helpompaa, pikemminkin päinvastoin. Siis siitäkään huolimatta, että puolalaisia pidetään ”pohjoisen latinoina” ja että heillä oli ollut pitkät perinteet Euroopan suurimpana puolalaissiirtokuntana Ranskassa.

EU:n itälaajentumisen yhteydessä Ranskan entinen komissaari ja silloinen Eurooppa-ministeri Pierre Moscovici, jonka suku oli tullut myös idästä, varoitti: ”Näette vielä, kun puolalaiset liittyvät unioniin, että joukkoon tulee toinen yhtä tuittupäinen kansa kuin ranskalaiset!” Olisiko sen voinut osuvammin sanoa?

"Ranska ei ole Venäjän, vaan Euroopan puolella"

Trumpin ja Putinin puristuksessa Ranskan tarjoama entistä tiiviimpi puolustusyhteistyö EU:n sisällä saanee kuitenkin Puolassa parhaiten vastakaikua. Varsinkin, kun Macronin viimeaikainen lähentyminen Putinin suuntaan ja hänen ehdotuksensa Euroopan turvallisuusarkkitehtuurista, jossa Venäjä olisi mukana, on huolestuttanut Puolaa.

Macron kiirehtikin täsmentämään Varsovassa: ”Ranska ei ole Venäjän puolella eikä Venäjää vastaan, vaan Euroopan puolella,” ja vakuutti vielä, ettei hän ole naiivi, mutta tämänhetkinen tilanne vaatii poliittista vuoropuhelua Venäjän kanssa.

Puolan presidentti Andrzej Duda puolestaan puhui läpimurrosta ja strategisesta kumppanuudesta. Viimeksi vuonna 2016 turvallisuusyhteistyö maiden kesken tyssäsi siihen, kun Puola perui yllättäen yli kolmen miljardin euron helikopteriostot, joita Ranska piti varmoina. Mutta sen jälkeen Donald Trumpin toiminta on ehkä saanut puolalaisetkin toisiin aatoksiin.

Ensin keskinäinen suhde kuntoon

Suo siellä, vetelä täällä? Ei kyseessä ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Ranska tai Saksa katsovat aidan yli muualle ja tekevät syrjähyppyjä. Mutta nyt molempien pitkäaikainen vakiseuralainen, Britannia, on pois kuviosta, ja etsintää täytyy tehdä ihan tositarkoituksella.

Mutta todennäköisintä lienee, että pakon edessä pariskunta oppii elämään keskenään ilman Britanniaa ja sen korviketta. Viime aikoina suhde on kuitenkin ollut niin täynnä tuskaa ja keskinäistä epäluottamusta, että brexit osui huonoon saumaan siinäkin mielessä.

Macronin täytyisi oppia uudelleen vakuuttamaan ja saamaan Saksa rohkeiden aloitteidensa rinnalle ennen kuin hän ilmoittaa niistä kaikille. Kun Macron shokeerasi marraskuussa ilmoittamalla, että Nato on aivokuollut eikä sen varaan voi enää laskea, moitti Merkel häntä siitä, että hän oli särkenyt astiat, jotka Merkelin olisi sitten kuitenkin liimattava ehyiksi.

Saksan ymmärrettävä vastuunsa

Tosin Macronin kärsimättömyyttä ei tarvitse juuri ihmetellä, kun lähes kaikki hänen aloitteensa ja ehdotuksensa on Saksassa torjuttu. Macron sai myös moitteita, kun hän esti vetollaan EU:n uusien jäsenyysneuvottelujen aloittamisen Albanian ja Makedonian kanssa. Mutta tiettävästi juuri se olikin Macronin vastaus siihen, että hänen aloitteensa on toinen toisensa perään torpattu,

Merkelin taas olisi syytä alkaa antaa viimeinkin periksi euroalueen uudistamisessa, sillä jos mitään ei tehdä, euroalue on vaarassa heikentyä.

Saksan olisi siis vihdoin syytä hyväksyä sen tosiasian, että sen valtavalla eurosta hyötymisellä on hintalappu; edes jonkinlainen vastuu heikoimpien euromaiden hyvinvoinnista sillä ehdolla, että nämä pitävät taloutensa kunnossa. Samoin Saksan olisi syytä olla halukkaampi ottamaan osaa Euroopan turvallisuuteen ja puolustukseen eikä jatkaa ikuisesti vapaamatkustajana.

Macronilla ja Merkelillä, joiden kemiat sinänsä toimivat hyvin, olisi vielä toista vuotta hyvää aikaa toimia. Jos brexit saisi heidät viimeinkin yhdistämään kaiken sen, millä he alun alkaen katsoivat täydentävänsä toisiaan, voisi brexitistä olla jopa hyötyä: Macronin energia, rohkeus ja visiot sekä Merkelin kokemus, kompromissitaidot ja rauhallisuus olisivat yhdessä edelleen hyvä paketti koko Euroopalle.

J.K.

Juuri tähän väliin osui AKK:n, Merkelin perintöprinsessan, lähtö, Thüringen osavaltion vaalituloksen aiheuttaman maanjäristyksen jälkijäristys. Tapahtunut ei ainakaan ravistele äärioikeiston säikäyttämää Merkeliä aktivoitumaan Ranskan suuntaan, vaan Pariisissa varaudutaan Berliinin entistäkin syvempään hiljaisuuteen.  

Varovaisten odotusten jälkeen jo AKK oli suuri pettymys Ranskalle, varsinkin hänen provokatiiviset vastauksensa Macronin Eurooppa-aloitteisii, kun hän vaati Ranskaa luopumaan vakituisesta paikastaan YK:n turvaneuvostossa sekä Strasbourgista EU-parlamentin virallisena sijaintipaikkana  -  kuitenkaan itse luopumatta mistään Saksan kruununjalokivistä.

Mutta yksikään AKK:n seuraajaehdokkaista ei totisesti herätä Pariisissa sen suurempia toiveita. Muualla Euroopassa huolestuttaa Saksan heinäkuussa alkava puheenjohtajuus, josta Suomen sisäpoliittinen sekoilu antoi jo esimakua.