Helena Petäistön kolumni: Macronille presidentinvaalien kolmas kierros on kova

Ranska valmistautuu kuumeisesti kesäkuun kansalliskokousvaaleihin. Maan hajanaisen vasemmiston ihmeen kaupalla taakseen yhdistänyt äärivasemmiston nokkamies Jean-Luc Mélenchon onnistui tempussaan mainostamalla itseään tulevana pääministerinä. Emmanuel Macron puolestaan sai kootuksi vaaliliiton keskustan lisäksi sekä maltillisesen oikeiston osista että Mélenchonia paenneista sosialisteista päämääränään taata itselleen tarvitsemansa kansalliskokouksen enemmistö. Kilpailusta tulee kova, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti, tietokirjailija Helena Petäistö.

Eilen lauantaina kajahti Pariisissa 21 tykinlaukausta, ja 500 kutsuvierasta pakkautui Élysée-palatsin komeaan juhlasaliin tunnin kestäneeseen seremoniaan, jolla vahvistettiin Emmanuel Macronin toisen virkakauden alku. Tavan mukaan Ranskan perustuslakituomioistuimen puheenjohtaja ilmoitti aluksi ääntenlaskennan vahvistetut tulokset – ja ilmoitti ne väärin vähentäen Macronin äänisaaliista 80 000 ääntä. Melkoinen kömmähdys entiseltä pääministeriltä ja kokeneelta konkarilta Laurent Fabiusilta.

Ei ihan hyvä enne Macronin erittäin vaikeaksi arvioidulle toiselle kaudelle.


Vain vaihtoehto äärioikeistolle

Hienoista puitteista huolimatta seremonian silmiinpistävä vaatimattomuus ja Macronin koruton puhe kuvastivatkin vaikeiden aikojen odotusta. Liikuttavin osuus kristallikruunujen alla nähtiin, kun Macron oli silmäkkäin ensimmäisen kautensa karmeimman tapahtuman muiston kanssa siitä, kun ranskalainen opettaja Samuel Paty sai maksaa hengellään sen, että opetti koulussa sananvapautta niin kuin tasavallan virallinen linja vaatii. Äärimuslimin surmaaman 47-vuotiaan opettajan vanhemmat oli kutsuttu seremoniaan, ja heidän tervehtimiseen meni liikuttuneelta presidentiltä puolisoineen eniten aikaa.

Lyhyessä puheessaan vailla ilon ja kepeyden häivääkään Macron osoitti selkeästi ymmärtävänsä, että hänet valittiin toiselle kaudelle, koska äärioikeiston ei haluttu johtavan maata, ja että häntä odottavat valtavat haasteet ilmastonmuutoksesta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksiin aikana, jolloin valtiontalous ei pandemian jäljiltä anna juuri pelivaraa.

Vasta puheensa viimeisessä lauseessa Macron antoi lupauksen jättää jälkeensä nykyistä elinkelpoisemman planeetan ja nykyistä vahvemman Ranskan. Miten hän aikoo lupauksensa lunastaa, se pysyi arvoituksena. Euroopan tärkeyttä hän osoitti ilmoittamalla menostaan Strasbourgiin ja sieltä Berliiniin heti maanantaina. Jokainen juhlasalissa ymmärsi lupausten painon kansalliskokousvaaleihin valmistautuvassa maassa.

Macronin painajaisena "la Cohabition"

Jos Macron aikoo kyetä pitämään lupauksensa, hänen on ehdottomasti saatava pidetyksi kansalliskokouksen enemmistö itsellään. Kesäkuun 12. ja 19. päivän vaaleja kutsutaankin presidentinvaalien ”kolmanneksi kierrokseksi”, sillä ne ratkaisevat presidentin mahdollisuudet toteuttaa politiikkaansa maan presidenttijohtoisessa poliittisessa järjestelmässä. Ranskassa ei ole totuttu usean puolueen kompromissina syntyneisiin koalitiohallituksiin, vaan pahimmassa tapauksessa niin sanottuun yhteishallintaan, ”la cohabitation”, jos presidentin vastainen oppositio saa enemmistön kansalliskokouksessa. Se merkitsee maan toimintakyvyn melkoista halvaantumista, kun toisilleen vastakkaisen leirin presidentin ja pääministerin päätehtäväksi tulee toistensa valvominen.

Viime torstaihin asti tilanne näyttikin vielä aika lailla siltä, että tavalliseen tapaan presidentinvaalien imussa voittaja saa pitää enemmistönsä. Pitkän ja onnistuneen presidentinvaalikampanjan uuvuttama äärioikeiston Marine Le Pen on pysynyt pois kuvioista kokonaan kunnes tiettävästi palaa kartalle huomenna maanantaina. Selvää kuitenkin on, ettei hän saa vaaliliittoa aikaan vieläkin oikeammalla olevan Éric Zemmourin kanssa; sen verran rumasti Zemmour herjasi Le Peniä heti vaalien jälkeen tämän puolueen jo kahdeksannesta presidentinvaalitappiosta.

Epätoivoiselta näytti myös täysin hajanaisen vasemmiston leirissä, jossa ei ollut löydetty sopua yhteisestä presidenttiehdokkaasta, ja tuhlattiin siten hyvät mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle Le Penin sijasta. Vaalien jälkeen tilanne jatkui samana, sillä äärivasemmiston ehdokas Jean-Luc Mélenchon ylsi kuitenkin niin lähelle toista kierrosta ihan yksin, ettei hän halunnut edes kuunnella saati tehdä kompromisseja muiden vasemmistopuolueiden ”lilliputtien” kanssa.

Toivottomilta tuntuneita tunnusteluja oli silti käyty hissukseen jo useiden viikkojen ajan, siis jo ennen presidentinvaaleja. Mikään ei kuitenkaan tuntunut menevän putkeen, sillä suurella egolla varustettu ja muutenkin tuittupäinen Mélenchon ei suostunut muuhun kuin sanelemaan ehtojaan, ja ymmärrettävästi vielä entistäkin vähemmän presidentinvaaleissa saamansa menestyksen jälkeen. Pilakuvissa Sa Magnanimité, Hänen Suurenmoisuutensa, jakoi audiensseja ja lähetti kaleeriorjiksi ne, jotka eivät osoittaneet hänelle tarpeeksi palvontaa. Se ei kovin hyvältä näyttänyt vaaliliiton suhteen.

Mélenchon yllätti kaikki. Presidentinvaaleissa vaivaiset kaksi prosenttia äänistä saaneet kommunistit lähtivät ensimmäisinä hänen kelkkaansa ilman kovinkaan suurta tuskaa. Mutta Vihreille, joiden presidenttiehdokkaan äänisaalis jäi myös alle viiden prosentin, Mélechonin EU-vastaisuus oli taas myrkkyä. Lopulta yhteiseksi yleistavoitteeksi saatiin kirjatuksi pyrkimys katkaista  EU:n oikeistoliberaali linja. 

Mélenchonin puolueen nimi, Les Insoumis, tarkoittaa alistumattomia, taltuttamattomia. Juuri sitä hän haluaa soveltaa myös EU:ssa, eli olla noudattamatta osaa, erityisesti taloutta ja budjettia koskevista direktiiveistä. Lopulta Vihreätkin lähtivät mukaan pitkin hampain. Kylmät finanssipoliittiset seikat tulivat puolueelle eteen, kun viiden prosentin kannatus oli jäänyt presidentinvaaleissa saavuttamatta. Sen alle jäävällä äänisaaliilla ei Ranskan vaalilain mukaan saa kampanjarahoja valtion kassasta. 

Sosialistien tuska

Ehdottomasti kaikkein kovin pala vaaliliitto äärivasemmiston johdolla oli kuitenkin vanhalle historialliselle valtapuolueelle, Ranskan sosialistipuolueelle, jonka riveistä on noussut kaksi presidenttiä ja joissa Mélenchon itsekin vaikutti ennen kuin poistui sieltä ovet paukkuen vuonna 2008. Mutta pakon edessä myös sosialistipuolueessa suostuttiin katkera kalkki nielemään, sillä naurettava 1, 7 prosentin kannatus presidentinvaaleissa uhkaa koko historiallisen puolueen olemassaoloa. Vaaliliitossa uhanalainen puolue pääsee taas vaalirahoituksen piiriin ja saa pidetyksi oman puolueryhmänsä kansalliskokouksessa.

Sosialistit joutuivat tekemään päätöksensä puolueen sisäisen äänestyksen kautta. Sen ratkaisivat puolueen nuorimmat polvet, joille äärivasemmisto ei ole samanlainen peikko kuin rautaesiripun takaa uhanneen kommunismin aikaisessa Euroopassa eläneille puolueen ”norsuille”. Entinen sosialistipresidentti, modernia sosialidemokraattista siipeä edustanut François Hollande vastusti vaaliliittoa äärivasemmiston ehdoilla. Hollande itse tuskin asettuu ehdolle, mutta puolueen varma taantuminen vanhakantaiseksi sosialistipuolueeksi hirvittää sen uudistamista yrittänyttä Hollandea. Hänen entinen pääministerinsä, pätevä heppu nimeltä Bernard Cazeneuve, puolestaan erosi puolueesta välittömästi.

Sosialistipuolue maksaa joka tapauksessa henkiin jäämisestään äärimmäisen kalliin hinnan. Moni muu puolueen modernin siiven edustaja aikoo nimittäin jäädä vaaliliiton ulkopuolelle ja asettua ehdolle ”toisinajattelijana” omassa tutussa vaalipiirissään. Euroopan kannalta ei ole hyvä uutinen, että vanha Eurooppa-henkinen puolue menettää otteensa ja mahdollisesti sulautuu EU-vastaiseen puolueeseen. Sen sijaan Macronin puolueelle sosialistien hajaannus voi jopa tuoda lisäpuhtia. Jo ennen skismaa Macronin leiriin ehtivät siirtyä entinen sosialistipääministeri Manuel Valls ja entinen oikeusministeri Elisabeth Guigou.

Kvinoaa ja EU-uhmaa

Jean-Luc Mélenchonin kovaääninen uho pääministeripyrkimyksistään on ennen kaikkea taitavaa taktikointia tältä kommunikoinnin mestarilta. Päämääränsä toistamalla hän uskoo saavansa kaikki kannattajansa liikkeelle. Jo viisi vuotta sitten tämä äärivasemmiston tunnetusti kaikkia pomottava oikkupussi onnistui antamaan itsestään kuvan modernista poliitikosta, somen ja digin suvereenisti hallitsevasta, kvinoasalaattia popsivasta hepusta, jonka ikäluokassa tuskin kukaan muu edes tiesi, mitä kvinoa on. Loistavana puhujana entinen opettaja villitsi varsinkin nuoret, joille ongelmaksi ei noussut edes hänen diktaattorien ihailunsa eikä EU-vastaisuutensa. Ihme kyllä edes Venäjän hyökkäyssota ei kaatanut Mélenchonin kannatusta, vaikka hän asettui vastustamaan sekä asetoimituksia Ukrainaan että Ukrainan havittelemaa Nato-jäsenyyttä.

Sosialistien kanssa neuvotellessa nousi EU-vastaisuus suurimmaksi esteeksi onnistumiselle. Nieltäväksi tuli rahaliiton vakausopimuksen, kilpailusääntöjen, ja Mélenchonin mielestä maatalouden uusliberaalien sääntöjen rikkominen. Aikoinaan sosialistipresidentti Mitterrandin kaudella perustetun euron ja rahaliiton kriteerejähän Ranska oli toki rikkonut lähes kymmenen vuoden ajan kunnes Macron palautti maan budjettivajeen rahaliitossa sovittuihin raameihin vuonna 2018. Mutta Mélenchonin uhmakas linjaus siitä, että jos EU-direktiivit ovat vaaliliiton sovitun ohjelman vastaisia, niitä ei yksinkertaisesti noudateta, oli osalle sosialisteista liikaa.

Äänestyksen jälkeen sosialistien enemmistö halusi lähteä Mélenchonin linjalle.    

Vihoviimeinen kädenvääntö torstain vastaisena yönä venyi aina aamuseitsemään, sillä lopuksi piti sopia vaalipiirijaosta. Ranska on jaettu 577:ään vaalipiiriin, joista jokaisesta kansalliskokoukseen pääsee yksi ehdokas. Tällä hetkellä sosialisteilla on 100 paikkaa kansalliskokouksessa, ja Mélenchon ehdotti heille vain 30:ä ehdokaspaikkaa. Rankan väännön jälkeen sosialistit saivat jaossa lopulta 70 ehdokaspaikkaa, Vihreät 100, kommunistit 50 ja Mélenchonin puolue 326.

Näin vasemmisto sai kuin saikin pystyyn komealta kalskahtavan La Nouvelle Union Populaire Écologique et Sociale eli Nupes, ranskaksi lausuttuna Nyp. Union Populaire eli Kansan unioni palauttaa mahtipontisesti mieleen Ranskan kaikkien aikojen vahvimman sosialistijohtajan Mitterrandin perustaman vasemmiston unionin, joka nosti Mitterrandin kahden kauden presidentiksi. Sillä ja pääministeripyrkimyksensä taitavalla rummuttamisella Mélenchon ja vasemmisto ovat paistatelleet huomion keskipisteenä viimeiset kaksi viikkoa.

Macron etsii helmeään

Samaan aikaan Macronin porukan ponnistelut oman vaaliliiton kokoamiseksi jäivät auttamatta huomioarvoltaan jalkoihin. Macronin leirissä vasemmiston kokoon kursima Nupes leimattiin heti ideologialtaan eriävien ja riitaisten puolueiden ryhmittymäksi. Sen liepeiltä toivotaan nyt mahdollisimman monen toisinajattelijan loikkaamista Macronin riveihin, joiden uusi nimi, Renaissance eli Renesanssi ei komeudessaan kalpene Kansan unionille.

Macronin Renaissancen ympärille koottu vaaliliitto on saanut nimekseen Ensemble, Yhdessä. Siihen kuuluvat keskustapuolue Modem sekä entisen pääministerin Édouard Philippen perustama Horizons. Lisävahvistusta odotetaan myös maltillisesta oikeistosta, viidennen tasavallan perinteisimmästä valtapuolueesta, joka kutistui presidentinvaaleissa myös alle viiden prosentin puolueeksi.

Taistelusta tulee äärimmäisen kova. Valitettavaa on, että yksi Mélenchonin johtaman vasemmiston houkuttelevista lupauksista on laskea eläkeikä iloisesti 60 vuoteen, vaikkei Ranskalla ole siihen varaa. Ranskalaisen eläkejärjestelmän ero suomalaiseen on nimittäin se, ettei eläkevaroja ole ideologisista syistä koskaan sijoitettu. Järjestelmä perustuu niin sanottuun sukupolvien väliseen solidaarisuuteen. Mutta kun nuoret sukupolvet ovat nykyään pienempiä kuin vanhemmat, ei yhtälö enää toimi. 

Sosialistipresidentti Mitterrand laski eläkeiän 60 vuoteen 1980-luvulla miettimättä lainkaan sen rahoitusta. Melkein siitä lähtien on eläkejärjestelmän saamista kestävälle pohjalle yritetty kerta toisensa jälkeen turhaan, sillä ranskalainenhan ei saavutetuista eduista luovu. Sen verran asiassa on sentään edistytty, että nykyään eläkeikä on 62 vuotta. Mutta Macronin ohjelman 65 vuoden eläkeikä on myrkkyä ja saa kansanjoukot taas kadulle ja sitä ennen runsaasti ääniä vasemmiston ehdokkaille.

Mutta ennen kuin kiivas vaalitaistelu pääsee käyntiin, on Macronin löydettävä pääministeriksi sopiva henkilö, mieluimmin nainen! Harvinaista helmeä ei ole kovasta etsinnästä huolimatta vielä löytynyt.

Juttua muokattu kello 12.39: Korjattu Mélenchonin puolueen ehdokaspaikkojen määrä.

Lue myös:

    Uusimmat