Mainos

Helena Petäistön kolumni: Lähteäkö vai eikö lähteä ja minne?

14:50

Well well, Britannia ei sitten inahda vieläkään yhtään mihinkään, vaan on EU:ssa yhä kuin tatti tämän kuun 31. päivästä eteenpäinkin. Todennäköisesti lähdön lykkäyksen lykkäys ulottuu tammikuun 31. päivään asti. Mutta tiedämmeköhän vielä silloinkaan, mitä britit haluavat, ja ennen kaikkea, tietävätkö britit itsekään? Helena Petäistö kirjoittaa kolumnissaan.

William Shakespeare tunsi englantilaisen sielunelämän paremmin kuin kukaan ennen häntä ja hänen jälkeensä, mutta saattaa jo kääntyä hänkin haudassaan. Hamletin huuhailu olemassaolonsa kanssa oli pientä verrattuna brittien päättämättömyyteen 46 vuoden EU-elonsa jälkeen.

Tosiasiassa Britannia ei ole koskaan osannut päättää, miten päin sen pitäisi olla suhteessa muuhun Eurooppaan. Saari, joka on kerran ollut maailmanvalta ja joka osittain uskoo yhä sitä olevansa, ei ole koskaan oikeasti ollut Euroopan unionin täysjäsen. Sen toinen jalka on aina ollut valtamerten takana ja vain toinen jalka huterasti Euroopan mantereella. EU:n jäsenenä Britannia on aina tuntenut olonsa epämukavaksi, sillä unioni ei ole sen luomus niin kuin on Brittiläinen kansainyhteisö.

Kun pääministeri Winston Churchill sai Euroopan pelastetuksi natsien kynsistä - mistä muu Eurooppa on hänelle ikuisesti kiitollinen - hän ehdotti kuuluisassa Zürichin puheessaan vuonna 1947, että Eurooppa alkaisi yhdentyä Ranskan johdolla. Itse hän kuitenkin katsoi kuitenkin vain nenänvarttaan pitkin saareltaan mantereelle, jossa ei osattu muuta tehdä kuin sotia keskenään vuosisadasta toiseen. Häntä ei yhdentyminen muun Euroopan kanssa olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä hän edes uskonut sen onnistumiseen.

Mutta kun Ranskasta sattumalta löytyi kaksi neropattia, Jean Monnet ja Robert Schuman, jotka saivat brittien suureksi ällistykseksi Euroopan yhdentymisen hyvin raiteille, ehdottivat britit ensimmäisten instituutioiden sijaintipaikaksi ovelasti Ranskan Strasbourgia. Ei vain siksi, että rajakaupunki symbolisoi rauhaa ja Ranskan ja Saksan sovintoa, vaan siksi, että kaupunki sijaitsi syrjässä metropoleista hankalien kulkuyhteyksien päässä. Euroopan yhdentyminen alkoi näyttää Lontoon perspektiivistä liian hyvältä, sitähän piti vähän jarruttaa ja samalla alkaa itse kehittää kilpailevaa projektia, vapaakauppaliittoa, Eftaa.

Kun Ranskan silloin johtama EEC vei voiton, alkoi Britanniakin viimein kiinnostua liittymisestä siihen, mutta todellista intoa ei koskaan löytynyt. Alkoi vain cherry picking, jolla otettiin vain rusinat pullasta. Briteille eivät kelvanneet yhteinen valuutta euro, ei Schengen-alue, ei sosiaalipolitiikka, ja yhteistä puolustuspolitiikkaakin piti jarruttaa.

Muun Euroopan kärsivällisyys oli lujilla varsinkin niin kauan kuin Euroopan yhdentyminen eteni hyvin. Sodanjälkeisen kiitollisuudenvelan ansiosta Britannia sai kuitenkin aina kaikki haluamansa opt-outit. Ja sitten, kun EU:n oma koneisto alkoi yskiä, ei Britannian patistelusta ruotuun enää koskaan puhuttu.

Britannia koettelee kaikkien hermoja

Mutta nyt kyllä ihmetellään jo kolmatta vuotta suu auki, mitä oikein on tapahtumassa. Taas Britannia koettelee kaikkien hermoja, mutta ennen kaikkea ihmetellään, millaisen sopan britit ovat keittäneet paitsi muille myös itselleen. Kuten niin usein ennenkin EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker lohkaisi tässäkin osuvasti: "Ymmärrämme englantia, mutta emme ymmärrä Englantia. Nyt herää vain kysymys, tietävätkö britit itse, minne he ovat menossa tai ainakin kovasti lähdössä".

Täytyy myöntää, että pääministeri Boris Johnson yllätti kaikki saamalla muut EU-maat sittenkin neuvottelemaan aiemmin solmitusta sopimuksesta uudelleen, vaikka toisin oli vannottu. Johnsonin kaksi kuukautta kestäneen vitkuttelun jälkeen EU:n pääneuvottelija, Michel Barnier, nimittäin yllättyi täysin huomatessaan, että Johnsonin porukka olisi mahdollisesti sittenkin valmis hyväksymään rajan tullitarkastuksineen Pohjois-Irlannin ja Britannian välille sen jälkeen, kun viktoriaanisessa kartanossa järjestetty leppoisa tapaaminen Johnsonin ja Irlannin pääministerin Leo Varadkarin välillä onnistui erinomaisesti. Kun brittiparlamentti vielä pakotti Johnsonin anomaan lisäaikaa, ellei sopuun olisi päästy lokakuun loppuun mennessä, kääri Barnier hihansa Varadkarin suostumuksella.

Neuvottelut EU-komission päämajan, Berlaymontin, viidennessä kerroksessa olivat tiettävästi yhtä vaikeat kuin lopputulos on monimutkainen. Barnierin piti löytää niin vedenpitävä ratkaisu, ettei tullisääntöjen rikkominen olisi mahdollista Pohjois-Irlantiin ja sitä kautta Euroopan unioniin saapuvan tavaran kanssa. Johnsonin taas piti löytää ratkaisu, jonka voisivat hyväksyä sekä hänen oman puolueensa kovan linjan brexitin kannattajat, että ne työväenpuolueen kansanedustajat, jotka kannattavat brexitiä, mutta haluavat suojella palkkatyöntekijöitä eurooppalaiseen malliin.

Huippukokouspäivän aamuna teki Johnson erosopimuksen mahdollistavan päätöksen edetä ilman DUP:n eli Pohjois-Irlannin demokraattisen puolueen tukea, ja niin Barnier saattoi todeta, että Theresa Mayn kanssa tehdyn sopimuksen jälkeen tulipas tehdyksi vielä toinenkin, tällä kertaa Boris Johnsonin kanssa.

Sopimukseton ero pahin pelko

Se, että eiliseksi suunniteltu parlamentin ratkaiseva äänestys lopulta lykkääntyi, osoittaa ennen kaikkea luottamuspulaa Johnsoniin ja siihen, että kaikki asiat saataisiin maaliin tämän kuun viimeiseen päivään mennessä. Lykkäyksen tarkoitus on varmistaa, ettei Britannia ajaudu vahingossa sopimuksettomaan eroon, jota pelätään yhtä lailla sekä Brittein saarella että Euroopan mantereella.

Jännitys siis vain jatkuu ja tunnelma tiivistyy, sillä kukaanhan ei tiedä, miten äänestyksessä lopulta käy. Mutta vaikka Johnsonilla ei ole enemmistöä parlamentissa, ei täpärä läpimeno ole lainkaan poissuljettu. Silloin Britannialla on edessään Johnsonin neuvottelema kova brexit ja täydellinen hyppy tuntemattomaan.

Maan talouselämän toistuvista varoituksista huolimatta Britannia jättää tällä sopimuksella taakseen sekä tulliliiton ja yhteismarkkinat, joiden kanssa se käy eniten kauppaa. Nyt se joutuu solmimaan vapaakauppasopimukset sekä EU:n että kaikkien muiden kanssa. Johnsonin hallitus on itse laskenut, että erotessaan EU:sta Britannia menettää enemmän kuin mitä se saa uusien kauppasopimusten mukana. Huonollakin talousymmärryksellä sen pitäisi herättää koko brexit-vouhotuksesta. Mutta vielä mitä!

Huippukokoussalissa pitämässään kuulemma hyvin briljantissa puheessaan, jossa Johnson muun muassa muisteli nuoruusvuosiaan Brysselin Eurooppa-koulun oppilaana, hän totesi, ettei Euroopan unioni ole vain oikein sopinut Britannialle.

Tietääkö Britannia mihin se on menossa?

No niin, kyllä sen totesi jo Winston Churcillkin aikoinaan. Mutta niistä ajoista on maailma muuttunut. Epäillä sopii, kuinka paljon paremmin Britannialle sopii tulevaisuus, jossa lukuisien erillisten kauppasopimusten solmiminen tekee brittiyrityksille elämän todella vaikeaksi.

Ja kuinka hyvin Johnsonin hallitus tietää, millaisiin neuvotteluihin se oikeasti on menossa, kun se höyryää eteenpäin niin kuin puskutraktori Johnsonin tapaan? Itse asiassa nämä brexit-neuvottelut saattoivatkin olla sille vielä helpot verrattuna siihen, mitä tulossa on.

Pienen Suomen näkövinkkelistä on ollut mielenkiintoista seurata, miten tiukasti muut EU-maat ovat pitäneet pienen Irlannin puolia. Irlantilaisten mukaan tämä on ollut ensimmäinen kerta heidän historiassaan, kun he ovat olleet neuvotteluissaan Britannian kanssa vahvempi osapuoli.

Ja jos brexitin seurauksena Irlannin saari vielä yhtenäistyy ja Skotlanti itsenäistyy, on todistettu, ettei Britannia todellakaan tiennyt, mihin se oli menossa erotessaan EU:sta.

Mutta ensin jännitetään brittiparlamentin äänestystä - jälleen kerran.  

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja