Helena Petäistön kolumni: Onko Saksa menossa Kiinankin ansaan, liittokansleri Scholz?

Unglaublich! Uskomatonta! Jo EU:n viime huippukokouksessa Brysselissä monet jäsenmaat esittivät Scholzille äänekkään vastalauseensa, kun tämä ilmoitti sallivansa huomattavan osan Hampurin sataman omistuksesta siirtyvän kiinalaiselle jättiyritykselle hänen tuellaan.

Kaikki muistavat hirveän haloon, joka syntyi muutama vuosi sitten, kun Kreikka myi tärkeän Pireuksen sataman rahapulassaan Kiinalle. Kiinan päämäärä kahmia itselleen Euroopan strategista infrastruktuuria ei ole mikään salaisuus. Syntyihän Suomessakin pientä vouhotusta Helsingin ja Tallinnan välisen tunnelin rakentamisesta kiinalaisten rahalla. 

Siksi ihmetyttää, että vain pari viikkoa huippukokouksen jälkeen osoitti Scholz taas piittaamattomuutta muita EU-maita kohtaan ja lähti kovasta arvostelusta huolimatta tapaamaan Kiinan juuri vallalleen jatkoajan vahvistanutta presidentti Xi Jinpingiä ensimmäisenä länsijohtajana Kiinasta alkujaanlähteneen pandemian puhkeamisen jälkeen.

Lue lisää: Olaf Scholz: Saksa on valmis syventämään talousyhteistyötä Kiinan kanssa

Juuri sitähän Xi Jinping toivoo toisen diktaattorin, Venäjän presidentti Vladimir Putinin tavoin: Hajottaa EU-maiden rivit ja keskustella vain yksittäisten jäsenmaiden kanssa.

Scholz ei mennyt Pekingiin EU:n lähettämänä unionin edustajana, ei suostunut Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ehdotukseen lähteä Pekingiin EU:n nimissä yhdessä eikä halunnut edes odottaa kahden viikon päästä pidettävää G20-huippukokousta, jossa siihen kuuluvien EU-maiden edustajat olisivat voineet tavata Kiinan johtajan yhtenä miehenä.

Eikö Scholz ole oppinut mitään?

Scholzin sooloilu on saanut monet muut jäsenmaat vakavissaan huolestumaan siitä, eikö liittokansleri todellakaan ole kovasta koulusta huolimatta vieläkään oikeasti oppinut varomaan riippuvaisuutta ulkovalloista? Nyt, kun muu Eurooppa, Suomi mukaan luettuna, on viimein herännyt Kiinan vaaralle, onko Scholzin johtama Saksa nyt yhtä sokea Kiinan kanssa kuin oli Gerhard Schröderin ja Angela Merkelin johtama Saksa Venäjän kanssa?

Venäjän hyökättyä Ukrainaan oli koko muu Eurooppa shokissa paitsi sodasta myös huomatessaan, että mahtava, muita piiskaava Saksa olikin seurauksia ajattelematta ulkoistanut energiansaantinsa diktaattorin johtamalle Venäjälle ja puolustuksensa Euroopasta erkanevalle Yhdysvalloille ja pannut niin säästyneet rahansa kaikessa rauhassa eläkekassoihin. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sai aikoinaan turhaan kovistella Merkeliä vapaamatkustamisesta; kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Ukrainan sota oli raju herätys, kun Venäjän kaasuhanat sulkeutuivat. Saksan oli myös pakko myöntää se tosiasia, ettei sillä ole käytännössä minkäänlaista omaa puolustustakaan. Scholzin nopea päätös panna huikeat 100 miljardia euroa Saksan maanpuolustukseen antoi uskoa siihen, että Saksa on herännyt horroksestaan ja tehnyt täyskäännöksen. Mutta nyt kaikki ovat jälleen yllättyneitä sen uudesta sokeudesta Kiinaa kohtaan. Tai tarkemmin sanottuna Scholzin sokeudesta, sillä monet hänen hallituksensa ministereistä vastustivat jo Hampurin sataman päästämistä kiinalaisten käsiin, ja 70 prosenttia saksalaisista oli sitä vastaan. Kaksi kolmasosaa kansalaisista haluaisi nykyistä pienempää riippuvuutta Kiinasta.

Kaupan kautta

Harvoin on tosin niin lyhyttä Kiinan visiittiä nähty: 23 tunnin pitkän lennon jälkeen vain 11 tuntia perillä. Aivan kuin Scholz olisi tuntenut olonsa epämukavaksi kymmenen hengen yritysvaltuuskunnan kanssa, kun hänen lähipiirinsä yritti vakuuttaa, ettei liittokansleri ole mikään kauppamies, vaan geopoliittinen johtaja, jolla on sanottavaa Kiinan presidentille. Ikään kuin Saksakin alkaisi ymmärtää muiden mukana, ettei kaupankäynti eikä vauraus sittenkään takaa rauhaa niin kuin tähän asti oltiin liian pitkään uskottu ja luotettu.

Mutta merkantilistinen tapa tehdä ulkopolitiikkaa näyttää olevan Scholzilla verissä aivan yhtä lailla  kuin oli hänen edeltäjälläänkin. Merkel kävi kauppamatkalla Kiinassa kaikkiaan 12 kertaa 16 vuotta kestäneen valtakautensa aikana. Nyt Merkelin puolue CDU arvostelee Scholzia samasta asiasta. Vaikka lännen riippuvuus Kiinasta räjähti silmille heti pandemian puhjettua, Scholz lähti silti matkaan mukanaan muun muassa suuret autovalmistajat ja mielessään business as usual.

Saksa sooloilee siis Kiinan kanssa aivan kuin se teki Venäjänkin kanssa eli asettaa aina omat kaupalliset edut Euroopan yhteisen edun edelle  – yhä vieläkin osoittaen, ettei edes Siperia sitä opettanut, ja huolimatta poliittisesta ja sotilaallisesta tilanteesta. Saksan suhtautuminen Kiinaan herättää sitäkin enemmän ihmettelyä, kun Kiina on hiljaa hyväksynyt Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Joidenkin Kiinan asiantuntijoiden mukaan Ukrainan sota saattaa olla esinäytöstä sille, mitä vielä nähdään Taiwanilla.  

Mitä tekee EU?

Muut EU-maat hakevat parhaillaan jonkinlaista kultaista keskitietä suhteessaan Kiinaan sinisilmäisen hyväuskoisuuden ja suoranaisen vastakkainasettelun välimaastosta. Jos Saksa jatkaa puhtaasti merkantilistista Kiinan politiikkaansa lyhyen tähtäyksen voitot silmissään ja tulevaisuuden riskeistä välittämättä, se ei tiedä Euroopalle hyvää.

Ukrainan sota paljasti kahden keisarin uudet vaatteet. Ennen kaikkea se toi päivänvaloon Saksan energiapolitiikan täydellisen kestämättömyyden, mutta myös Ranskan uskottavana pidetyn puolustuksen puutteet. Prahassa pitämässään Eurooppa-puheessaan Scholz yritti ojentaa kättään Itä-Euroopan maita kohti. Sieltä suunnalta kuitenkaan anteeksiantoa tuskin kovin helposti tippuu Saksan pelattua liian pitkään Venäjä-kortilla. Myös Macronin lepsuilu Putinin kanssa on saanut osakseen Itä-Euroopan tuomion.

Mutta ennen kaikkea nyt nähdään, sallivatko muut EU-maat ja Scholzin oman koalitiohallituksen jäsenet liittokanslerinsa tehdä samat virheet Kiinan kanssa kuin sekä hän että Merkel tekivät aikoinaan. Nyt on jo nähty, että jos ei Merkel ollut mikään visionääri, niin Scholzilta tulevaisuuden visiot puuttuvat kokonaan. Hänen olisi selvästi kannattanut jäädä valtionvarainministeriksi eikä ryhtyä liittokansleriksi.