Well well, Britannia ei sitten inahda vieläkään yhtään mihinkään, vaan on EU:ssa yhä kuin tatti tämän kuun 31. päivästä eteenpäinkin. Todennäköisesti lähdön lykkäyksen lykkäys ulottuu tammikuun 31. päivään asti. Mutta tiedämmeköhän vielä silloinkaan, mitä britit haluavat, ja ennen kaikkea, tietävätkö britit itsekään? Helena Petäistö kirjoittaa kolumnissaan.
William Shakespeare tunsi englantilaisen sielunelämän paremmin kuin kukaan ennen häntä ja hänen jälkeensä, mutta saattaa jo kääntyä hänkin haudassaan. Hamletin huuhailu olemassaolonsa kanssa oli pientä verrattuna brittien päättämättömyyteen 46 vuoden EU-elonsa jälkeen.
Tosiasiassa Britannia ei ole koskaan osannut päättää, miten päin sen pitäisi olla suhteessa muuhun Eurooppaan. Saari, joka on kerran ollut maailmanvalta ja joka osittain uskoo yhä sitä olevansa, ei ole koskaan oikeasti ollut Euroopan unionin täysjäsen. Sen toinen jalka on aina ollut valtamerten takana ja vain toinen jalka huterasti Euroopan mantereella. EU:n jäsenenä Britannia on aina tuntenut olonsa epämukavaksi, sillä unioni ei ole sen luomus niin kuin on Brittiläinen kansainyhteisö.
Kun pääministeri Winston Churchill sai Euroopan pelastetuksi natsien kynsistä - mistä muu Eurooppa on hänelle ikuisesti kiitollinen - hän ehdotti kuuluisassa Zürichin puheessaan vuonna 1947, että Eurooppa alkaisi yhdentyä Ranskan johdolla. Itse hän kuitenkin katsoi kuitenkin vain nenänvarttaan pitkin saareltaan mantereelle, jossa ei osattu muuta tehdä kuin sotia keskenään vuosisadasta toiseen. Häntä ei yhdentyminen muun Euroopan kanssa olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä hän edes uskonut sen onnistumiseen.
Mutta kun Ranskasta sattumalta löytyi kaksi neropattia, Jean Monnet ja Robert Schuman, jotka saivat brittien suureksi ällistykseksi Euroopan yhdentymisen hyvin raiteille, ehdottivat britit ensimmäisten instituutioiden sijaintipaikaksi ovelasti Ranskan Strasbourgia. Ei vain siksi, että rajakaupunki symbolisoi rauhaa ja Ranskan ja Saksan sovintoa, vaan siksi, että kaupunki sijaitsi syrjässä metropoleista hankalien kulkuyhteyksien päässä. Euroopan yhdentyminen alkoi näyttää Lontoon perspektiivistä liian hyvältä, sitähän piti vähän jarruttaa ja samalla alkaa itse kehittää kilpailevaa projektia, vapaakauppaliittoa, Eftaa.