Helena Petäistön kolumni: Ranska alkaa taas liikkua, mutta jämähtivätkö eläkkeet?

Liikehdintä on kuitenkin selvästi hiipumassa ja merkkejä on näkyvissä siitä, että Ranskassa ja jopa eniten kärsineessä Pariisissakin alkavat kansalaiset taas päästä liikkumaan. Mutta mitä kahden kuukauden kaaoksesta jää lopulta käteen? Kun eläkeuudistus on protestoinneista huolimatta menossa kansalliskokouksen käsittelyyn, nyt käydään propagandasotaa siitä, onko presidentti Macronin suuri eläkeuudistus vesittynyt vai jääkö siitä jotakin käteen.

Joulukuussa vielä 32 prosenttia rautatieläisistä oli lakossa, nyt enää kuutisen prosenttia. Veturinkuljettajien lakkoilijoiden osuus on pudonnut joulukuun 87 prosentista 31 prosenttiin.

Kun Pariisin metronkuljettaja kömpii ylös tunnelistaan 52 vuoden korkeassa iässä jäädäkseen täysimääräiselle eläkkeelle, hänen saamansa eläkkeen suuruus on 3’600 euroa. Se on huomattavasti korkeampi kuin Ranskan muiden kaupunkien metronkuljettajien eläke.

Pariisin metrokuskilla on siis paljon pelissä, eikä hän missään tapauksessa halua tasa-arvoista eläkejärjestelmää muihin metronkuljettajiin verrattuna. Niinpä hän on se, joka on pysynyt kaikkein visuimmin pois työpaikalta ja tehnyt pariisilaisten elämästä äärimmäisen hankalaa turisteista puhumattakaan. Eilen lauantaina noin kaksi kolmasosaa metrojunista on ollut liikkeellä.

Pariisin metronkuljettajien jo 52-vuotiaana saama hyvä eläke on vain yksi lukemattomista esimerkeistä Ranskan sekavassa ja epätasa-arvoisessa eläkemaailmassa, joka sisältää peräti 42 erilaista järjestelmää. Macronin lupauksen muuttaa eläkejärjestelmä täysin tasavertaiseksi kaikille olisi siis luullut kelpaavan ennen kaikkea tasa-arvoa vaativille ranskalaisille. Mutta ehei, Ranskassa ei mikään ole helppoa. Ei kukaan lakkoilijoista eikä mielenosoittajista tunnu lotkauttavan korvaansakaan sille tosiseikalle, että eläkejärjestelmä on nyt kahdeksan miljardia tappiolla ja tällä menolla kohta 20 miljardia, ja että jonkun se pitäisi maksaa, viimeistään jälkipolvien.

Edellinen yritys vuonna 1995

Maan pahasti pysäyttäneiden lakkojen ja mielenosoitusten venymisestä ennätyspitkiksi, peräti kahteen kuukauteen, syytetään myös hallituksen huonoa kommunikaatiota ja kyvyttömyyttä selittää, mitä eläkeuudistus oikeasti merkitsee. Osittain tämä epämääräinen tiedottaminen voi olla tahallista, mutta osittain myös tahatonta. Ranskan koko eläkevyyhti on sen sortin sekava möykky, että sen selittäminen ei ole ollut koskaan helppoa. Pystyyköhän mikään ohjelma pitävästi edes laskemaan, mitä tämän valtavan möykyn uudistaminen tarkkaan ottaen merkitsee, sitä on paljon epäilty.

Edellisen kerran kestämätöntä eläkejärjestelmää yritettiin uudistaa vuonna 1995 silloisen pääministerin Alain Juppén johdolla. Maa oli kuukauden ajan pysähdyksissä, mikään ei liikkunut, ja kun lopulta bensahanatkin kuivuivat, hallitus kaatui. Sen jälkeen presidentti Chirac totesi virallisesti, ettei Ranskaa voi uudistaa, eikä sellaista hulluutta ole sittemmin maassa yritettykään -ennen kuin maan poliittiselle kartalle ilmestyi nuori rämäpää nimeltä Macron.

Tappiolliseen eläkejärjestelmään on tähän asti tehty vain pieniä viilauksia. Nyt hallituksen päämääränä on tehdä uudistus, jolla järjestelmän rahoitus saataisiin kuntoon vuoteen 2027 mennessä. Uudistuksen läpiviennistä on kuin kohtalon oikusta vastuussa pääministeri Edouard Philippe, Alain Juppén entinen kansliapäällikkö. Hän tuskin haluaa kokea entisen pomonsa kohtaloa.

”Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon” maassa – nuo Ranskan suuren vallankumouksen tunnussanat on hakattu jokaisen kunnan- ja kaupungintalon julkisivuun – 42 erilaista eläkejärjestelmää kirkuvat epäoikeudenmukaisuutta. Pakostakin sellainen tulee myös järjettömän kalliiksi, tosiasiassa puolta kalliimmaksi kuin muissa OECD-maissa.

Ranskalaisten eläke noin 60 prosenttia palkasta

Ranskalaisen saama eläke on noin 60 prosenttia hänen töissä saamastaan palkasta, kun se on muualla OECD:ssä keskimäärin puolet palkasta. Ranskalainen, ikuinen elämännautiskelija ja herkuttelija, myös elää pitkään; monsieur 80-vuotiaaksi, madame 86-vuotiaaksi. Yleinen eläkeikä on niin alhainen kuin 62 vuotta, mutta sen päälle tulevat siis kaikki nuo 42 erityisjärjestelmää. Tunnetuin niistä on tehty veturinkuljettajille, jotka yhä pääsevät raskaasta työstään eroon jo 50-vuotiaina. Tottahan toki, onhan hiilien lapioiminen liikkuvan höyryveturin kitaan yhä luotijunienkin aikakaudella niin rasittavaa, ettei sitä voi sen kauempaa tehdä. Eihän saavutetuista eduista voi millään luopua.

Järjestelmän epäoikeudenmukaisuudesta ja kestämättömyydestä huolimatta 60 prosenttia kansalaisista vastusta uudistusta, ja vastustus on jopa vähän nousussa. Yksi syy on se, ettei kukaan oikein tiedä, mitä uudistus omalla kohdalla tuo tullessaan; siinä hallituksen kommunikaatio on epäonnistunut. Myös täpärästi yli puolet ranskalaisista on yhä lakkoilijoiden puolella, mutta viimeinkin yksi mielipidemittaus on sentään antanut päinvastaisenkin tuloksen.

Kaksi vuotta ennen seuraavia presidentinvaaleja Macronin on parasta saada uudistus pois tieltä tosi nopeasti nyt, kun hän on nipin napin päässyt eroon keltaliiveistä, joille annetut myönnytykset tulivat maksamaan peräti 17 miljardia euroa. Macron lupasi uudistaa Ranskan perin pohjin. Hänellä ei ole enää mahdollisuutta tehdä muita suuria uudistuksia, mutta eläkeuudistus, kaikkien uudistusten äiti, on saatettava loppuun, sillä viimeiset kaksi vuotta ennen vaaleja menevätkin siihen, että kansalaiset saadaan vakuuttumaan Macronin uudistusten hyödyistä ja huomaamaan niiden tulokset. Eläkeuudistuksen kohdalla sekin on vaikeinta, sillä rahoituksen tasapainoon pääsyyn tähdätään siis vasta vuonna 2027.

Rahoituskestävyyden ja työuran aikana ansaittuihin eläkepisteisiin perustuvan, kaikille tasapuolisen järjestelmän lisäksi uudistukseen kuuluu myös kaikille ulottuva minimieläke, 1’000 euroa kuussa. Se paljastettiin vasta kuukausi sitten, ja nyt kiistellään tietysti myös sen rahoittamisesta.

Luulisi, että varsinkin tasapuolinen eläkepistejärjestelmä kelpaisi myös ay-liikkeille. Mutta vasemman äärilaidan kommunistinen CGT vastustaa sitä henkeen ja vereen. Sehän tuhoaa entisen järjestelmän, jossa sen metron- ja veturinkuljettajat ja monet muut julkisen alan kuten sähkönjakelun työntekijät nauttivat eduista, joista yksityispuolen työntekijät eivät ole koskaan voineet uneksiakaan.

Maltillisin ja nykyään suurin ay-liike CFDT puolestaan kannattaa pistejärjestelmää, muttei hyväksy vähimmäiseläkeiäksi ehdotettua 64 vuotta. Kovan linjan ”luokkataistelijaa”, CGT:tä, ei hallitus saa koskaan puolelleen, mutta maltillinen ay-liike sen on kyllä pakko saada taakseen. Sen kanssa onkin jo tehty eläkeikään liittyvä kompromissi ehtona, että löytyy joku muu keino saada järjestelmän rahoitus tasapainoon.

Enemmän tai vähemmän muodollisia neuvotteluja ay-liikkeiden, työnantajapuolen ja hallituksen välillä on käyty vuoden alusta lähtien, mutta asiaa ei yhtään auta se, että yllättäen jostain syystä Macronin ja maltillisen ay-pomon Laurent Berger’n välit ovat jäätävät. Onneksi sentään pääministerin välit häneen ovat normaalit.

Sen sijaan CGT:n pieni tumma ja äkäinen viiksiniekka Philippe Martinez, Pariisin mielenosoitusten kunkku, ei ole kenenkään kamu eikä halua ollakaan. Hänen liikkeensä ikiaikainen päämäärä on tehdä Ranskasta kommunistinen valtio, ei enempää eikä vähempää. Vaikka tuskinpa hänen joukkonsa sitä tietävät. Mutta eläkeuudistuksessa Martinez’n viesti on mennyt perille: -Macron ei uudista, vaan tuhoaa Ranskan eläkejärjestelmän!

Jos Martinez’n väite on vakuuttanut vasemmalla, niin oikealla päinvastoin kysellään, onko koko uudistuksesta oikeastaan enää mitään jäljellä. Näyttää nimittäin siltä, että oikeasti tasapuolista järjestelmää maalle ei tule vieläkään. Nyt kun lähes kaikki ammattikunnat ovat käyneet kadulla, niin monille korporaatioille on tehty ainakin jonkinlaisia myönnytyksiä - tiettävästi kymmenen miljardin euron arvosta - että syytös voi pitää paikkansa.

Macronin suurten uudistusten äiti menee lopulta kansalliskokouksen käsittelyyn huhtikuun lopussa. Se runnotaan läpi yhteensä 29:llä asetuksella. Kuuluisa ”April in Paris” ehtii vielä mennä pilalle lakkoilun takia, mutta peukkuja voi pitää rauhallisen toukokuun puolesta, jolloin Pariisissa on jo keäistä.