Kun Ranska sai viimein pitkän vitkuttelun jälkeen torstaina pääministerin, jo eilen ryntäsivät vasemmiston mielenosoittajat kadulle vastustamaan häntä. Uuden pääministerin, Michel Barnier’n, tärkein tehtävä onkin pitää hallitus pystyssä mahdollisimman kauan tilanteessa, jossa Marine Le Penin äärioikeisto voi sen kaataa minä hetkenä hyvänsä, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Ranskan sisäpolitiikka on muuttunut niin arvaamattomaksi, ettei kukaan uskalla enää ennustaa yhtään mitään. Kesän kuluessa pääministeripelissä kiersi kymmenkunta nimeä mahdolliseksi uudeksi pääministeriksi, osa heistä julkisesti, osa kulisseissa. Kuluneella viikolla peli alkoi saada sellaisia farssin piirteitä, että jo uskottavuutensa vaarantaneen presidentti Emmanuel Macronin oli selkä seinää vasten pakko löytää ulostie pattitilanteesta.
Tiistai-iltana mentiin Ranskassa nukkumaan varmoina siitä, että uusi pääministeri olisi vasemmistolainen, sosialistipuolueen Bernard Cazeneuve. Keskiviikkoiltana oltiin melkein yhtä varmoja siitä, että pääministeri olisikin Xavier Bertrand maltillisen oikeiston riveistä. Torstaiaamuna kello 8.40 herättiin pöllämystyneenä, kun uusi pääministeri ei ollut kumpikaan. Ei, vaan Michel Barnier, yllätysnimi maltillisen oikeiston riveistä. Plan B niin kuin Barnier, siis varasuunnitelma, joka oli onnistuttu pitämään salassa.
Lue myös: Mielenosoittajat syyttävät Emmanuel Macronia vallankaappauksesta
Allikon viimeinen oljenkorsi
Alppien suuri poika Barnier ei ollut mikään presidentti Macronin suosikki. Le Monde -lehden legendaarisen Plantun perjantain pilapiirroksessa presidentti istuu työpöytänsä takana hiki otsalla todetessaan häntä vastapäätä kädet puuskassa istuvalle, häntä jäänsinisillä silmillään tuijottavalle Barnier’lle: ”Täytyy myöntää, etten ihan ensimmäisenä tullut Teitä ajatelleeksi”! Eihän siihen mennytkään kuin 60 päivää…
Barnier’sta oli kuitenkin tullut Macronin viimeinen oljenkorsi, ainoa, jonka johtamaa hallitusta kansalliskokouksen suurin ryhmä, äärioikeiston Kansallinen liittouma, Rassemblement National, ei heti kaataisi. Macronilla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa. Alun perin Barnier ei ollut lainkaan Macronin listalla, vaan sinne sen lykkäsi hänen vahva luottomiehensä, Élysée-palatsin kansliapäällikkö Alexis Kohler, joka kuuluu kokeneen Barnier’n poikkeuksellisen laajaan suhdeverkostoon.
Tiettävästi ahkera raaputtaja ja lottopelaaja Barnier sai siis Kohlerin ansiosta pitkän ja ansiokkaan uransa päätteeksi oikean lottovoiton. Tai oikeammin Marine Le Penin ansiosta, sillä kesäkuun EU-vaaleissa murskavoiton saanut Le Penin puolue ylsi myös Macronin kesä-heinäkuun taitteessa järjestämissä ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa voittoon, jolla se sai yksittäisenä puolueena suurimman puolueryhmän Ranskan kansalliskokoukseen ja samalla vaa’ankieliaseman.
Macronin tarkoitus oli selkeyttää ennenaikaisilla vaaleilla hankalaa tilannetta, jossa maan hallituksella ei ollut ehdotonta enemmistöä kansalliskokouksessa, jota ilman Ranskaa ei ole totuttu johtamaan. Mutta Macronin uhkarohkea temppu johtikin ojasta allikkoon, kun vaalituloksen seurauksena syntyi kolme lähes tasavertaista blokkia; vasemmistopuolueiden vaaliliitto, Macronin keskustapuolue ja Le Penin äärioikeistopuolue.
Lue myös:Helena Petäistön kolumni: Olympialaiset näytti, että Ranska on kulttuurin suurmaa ja Macron hätähousu
Mikään niistä ei voi hallita yksin, eikä yksikään ole ollut aidosti halukas koalitiohallitukseen muiden kanssa paitsi, jos koalitio olisi syntynyt oman ohjelman ympärille. Ranskassa ei ole koalitiohallituksia luotu sitten 1950-luvun, sillä vuoden 1958 perustuslain presidenttivetoinen järjestelmä ja enemmistövaalitapa takaavat käytännössä presidentin puolueelle enemmistön kansalliskokoukseen.
Pari niin sanotun yhteishallinnan aikaa ovat tarkoittaneet sitä, että presidentti ja hallitus ovat edustaneet toinen oikeistoa, toinen vasemmistoa. Mutta nyt olisi pitänyt muodostaa hallitus yhdessä jonkun muun puolueen kanssa. Mon Dieu! Silloinhan joutuisi tekemään kompromisseja, ja niihin ei ranskalainen suostu!
Tragikoomista tässä uudessa tilanteessa on se, että kesä-heinäkuussa kaikki puolueet tekivät kaikkensa estääkseen äärioikeiston valtaannousun - ja nyt niin presidentti kuin pääministeri joutuvatkin taipumaan Le Penin puolueen tahtoon. Lisäksi Macron joutuu myös antamaan vapaat kädet Barnier’lle hoitaa hommansa niin kuin tämä parhaaksi näkee. Se on lähes itsevaltiaaseen tyyliin johtaneelle ja Jupiteriin itseään verranneelle presidentille aivan uutta.
Kaikkien aikojen nuorin vaihtui kaikkien aikojen vanhimpaan
Torstai-iltana nähtiin myös erikoinen vallanvaihto pääministerin rakennuksen, Matignonin, pihalla. Paikalle polki ja pyörän selästä hyppäsi pihan poikki pitkillä koivillaan harppova 73-vuotias hujoppi, Michel Barnier, kaikkien aikojen vanhin pääministeri, jolle vallan luovutti Ranskan kaikkien aikojen nuorin pääministeri, valtaan noustessaan vain 34-vuotias Gabriel Attal. Barnier on Attalia yli kaksi kertaa vanhempi.
Kahdeksan kuukautta sitten eurovaalit mielessään nimitti Macron nuoren Attalin vastapainoksi Le Penin puolueen vieläkin nuoremmalle, 28-vuotiaalle puoluejohtajalle, Jordan Bardellalle. Macronin sekoilujen takia kaatunut kunnianhimoinen Attal ei peittänyt turhautuneisuuttaan joutuessaan jättämään hommat kesken ja luovuttamaan lukuisat keskeneräiset lakialoitteet perinnöksi seuraajalleen. Huvittavaa oli, kun lähes 50 vuoden raskaan sarjan poliittisella kokemuksellaan Barnier kiitti ystävällisesti perinnöstä, muttei malttanut olla huomauttamatta, että kahdeksan kuukautta on aika lyhyt aika politiikassa ja että hänellä on kyllä tarkoitus tehdä perinnöstä ihan oma parannettu painoksensa.
Tähän uuteen tilanteeseen Barnier näytti istuvan lähes täydellisesti. Nyt, kun maa on poliittisesti ennennäkemättömässä kaaoksessa, kieli kaiken nähneen vanhemman poliitikon luontainen auktoriteetti, rauhallisuus ja valtiomiesmäinen olemus kokemuksesta, joka on nyt selvästi valttia ja toivottavasti myös omiaan rauhoittamaan ylikuumentunutta ilmapiiriä. Barnier ottikin heti hajuraon presidenttiin ilmoittamalla, että se on hän, joka muodostaa nyt uuden hallituksen täysin itsenäisesti. Hän lupasi muutoksia ja selvän eron edelliseen hallitukseen ajatellen siten selvästi myös vasemmistoa, joka syyttää häntä ja Macronia kaiken jatkumisesta entisenlaisena aivan kuin vaaleja ei olisi käytykään.
Lue myös: Helena Petäistön kolumni: Ikoninen ranskalaishurmuri lumosi silmillään viimeisen kerran
Vaikka Barnier ei aio perua eläkeuudistusta - siitä vallitsee yksimielisyys Macronin kanssa - ajatteli hän selvästi vasemmistoa luvatessaan katsoa huonoimmin toimeentulevien tilannetta eläkeasiassa. Hän vakuutti myös kunnioittavansa ”des gens d’en bas”, sosiaalisen asteikon alapäässä olevia. Äärioikeiston suuntaan Barnier taas lupasi käydä taisteluun hälyttävästi lisääntynyttä rikollisuutta vastaan, saada maahanmuuton kontrolliin ja palauttaa auktoriteetin kouluihin; kaikki asioita, jotka mielipidemittausten mukaan huolestuttavat kansalaisia ja joita äärioikeisto ajaa.
Marine Le Pen puolestaan ilmoitti torstaina, että hänen tukensa ehtona Barnier’lle ovat oikea maahanmuuttopolitiikka, maan sisäisestä turvallisuudesta ja kansalaisten ostovoimasta huolehtiminen sekä vaalitavan muuttaminen suhteellisen vaalitavan suuntaan, joka vastaisi äärioikeiston saamaa äänimäärää. Merkillepantavaa on, ettei hän vaatinut eläkeuudistuksen perumista. Vaalikampanjan aikana Le Penin puolue alkoikin selvästi perua aiempia vaatimuksiaan eläkeuudistuksen romuttamisesta, kun huomasi, mihin rahat oikeasti riittävät.
Vaikka Élysée-palatsin kansliapäällikkö Kohleria lukuun ottamatta kenelläkään ei olisi tullut mieleenkään ehdottaa Michel Barnier’ta pääministeriksi, vaikuttaa siltä, että nyt hänen valintansa tuntuu lähes kaikista paitsi äärivasemmistosta aika nappiin osuneelta. Jo 14 vuotiaana gaullistipuolueeseen liittyneellä Barnier’lla on takanaan vaikuttava poliittinen ura, joka siis jatkuu yhä.
"Vuoristolainen" ja filmitähti
Hän aloitti Savoijin maakunnassa kunta- ja aluetasolla ja luonnehtii yhä itseään termillä ”le montagnard”, vuoristolainen. Se tarkoittaa periksiantamattomuutta, pitkää pinnaa sekä esteistä ja huonoista olosuhteista selviämistä, sanalla sanoen kyseessä on sinnikäs sissi. Ensimmäinen urotyö oli kymmenen vuoden projekti, joka onnistui niin hyvin, että siitä Barnier sai ponnahduslaudan valtakunnanpolitiikkaan: Hän hommasi yhdessä huippu-urheilija ja olympiamitalisti Jean-Claude Killyn kanssa talviolympialaiset kotiseudulleen Albertvilleen. Siinä ominaisuudessa haastattelin häntä ensimmäistä kertaa ja voin todistaa, että hän oli todellakin totinen, mutta filmitähtimäisen komea nuori mies.
Kookas ja komea Barnier valittiin sekä kansanedustajaksi että senaattoriksi, ja hän on ollut peräti nelinkertainen ministeri; Ranskan ympäristö-, Eurooppa-, maatalous- ja ulkoministeri. Kansallisen poliittisen uran jälkeen aukeni kansainvälinen ura Brysselissä; ensin kaksi kautta EU-komissaarina ja lopulta se, mikä teki hänestä valtiomiestason poliitikon ja Brysselin sankarin.
Barnier’lle annettiin ”la mission impossible”, mahdoton tehtävä, neuvotella Britannian erosopimus EU:sta. Neljä ja puoli pitkää vuotta siihen meni, mutta sinnikäs jääräpää vuoristolainen onnistui pitämään kaikki 27 jäsenmaata yhtenäisinä takanaan ja neuvottelemaan niin, että EU sai kaikki tavoitteensa läpi. Brexit-sopimuksesta tuli tarpeeksi tiukka niin, ettei se houkuttele muita jäsenmaita eroamaan, mutta ei niin tiukka, että välit Britanniaan olisivat katkenneet. Pääministeri Boris Johnsonin arvaamattomuus taas vaati kaiken, mitä vuoristolaisen taidoista löytyi.
Sellaisen mankelin läpi käynyttä poliitikkoa ei hevin muualta löydy. Riittääkö sekään kokemus mahdottomien ranskalaisten rauhoittamiseen, se nähdään pian. Kun Barnier palasi Brysselistä Pariisiin, hän pyrki puolueensa presidenttiehdokkaaksi vuonna 2021, mutta silloin häntä pidettiin vailla karismaa olevana tylsimyksenä. Mutta nyt nuo ominaisuudet ovatkin yhtäkkiä muuttuneet ranskalaisten silmissä valtiksi. Kokenut, vakavasti otettava, rauhallisen hötkyilemätön työmyyrä onkin heistä nyt kaikkein varteenotettavin vaihtoehto.
Siihen oli Macroninkin tyydyttävä, vaikka miesten välit ovat kaikkea muuta kuin lämpimät. Kun Monsieur Brexit oli saanut ympärilleen todellisen sankarin sädekehän Brysselissä, halusi hän pyrkiä siinä imussa EU-komission puheenjohtajaksi Jean-Claude Junckerin jälkeen. Mutta hän ei saanut siihen presidentin tukea, sillä tämä päättikin ajaa Ranskalle ja Christine Lagardelle Euroopan keskuspankin pääjohtajuutta.
Lue myös: Ranskan vaalitulos yllätti tutkijatkin – vasemmistoblokilla on kuitenkin edessään suuri ongelma
Havitellessaan maltillisen oikeiston presidenttiehdokkuutta kaksi vuotta sitten, Barnier ei säästellyt sanojaan Macronin suhteen: ”Eroavan presidentin tappio on selvä, sillä hän on johtanut niin sisä- kuin ulkopolitiikkaa yksin ja ylimielisesti”.
Vähän myöhemmin Macron tarjosi Barnier’lle pääministerin virkaa, mutta ehtona oli erota maltillisen oikeiston tasavaltalaispuolueesta ja liittyä Macronin puolueeseen. Siihen ei tämä nuoruudestaan asti vannoutunut gaullisti voinut suostua. Nyt pakon edessä Macronin oli siis hyväksyttävä pääministeriksi gaullisti, vaikka puolueella on enää vain 47 paikkaa kansalliskokouksessa. Se taas antaa äärivasemmistolle mahdollisuuden mesota, että Barnier’n nimitys osoittaa, että Macron viis välittää vaalituloksesta, kun heidän pääministeriehdokastaan Lucie Castest’ta ei hyväksytty. Äärivasemmiston höyrypää Jean-Luc Mélenchon tietysti unohtaa, ettei vasemmiston vaaliliitolla ole ehdotonta enemmistöä kansalliskokouksessa, eikä kukaan muu halua tulla samaan hallitukseen, jossa huseeraa hänen äärivasemmistopuolueensa. Sitä paitsi vasemmisto sai kannatustaan suuremman äänimäärän taktisen äänestämisen ansiosta, jolla estettiin äärioikeiston valtaan nousu.
Macron olisi ehkä välttänyt mielenosoituksia lietsovan Mélenchonin syytökset siitä, että hän on varastanut vasemmistolta sen vaalivoiton, jos hän olisi antanut vasemmiston yhteisen pääministeriehdokkaan muodostaa hallituksen. Le Penin äärioikeistoryhmä olisi varoituksensa mukaisesti kaatanut hallituksen heti kansalliskokouksessa niin kuin kaikki muutkin - paitsi Barnier’n johtaman hallituksen. Nähtävästi Macron ei uskaltanut kokeilla sellaista sotkua, sillä Ranskan politiikan uusi termi, ”la bordellisation”, joutuminen täydelliseen kaaokseen, on liian lähellä muutenkin.
Kun Macronilla on vakaa aikomus pysyä Élysée-palatsissa toisen presidenttikautensa loppuun eli vuoteen 2027 asti, olisi Barnier’n hallituksen pysyttävä pystyssä mahdollisimman pitkään.
Ensimmäisenä haasteena tiukka budjetti
Perjantain tv-haastattelussa uusi pääministeri lupasi pian kertoa totuuden maan taloustilanteesta ja ympäristön tilasta. Ranskan entinen ympäristöministeri on vähän kuin Suomen Pertti Salolainen: Molemmat ovat olleet sisarpuolueessaan vuosikymmenien ajan muita edellä ympäristöasioissa. Barnier kirjoitti ympäristöasioista kirjoja aikana, jolloin kukaan ei gaullistipuolueessa välittänyt ympäristöstä tuon taivaallista. Ranskalaisten poliitikkojen helmasynti yli puoluerajojen on aina ollut ajaa politiikkaa vallitsevista tosiasioista piittaamatta.
Suurin koettelemus Barnier’lla on edessään jo tämän kuun lopussa, jolloin unionin jäsenmaiden on esitettävä budjettinsa EU-komissiolle. Siitä nousee savoijilaisen eteen ensimmäinen jyrkkä vuori, joka hänen on onnistuttava ylittämään. Taitavan brexit-neuvottelijan kyvyt ovat enemmän kuin tarpeen ensin Ranskan kansalliskokouksessa, jossa pitäisi saada läpi mahdollisimman tiukka budjetti ensi vuodelle.
Macron on mennyt lupaamaan, ettei veroja koroteta. Tässä taloustilanteessa kansalaisilla ja yrityksillä on kuitenkin edessään ranskalaisen sanonnan mukaan molemmat, ”fromage et dessert”, juusto ja jälkiruoka, eli sekä verojen nousu että menoleikkaus. Ei ole vaikea ennustaa, mikä hirveä mekkala siitä taas seuraa.
Ranska on sentään välttänyt täpärästi taloustaantuman. Barnier’n nimitys pääministeriksi on jo rauhoittanut markkinoita ja nostanut euron arvoa. Mutta selvää on, että Brysselissä ja Saksassa Barnier’n uskottavuus ja neuvottelutaidot joutuvat äärimmäisen kovalle koetukselle, sillä Ranskan budjettivaje uhkaa nousta peräti 5,6 prosenttiin! Barnier’n pitäisi kyetä esittämään komissiolle uskottava tiekartta Ranskan paluusta kaidalle tielle. Muuten maa joutuu sitä uhkaavaan EU:n alijäämämenettelyyn.
Lue myös: "Tämä on juuri sitä, mistä Venäjä ei pidä", sanoo Zelenskyin neuvonantaja MTV Uutisille
Ensimmäiseksi kokoon on kuitenkin saatava toimiva hallitus. Brexit-neuvotteluissa Barnier haki tiimiinsä Brysselin pätevimmät kyvyt. Mutta nyt voi vain kysyä, kuka todella pätevä poliitikko haluaa lähteä niin riskialttiiseen yritykseen kuin Ranskan hallituksen, joka voi olla hyvin lyhytikäinen ja jonka pitäisi saada yli varojensa elävä maa kaidalle tielle aikana, jolloin terveydenhoito, maanpuolustus ja vihreä siirtymä huutavat kaikki valtavasti rahaa. Sivumennen sanoen OECD:n arvion mukaan Ranskan terveydenhoito on länsimaiden paras, eli ei ole mikään ihme, että se vie aivan valtavasti rahaa. Siitä huolimatta ranskalaiset ovat siihenkin tyytymättömiä. Ihan ensi töikseen uutena pääministerinä Barnier kävi eilen tutustumassa pariisilaiseen sairaalaan ja sen ongelmiin.
Barnier on maltillisen oikeistopuolueensa linjan mukaisesti hyvän taloudenhoidon ajaja. Gaullistipuolue, johon hän aikoinaan liittyi, sulki siipiensä suojiin niin oikeiston kuin vasemmiston edustajia. Barnier on ilmoittanut selkeästi, että hän on valmis hallitsemaan myös vasemmiston edustajien kanssa. Ympäristön ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajana Barnier oli läheinen toisen suuren eurooppalaisen, EU-komission ikonisen puheenjohtajan, Jacques Delorsin, kanssa, joka puolestaan kuului sosialistipuolueen oikeistosiipeen. Kun miettii Barnier’n tehtävää vielä tätä taustaa vasten, se on todellakin ”la mission impossible”!
Muuten mielenkiintoinen kysymys on, antaako Barnier Macronin edustaa yksin Ranskaa EU:n huippukokouksissa vai haluaako hänkin mukaan?
Bon courage, Monsieur le Premier Ministre!