Helena Petäistön kolumni: Karismaa ja kaaosta kanaalin kahden puolen – Euroopan vanhat imperiumit kouristelevat kahden johtajansa käsissä | MTV Uutiset
Helena Petäistön kolumni: Karismaa ja kaaosta kanaalin kahden puolen – Euroopan vanhat imperiumit kouristelevat kahden johtajansa käsissä
Julkaistu 14.12.2019 12:44
MTV UUTISET
Euroopan vanhat imperiumit kouristelevat kahden karismaattisen johtajansa käsissä, ja koko muu Eurooppa saa osansa kaaoksen vaikutuksista, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Samalla, kun Britannian saarella EU-eron toteutuminen vahvistui murskaäänin yli kolmen vuoden kärvistelyn jälkeen, mannermaalla Ranska on jo kymmenennettä päivää täysin pysähdyksissä suuren eläkeuudistuksen kiivaan vastustuksen takia.
Karismalla on merkitystä!
Kun brittikansa on ollut koko ajan vain parin prosentin erolla kahtiajakautunut suhteessa EU-eroon ja sitä paitsi suurimman osan aikaa niin, että eron vastustajat ovat olleet hienoisesti johdossa, yksi ratkaiseva tekijä on ollut Boris Johnsonin karisma.
Totta kai hyvin ratkaisevaa on ollut se, etteivät brexitin vastustajat, työväenpuolue ja liberaalit, ole osanneet taktikoida eivätkä yhdistää voimiaan, kun taas Nigel Faragen Brexit-puolue vetäytyi pois konservatiivien tieltä osassa vaalipiireistä, etteivät brexitin kannattajien äänet hajoaisi.
Mutta kun vastakkain on Johnsonin kaltainen eläväinen ja vahva persoona ja työväenpuolueen kaikkien aikojen tylsin nokkamies Jeremy Corbyn, on Britanniassakin karisma purrut kansalaisiin.
Vaikka brittien enemmistö ei tykkää kummastakaan, on ero miesten lavasäteilyssä niin suuri, että Corbyniin kohdistunut penseys ja jopa vihamielisyys pääsi tässä taistossa vain kasvamaan.
On kuin kohtalon ivaa, että perinteisesti Euroopan Unionia kannattanut Labour-puolue valitsi ja piti itsepäisesti johdossaan kaikkien aikojen heikointa nokkamiestään näin historiallisena ja ratkaisevana aikana. Todella kaukana ovat puolueen karismaattisimman hahmon, valloittavan ajat.
Me kaikki toimittajat, jotka ehdimme nähdä Boris Johnsonin Brysselin pressibaarin kunkkuna 1990-luvulla, muistamme vantteran tyypin, joka raivasi tiensä baaritiskille kuin puskutraktori paidanhelmat housuista pursuten ja tukka harottaen kuin Jukolan Jussilla.
Hänessä ei ollut tippaakaan brittieliittikoulujen kasvattien arroganssia, vaan hän oli yhtä ystävällinen persoonana kuin pelottavan epämoraalinen toimittajana.
Johnsonin silloinen periaate "Faktat pilaavat hyvän jutun!" oli yhtä kärkevä ja mieliin iskostuva kuin pääministerin iskulause "Let’s get Brexit done!" – Nyt toteutetaan brexit!
Toimittajana Johnson oli juuri se, joka aloitti monille brittilehdille ominaisen suurten EU:ia parjaavien otsikoiden käytännön. Kun The Times antoi hänelle potkut omien sanojen lisäämisestä henkilöhaastatteluun, vähemmän tarkka Daily Telegraph palkkasi Johnsonin, joka teki EU:n haukkumisesta suurta taidetta ja toi lehdelle lisää lukijoita.
Samoin varmoin askelin Downing Streetille
Ei Johnson, josta muut toimittajat käyttivät luonnehdintaa crazy, mitenkään erityisen EU-vastainen ollut.
EU:n lyttääminen oli hänestä vain niin hauskaa. Samalla opportunistin huolettomuudella hän tarttui tilaisuuteen, jonka David Cameronin järjestämä kansanäänestys hänelle tarjosi. Ja samoin päättäväisin askelin, joilla hän raivasi tiensä aikoinaan pressibaarin läpi, hän näyttää astelevan Downing Streetillä ja sen numero 10:n ovesta sisälle. Sama oudolla tavalla valloittava persoona on saanut britit antamaan äänensä hänelle.
Boris Johnsonin ensiesiintyminen Manner-Euroopan johtajien kanssa tapahtui viime elokuussa G7-huippukokouksessa Biarritzissa.
Hän tiesi, mitä eurooppalaisten mielissä liikkui nähdessään joukkoon tulevan tyypin, joka oli syössyt Britannian kaaokseen katteettomilla lupauksilla voitetun kansanäänestyksen jälkeen.
Häntä vastaanottamassa oli puolestaan Manner-Euroopan karismaattisin ja energisin johtaja, mutta hyvin erityyppinen Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Kun Johnson nousi ulos mustasta limusiinistaan, hän pysähtyi sääret hajareisin ja elehti Macronin suuntaan tähdäten tätä kuin pyssyllä vihollista. Sellaista ei ollut koskaan nähty kansainvälisissä huippukokouksissa. Macron räjähti nauramaan, ja Brigitte oli tikahtua hänen takanaan. Jää oli murrettu. Karismalla on merkitystä.
Edellinen karismaattinen konservatiivijohtaja oli Rautarouva Margaret Thatcher, joka vei puolueensa yhtä suureen murskavoittoon 1980-luvun lopulla. Muita samanlaisia ei ole puolueessa sitten näkynytkään ennen Boris Johnsonia.
Kestääkö karisma?
Mutta kestääkö karisma, kun karmea totuus alkaa valjeta?
Kun Britannian on käytävä vielä tähänastisia paljon monimutkaisemmat neuvottelut tärkeimmän kauppakumppaninsa, Euroopan unionin kanssa ja Atlantin takana hykertelevän presidentti Donald Trumpin johtaman Yhdysvaltain kanssa?
Kun Yhdistynyt kuningaskunta uhkaa hajota Skotlannin tavoitellessa sekä itsenäisyyttä ja EU:n jäsenyyttä ja Irlannin saaren miettiessä mahdollisuuksiaan uuteen yhtenäisyyteen?
Entä kun brexitin aiheuttamat taloustappiot alkavat tuntua tavallisen kansalaisen kukkarossa yhä raskaammin? Muuta Eurooppaa pelottaa, jos taloustilannetta aletaan korjata tekemällä Britanniasta veroparatiisia?
Onko se kunniakasta Britannian kaltaiselle eurooppalaiselle suurvallalle edes kaikkien sen omien asukkaiden mielestä?
Ranska jäänyt huomiotta
Brexit-höyryssä on Ranskan kauhea tilanne jäänyt vähemmälle huomiolle. Maa kouristelee taas täydessä kaaoksessa niin kuin vuosi sitten, eikä kukaan tiedä, miten kaikki tällä kertaa päättyy.
Juuri nyt maa on täysin pysähdyksissä, kun junat, metrot ja bussit eivät liiku. Jälleen kerran joulun alla bisnes kärsii, kun työntekijät eivät pääse työpaikoilleen eivätkä asiakkaat jouluostoksille.
Normaaliaikoina aamu- ja iltaruuhkat Pariisin ympärillä ovat 75 kilometrin luokkaa; nyt ne ovat yli 400 kilometriä.
Kun yksi juna kymmenestä liikkuu, kehotetaan ranskalaisia olemaan menemättä lainkaan rautieasemille, sillä ryntäys harvoihin juniin on sitä luokkaa, että onnettomuuksia on syytä pelätä. Joissakin osissa maata on mahtava EDF, valtio-omisteinen sähkölaitos, jopa katkaissut sähköjä.
Kyseessä on Ranskaa yhä odottavien uudistusten äiti, suuri eläkerukkaus, joka edellisen yrityksen päätteeksi vuonna 1995 kaatoi hallituksen sen jälkeen, kun maa oli ollut täysin jumissa kolmen viikon ajan, ja kun lopulta bensahanatkin kuivuivat.
Sittemmin on Ranskassa tehty vain pieniä viilauksia, eikä kukaan ole uskaltanut tarttua koko asiaan, vaikka eläkekassojen vaje on tällä hetkellä kahdeksan miljardia euroa ja tällä menolla kymmenen vuoden kuluttua 20 miljardia euroa.
42 erilaista eläkesysteemiä
Viidennen tasavallan ensimmäinen sosialistipresidentti François Mitterrand laski kaikkien ranskalaisten eläkeiän 60 vuoteen. Monissa valtionlaitoksissa kuten rautateillä ja sähkölaitoksissa eläkkeelle pääsee jo 50-55 vuoden iässä.
Voimassa on 42 erilaista eläkesysteemiä, mikä ei tietenkään ole tasapuolisuudelle sukuakaan. Nyt Macron haluaisi tehdä tästä kafkamaisesta eläkeviidakosta yhden ainoan yhtenäisen, kaikille samanlaisen järjestelmän, muttei kukaan omalla kohdallaan muihin verrattuna edullisesta järjestelmästä nauttiva halua siitä tietenkään luopua.
Eläkeikää on kyllä välillä rukattu 62 vuoteen, muttei sekään ole valtiontalouden kannalta kestävä.
Macron haluaisi korottaa eläkkeelle pääsyn 64 vuoden ikään. Se ei raskaan työn rasittamille ranskalaisille tietenkään passaa. Miljardivajeesta viis, ranskalainen haluaa lopettaa työnteon elämänsä voimissa.
Ay-liikkeet uhkaavat ulottaa lakot jouluun asti ja vielä siitäkin eteenpäin. Ensi tiistaina on taas luvassa suurmielenosoituksia.
Jopa ay-liikkeistä maltillisin, CFDT, on tällä kertaa uudistusta vastaan, joten rohkea yritys näyttää aika lailla tuhoon tuomitulta. Tuloksena voi olla taas joku täysin vesitetty versio niin kuin kaikki aiemmat yritykset. Se taas tekisi peruuttamatonta hallaa Macronin muille uudistussuunnitelmille.
Macron haluaa jäädä historiaan
Kun Macron selvisi kuin selvisikin ihmeen kaupalla keltaliiveistä, mikä oikein saa hänet yrittämään näin hankalaa, kaikkien poliitikkojen pelkäämää uudistusta vielä ennen seuraavia presidentinvaaleja, joihin on enää parisen vuotta aikaa?
Jokainen vanhempi, kokenut poliitikko lykkäisi tämän vaikeimman uudistuksen suosiolla toiselle kaudelleen, varsinkin kun tällä hetkellä Macronin mahdollisuudet toiselle kaudelle näyttävät hyviltä.
Macron haluaa jäädä historiaan Ranskan uudistajana, ja paljon hyvää on jo onnistunut tekemäänkin. Varsinkin hänen työvoimauudistuksensa on saanut uutta dynamiikkaa yrityselämään ja johtanut työttömyyden selvään laskuun. Mutta ehkä hänen juuri nyt kannattaisi keskittyä vain kansainvälisiin asioihin. Niissäkin riittäisi aivan tarpeeksi tuulimyllyjä, joita vastaan taistella.
Mutta Macronille Ranskan sekava ja epäoikeudenmukainen eläkejärjestelmä merkitsee maan liikkumattomuuden ja uudistuskyvyttömyyden symbolia, joka on ehdottomasti korjattava kuten hän vaaliohjelmassaan lupasi.
Vaaroja on
Tällä kertaa hänen ongelmiaan ovat paitsi ay-liikkeet, jotka näkevät tässä uuden mahdollisuuden saada takaisin aiemmissa uudistuksissa menetettyä vaikutusvaltaansa, ja niiden vanavedessä taas keltaliivit, myös hänen oman Élysée-palatsinsa ja pääministerinkanslian keskinäinen kahinointi uudistuksen ympärillä.
Vaarana on, että Macron on taas norsunluutornissaan näkemättä tilannetta kentällä niin kuin kävi keltaliivien hulinointia edeltävinä kuukausina.
Hänen aikomuksensa vaieta tilanteesta perinteiseen uudenvuodenpuheeseen asti viittaisi sellaiseen sokeuteen. Kestääkö mikään hallitus sinne asti?
Ensi tiistaina luvassa on taas jättimielenosoituksia, jolloin koko maa on ihan sekaisin. Tämä on jo toinen talvi, ettei muualta Euroopasta enää rynnätä jouluostoksille Pariisiin.
Macronin ja Johnsonin persoonat ja karismat ovat täysin erilaiset, mutta on vaikea nähdä, onnistuuko kumpikaan tehtävässään: Johnson vetämään maansa onnistuneesti pois Euroopan unionista ja Macron suostuttelemaan Euroopan hankalimman ja uudistusallergisimman kansan välttämättömien uudistusten taakse. Koko Euroopan edun nimissä molempien onnistumista täytyy toivoa.
