Helena Petäistön kolumni: Kovien panosten pokeri Boris Johnsonin kanssa – "Vahingon vaara suurempi kuin koskaan"

EU:n presidentti Donald Tusk sanoi onnittelukirjeessään Johnsonille, että Britannian lähdöstä halutaan keskustella yksityiskohtaisesti. Johnson puolestaan vakuutti, että juuri tähän hiertävään yksityiskohtaan, Irlannin rajakysymykseen, olisi olemassa toisenlainenkin ratkaisu kuin brittien hylkäämässä sopimuksessa.

Mikä se olisi, sitä hän ei paljastanut, mutta varmaan se kulisseissa loman aikana selviää. Kaikki kuitenkin tietävät hyvin, ettei siihen ole mitään muuta ratkaisua kuin se, josta sovittiin pääministeri Theresa Mayn kanssa.

David Cameronia on yleisesti pidetty Britannian historian huonoimpana pääministerinä, mutta ketään brittipääministeriä ei ole muualla Euroopassa yhtä vähän arvostettu kuin Boris Johnsonia. Jo silloin, kun hänet valittiin ulkoministeriksi, kysyi saksalainen demarikansanedustaja Rolf Mätzenich: "Mitä vielä? Tuleeko Drakulasta terveysministeri?"
Belgialaislehti Le Soir otsikoi Johnsonia hovinarriksi, joka haluaa tulla kuninkaaksi. Ylipäätään häntä pidetään henkilönä, jolla ei ole pääministeriltä vaadittavaa kompetenssia.

Johnson muistetaan myös terävänä toimittajana

Brysselissä Boris Johnson muistetaan kahdestakin roolista: Ensin EU-kirjeenvaihtajana ja viimeksi Britannian ulkoministerinä. Ministerinä Johnson ei jättänyt erityisiä jälkiä, mutta toimittajana sitäkin enemmän. Juuri EU-toimittaja Johnson aloitti 1990-luvulla sen pohjatyön, joka on nyt lopulta johtamassa Brexitin toteutumiseen.

Suomen EU-jäsenyysneuvottelujen aikaan vuonna 1994 kenellekään meistä uusista toimittajista ei jäänyt huomaamatta, kuka oli pressibaarin kunkku, kun Daily Telegraphin vanttera Bojo höyrysi baarin halki tiskille kuin puskutraktori paidanhelmat housuista pursuten ja pellavahiukset harottaen kuin Jukolan Jussilla.

Toimittajana hän herätti ihmetystä, mutta ihmisenä hän oli hauska ja osasi hurmata kaikki. Jopa EU-komission silloinen puheenjohtaja Jacques Delors, joka johti komissiota tiukoin ottein eikä sietänyt hölmöilyä, suhtautui Johnsoniin hyväntahtoisesti, eikä varmaan vähiten siksi, että britti puhui loistavaa ranskaa. Entisen EU-virkamiehen ja mepin poika oli Brysselissä kuin kala vedessä.

Siihen aikaan komission tiedotustilaisuudet pidettiin yksinomaan ranskaksi. Pressisalin eturivissä istui aina kaksi brittiä, keskellä The Guardianin John Palmer ja Daily Telegraphin Boris Johnson milloin milläkin paikalla, mutta hänkin aina eturivissä.

Jos komissaari selvisi Palmerin tentistä, sen jälkeen hän selvisi mistä vain. Johnson oli yhtä terävä, mutta hänen tarkoituksensa oli selkeästi olla provosoiva. Palmerista tuli työvuosien täytyttyä niin kuin useimmista pitkän linjan EU-kirjeenvaihtajista EU-analysoija, kolumnisti ja EU-think tankin työntekijä. Johnsonia ei olisi palkannut yksikään tutkimuslaitos. Jo hänen edellinen työantajansa The Times oli antanut Johnsonille potkut tämän pistettyä puuta heinää jonkun haastateltavansa suuhun. Nykyään sitä kutsuttaisiin termillä fake news, valeuutiset. Ilmankos Trumpilla ja Johnsonilla synkkaa.

Loi EU:ta pilkkaavan tyylin kirjoittamisen saralla

Johnson keksi ensimmäisenä EU-myytit, euromyths, itse myöntämällään periaatteella, että faktat vain pilaavat hyvän jutun. Mitä hullumpia asioita hän EU:sta keksi, sitä parempia otsikoita niistä tehtiin, ja lehti meni kaupaksi. Daily Telegraphissa se hyväksyttiin. Juuri Johnson oli siis se, joka aloitti nykyään useille brittilehdille tyypillisen EU-bashingin, pilkkaamisen. Ei siis ihme, että brittien EU-vastaisuus on paisunut paisumistaan, kun lööpit huutavat jatkuvasti hurjia juttuja Unionista.

Luultavasti Johnson itse ei ollut koskaan erityisen EU-vastainen – menihän häneltä aikansa päättää, kummalle kannalle lähteä kampanjoimaan ennen kansanäänestystä. Mutta myyvien EU-juttujen väsääminen ajattelematta tippaakaan niiden seurauksia huvitti häntä. Ja poliitikkona hän teki valintansa täydellisenä opportunistina. Tulos on nyt tässä.

Pääministerin uraa povailtiin jo 90-luvulla

Kun pääministeri Paavo Lipponen piti meille suomalaisille tiedotustilaisuutta Cardiffin huippukokouksessa kesällä 1998, samaan aikaan istuivat brittitoimittajat Tony Blairin tiedotustilaisuudessa. Näinä päivinä moni heistä on muistanut, miten Johnsonin esittämän pitkän, tilannekatsaukseksi muuttuneen kysymyksen jälkeen oli Blair todennut: "Boris, you should be the Prime Minister! Sinun pitäisi olla pääministeri!" Blairissä oli siis pahasti ennustajaeukon vikaa.

Tai hyvä poliittinen vainu, sillä Johnsonin sisaren mukaan jo 8-vuotiaana naperona Boris oli julistanut tulevansa vielä pääministeriksi.

Mutta entä sitten, kun Johnsonin suuret lupaukset uudesta erosopimuksesta eivät toteudukaan ja edessä on pelätty ero ilman mitään sopimusta? Ja kun eron jälkeen Euroopan sijasta pääasiallisena kumppanina häämöttää Yhdysvallat, jonka johto ei tunne edes kumppaninsa nimeä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tytär Ivanka viestitti nimittäin onnittelunsa to the Prime Minister of United Kingston. The United Kingdom, Yhdistynyt Kuningaskunta, oli Valkoisessa talossa tuntematon pläntti maailmankartalla ainakin vielä viime viikolla.

Näyttää siltä, että uusia vaaleja tällainen sirkus pakostakin petaa. Ja sitä, ettei Britannia eroa EU:sta lokakuun lopussa – jos koskaan. Mutta vahinkoja voi aina tapahtua. Ja nyt on myös vahingon vaara suurempi kuin koskaan.